Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Ylioppilaskunta kiinnostaa vain harvoja opiskelijoita

Vastaajat pysyisivät Tamyn jäseninä, vaikka voisivat erota


Viime vuoden lopulla tehdyn Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan jäsenkyselyn mukaan Tamy koetaan edellisten vuosien tapaan etäiseksi järjestöksi.

"Enemmistö jäsenistöstä ei osallistu opiskelijatoimintaan millään tavalla. Toisaalta opiskelijat ei hiffaa olevansa Tamyn jäseniä, eivätkä tiedä, kuinka paljon jäsenmaksusta voisi saada irti", Tamyn järjestösihteeri Janne Santala miettii.

Tamy koettiin kuitenkin tärkeäksi. Vain viisi prosenttia eroaisi Tamysta, jos se olisi mahdollista. Noin 80 prosenttia vastaajista pitää puolestaan 77 euron jäsenmaksua edullisena tai kohtuullisena.

"Ajatellaan, että on tärkeää, että joku ajaa opiskelijoiden asioita, vaikka itse ei siihen osallistu", Santala sanoo.

Vastanneista suurin osa oli 1.-3. vuoden opiskelijoita. Kyselyyn vastanneet kaipaavat Tamylta lisää kulttuuri- ja liikuntatapahtumia sekä päihteettömiä ja perheellisille sopivia tapahtumia. Tamy järjestääkin tänä vuonna kahdet liikuntapäivät.

"Pyrimme vastaamaan toiveisiin, mutta pitäisi tietää tarkemmin, minkälaista toimintaa esimerkiksi perheelliset opiskelijat haluavat", Tamyn hallituksen puheenjohtaja Simo Autio miettii.

Tamyn toiminnasta ollaan huonosti perillä. Vain harva tiesi varmasti, mitä esimerkiksi jaostoissa tehdään.

"Ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat meille haaste, koska tapahtumatarjontaa on silloin paljon. Liikunta- ja kulttuurijaostot ovat paremmin tunnettuja kuin muut jaostot, koska niillä on paljon tapahtumia Yo-talon ulkopuolella", Autio sanoo.

Suurinta osaa vastaajista Tamyn toiminta ei kiinnosta.

"Esimerkiksi noin 70 prosenttia ei ollut kiinnostunut tai erityisen kiinnostunut edustajiston toiminnasta, mutta edustajisto säätelee esimerkiksi jäsenmaksun suuruutta", Autio muistuttaa.


Miten tiedottaa kuuroille korville?

Tamyn tiedotusta toivotaan kyselyssä parannettavan. Suosituin Tamyn tiedotuskanava on edelleen Aviisi.

"Ei aina voi syyttää tiedotusta, jos vastaanottajia ei kiinnosta ottaa viestejä vastaan. Suunnitteilla on Tamy tutuksi -kilpailu, jossa parhaasta ideasta on luvassa palkinto", Autio sanoo.

Ainejärjestöissä on mukana ainakin kohtuullisen aktiivisesti noin neljännes vastaajista.

"Kun tullaan opiskelemaan, käsitys ylioppilaskunnasta tulee ainejärjestöjen kautta. Â’JaostoÂ’ sanana on vieras uusille opiskelijoille. Opiskelijoiden olisi hyvä tietää, että jaostot järjestävät sellaista opiskelijatoimintaa, millaiseen ei pääse mukaan muualla. Tapahtumien tiedottamisessa ei olekaan niin tärkeää, kuka tapahtuman järjestää kuin itse tapahtuma. Jaostoissa voisi olla enemmän räväkkyyttä", Santala neuvoo.

Tuhat perustutkinto-opiskelijaa sai sähköpostiinsa pyynnön kertoa mielipiteensä ja tietonsa Tamysta, mutta vain reilu 30 prosenttia vastasi. Jäsenkysely suoritettiin edellisen kerran vuonna 2003, jolloin vastausprosentti oli 49.

"Kysely meni vahingossa poissaoleville ja syksyn aikana valmistuneille sekä niille, jotka olivat kieltäneet yhteydenoton. Lisäksi loppuvuosi oli kiireinen ajankohta opiskelijoille", Autio sanoo.

Hertta-Mari Kaukonen

Terveisiä jäseniltä

Tamyn tapahtumilta toivottiin:
- liikuntatapahtumia
- perheellisille opiskelijoille tapahtumia
- lastenhoitorinki tapahtumiin
- koko yliopiston pikkujoulut
- vierailuluentoja
- tiedostavuuden lisääminen
- ryyppäystapahtumia enemmän viikonloppuun kuin keskelle viikkoa
- pieniä projekteja ja tuntemattomampia bändejä
- pitäisi ottaa paremmin huomioon keskuskampusalueen ulkopuoliset opiskelijat
- ilmainen lounas ja viinaa
- kansainvälisiä bileitä
- lisää kulttuuritapahtumia
- yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa
- tapahtumia päivällä yliopistolla
- lisää mielenosoituksia
- työnhakuun liittyviä tapahtumia
- tapahtumia, jotka keräävät valtakunnallista näkyvyyttä
- alkoholittomia tapahtumia
- keskustelutilaisuuksia

Tamyn edunvalvonnassa tärkeää:
- Opiskelujen maksuttomuuden säilyttäminen
- Opintorahan nostaminen
- opiskelijoiden mielenterveysongelmat
- asumisen vuokrakaton nostaminen
- opintotuen tulorajojen nostaminen
- asumislisän ympärivuotistaminen
- nuorten akateemisten työolot
- Tasa-arvo yhteiskunnassa
- Nuorten vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen
- ympäristöongelmat
- ulkomaalaisten integroiminen Suomeen
- kevyen liikenteen edistäminen

Asioita, joihin Tamyn tulisi kiinnittää huomiota:
- vapaa sivuaineoikeus
- opettajan ja opiskelijan tasa-arvoisuus
- luennot eivät saisi vähentyä
- tutkintorakenteesta informointi
- haluan YTHS:lle homeopaatin ja vyöhyketerapeutin
- tenttikirjojen saatavuus on huono
- vanhempiensa omistamassa asunnossa asuvien asumislisän pienuuteen puututtava
- kurssien opintopistemäärien outoon jakoon olisi puututtava
- HOPS pitäisi tehdä joka laitoksella kunnolla
- valvottava vegaanien etuja opiskelijaravintoloissa :)
- kursseille sisään pääseminen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto