Häpeilemätöntä häröilyä

Tuntemattomat ovat Riston tiet. Yhtyeen kolmannella studioalbumilla tarinaa punotaan muun muassa Ritari Ässän ihmeautosta, Beatles-julisteesta ja Homer Simpsonia muistuttavasta ilta-auringosta. Lauluja ei voi syyttää yllätyksettömyydestä, vaikka niissä peuhataankin edellisiltä levyiltä tuttujen teemojen eli mielenterveysongelmien, päihteiden ja erikoisen huumorin parissa.

Sähköhäiriöön on niin sävellysten kuin sanoitusten puolesta melko epätasainen levy, mikä ei ole yksiselitteisesti hyvä tai huono asia. Monipuolisuus lisää mielenkiintoa. Risto Ylihärsilä loihtii koskettimistaan esille jos minkälaisia ääniä, eikä muunkaan bändin sointi ole aina tästä maailmasta. Tunnelmat vaihtelevat maanisesta (Elävä ihmisjumala) depressiiviseen (Putoan kaivossa).

Välillä häröilyssä mennään kuitenkin liian pitkälle. Viikkoja -kappaleen sanoituksissa lasketaan yksinkertaisesti sataanviiteenkymmeneenkahteen. Neronleimaus ei kanna useampaa kuuntelukertaa, vaikka musiikiltaan menevä rockpala onkin.

Sähköhäiriöön on hyvä levy, vaikkei aivan Aurinko aurinko plaa plaa plaan kaltaisesta mestariteoksesta olekaan kyse. Tälläkin kertaa Risto raikastaa Suomen väljähtynyttä musiikki-ilmapiiriä ennakkoluulottomuudellaan ja hienosti kieroiksi kasvaneilla kappaleillaan.

Mitäköhän Risto tekee seuraavaksi? Oopperan vai mykkäelokuvan?

Juho Hakkarainen

Risto: Sähköhäiriöön. (Fonal 2009).