Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Arkea, teinejä ja väkivaltaa

Tampere kuplii -sarjakuvamessuilla esiteltiin kolme uutta ja ansiokasta tamperelaista sarjakuva-albumia

JP Ahonen: Villimpi Pohjola. Daily Hero Press 2007. 86 sivua.

P.A. Manninen: Teräslilja - Kivaa pahaa. Zum Teufel Kustannus 2007. 96 sivua.

Tiitu Takalo: Kehä. Suuri Kurpitsa 2007. 60 sivua.

On hämmästyttävää, ettei JP Ahonen löytänyt ensimmäiselle Villimpi Pohjola -albumilleen ulkopuolista kustantajaa.

Villimmässä Pohjolassa olisi aineksia lähes Viivin ja Wagnerin kaltaiseen suosioon. Se kertoo nuorten aikuisten arjesta hauskasti, luontevasti ja lämpimästi, minkä lisäksi Ahosen manga-vaikutteista piirrostyötä on todella mukava katsoa. Parhaimmillaan Ahonen on ripauttaessaan arjen sekaan hitusen absurdia fantasiaa.

Yli nelikymppisille Ahosen maailma voi tuntua turhan etäiseltä, mutta hepä harvoin sarjakuvia ostaisivat muutenkaan. Tämän omakustanteen 500 kappaleen painos voi jonain päivänä olla vielä keräilyharvinaisuus.

Ahosen tyylikkääseen omakustanteeseen on valittu noin 80 Aamulehdessä julkaistua strippiä siten, että kokonaisuus muodostaa vuoden mittaisen periodin Villimmän Pohjolan asukkien elämässä.

Ehkä suurin este Villimmän Pohjolan läpilyönnille ovat sen päähenkilöt. Stripeissä seikkailee kymmenkunta nuorta aikuista, jotka ovat niin samannäköisiä ja -oloisia, ettei joukosta erotu kuin pakollinen naistenmies Rontti, hänkin lähinnä vaaleiden hiustensa takia.

Vähän lisää särmää tarinoihin ja henkilöihin, niin Villimpi Pohjola on valmis menestykseen.


"Teräslilja ei ole sadisti, hän vain tykkää satuttaa"

Robottipoliisi Teräsliljan tarina alkaa hänen omalta haudaltaan. Mustaan nahkaa, peruukkiin ja naamariin pukeutuva lainvalvoja seisoo haudallaan ja muistelee, kuinka hänen aivonsa siirrettiin robottiruumiin prototyyppiin.

Korvatakseen uuden kehonsa yhteiskunnalle Teräslilja toimii poliisina tulevaisuuden Maailmankaupungissa, jossa rosvoja ja raiskaajia riittää. Lähes herkkä episodi päättyy siihen, että Teräslilja ampuu hautausmaalla väijyneen punkkariretkun aivot pitkin hautakiveä.

Tällä linjalla jatketaankin loppuun asti. Välillä rosvot tosin päästetään hengiltä nyrkillä tai samuraimiekalla, ja aika usein multiin pääsee myös joukko viattomia sivullisia.

Teräsliljalle on helppo löytää vertailukohta John Wagnerin ja Carlos Ezquerran Judge Dreddistä. Molempia yhdistää paitsi raaka, kuvallinen väkivalta myös futuristinen kaupunkimiljöö sekä lähinnä kulutukseen ja kulttuurin pinnallistumiseen keskittyvä yhteiskuntakritiikki.

P.A. Mannisen Teräsliljaa on julkaistu itsenäisinä tarinoina vuodesta 1990 lähtien scifi-lehti Tähtivaeltajassa, ja parhaiten ne toimivatkin pienissä erissä. Ylilyöty väkivalta on parhaimmillaan hulvatonta, mutta sivutolkulla nautittuna turruttavaa.

Ensimmäinen episodi antaa myös odottaa jonkinlaista kehitystä Teräsliljan hahmossa, mutta niin pitkälle ei ainakaan tässä albumissa vielä päästä.

Eniten Teräslilja kaipaisi silti sarjakuvan rinnalle tekijänsä P.A Mannisen lukemaa äänikirjaa. Manninen osaa eläytyä äänellään sarjakuvan tapahtumiin estottomasti, ja olisi hieno kuulla Teräsliljan one-linereita hänen lausuminaan: "Maista kuumaa sukupuuttoa, mulkosilmä!"


Fucking nyrkkeilykehä

Tiitu Takalon Kehä on albumikolmikosta herkin ja intiimein paitsi aiheeltaan myös kuviltaan.

Takalo kertoo pienen ja optimistisen tarinan 16-vuotiaasta Juliasta, joka bilettää, riitelee äitinsä kanssa ja seurustelee trendikkään Eetun kanssa - eli on tavallinen nuori.

Nyrkkeilysalilla hän kuitenkin tutustuu kaupunkiin hiljattain muuttaneeseen Alexandraan. Tytöistä tulee pian pari, minkä Takalo kuvaa suoraviivaisesti, mutta hellästi: kaksi ihmistä rakastuu toisiinsa, ja siinä se. Julia ja Alexandra ovat varmoja tunteistaan eivätkä jahkaile niiden kanssa. Parisuhteen paineet tulevat ulkoapäin.

Suurin este on Eetu, joka tuntuu edustavan tarinassa kaikkea, mikä maailmassa - miehissä - on vialla. Hän lukee salaa pornoa, haluaa vain "nussia" ja pitää homoja kuvottavina.

Elävän elämän esikuvia löytyy teini-ikäisistä pojista varmasti yllin kyllin, mutta aika helpolta ja pinnalliselta ratkaisu silti tuntuu. Samalla tavalla yksiulotteiseksi jää Julian äiti, joka ei vain ymmärrä. Tämänkaltaiset yksinkertaistukset saivat minut kokemaan itseni välillä liian vanhaksi Kehää lukemaan, vaikka albumia muuten voikin suositella kenelle tahansa.

Kehän pääparia Juliaa ja Alexandraa Takalo kuitenkin kuvaa niin ilmeikkäästi ja lämpimästi, että kokonaisuudesta jää sopivan kirpeä, mutta raikas maku.


Arvo sarjakuville

Ahosen, Mannisen ja Takalon albumit kertovat siitä, miten laadukasta ja ajateltua sarjakuvaa tehdään yksistään Tampereella. Pienet painokset kertovat valitettavasti myös siitä, että kovin suureen suosioon eivät usko edes niiden kustantajat.

Se on sääli, koska etenkin Villimmällä Pohjolalla ja Kehällä olisi annettavaa suurellekin yleisölle. Huomiota ansaitsisi myös Teräslilja, vaikka ihan kaikille tappohullua robottipoliisia ei voikaan suositella.

Tuomo Tamminen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto