Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kanadassa tulee ikävä Juvenesta

Yliopistolla yksi jos toinen käy päivittäin keskustelua ruokapaikan valinnasta kavereidensa kanssa. Olen syyllistynyt näissä keskusteluissa kyseiseen syytökseen, mutta en enää vaihtoni jälkeen.

Tamperelaiset yliopistoruokalat tarjoavat terveellistä ja hyvänmakuista kotiruokaa jauhelihapihvistä kanaviillokkiin. Uskokaa tai älkää, nämä ruoat ovat puhdasta gurmeeta verrattuna kanadalaisiin pöperöihin. Carletonin yliopistossa Ottawassa kotiruokia on tasan kaksi: riisi ja lihakastike sekä kasvisvaihtoehtona tofuratatouille.

Ei ihme, että kampuksen buffet-ravintolan lihasoosit ja kasvishöystöt kierretään kaukaa. Opiskelijat ahmivat mahaansa mieluummin hampurilaisia, pitsoja, sandwicheja, tacoja, tortilloja, munakkaita, pekonia ja ranskalaisia. Niitä tarjoillaan buffetissa joka ikinen päivä. Jälkiruokia on tyrkyllä päivittäin vähintään kahta erilaista. Parhaimmillaan pöytä on notkunut seitsemän sortin makeasta. Samalla tiskillä köllöttelevät hedelmät vaikuttavat lähinnä irvokkaalta tekopyhyydeltä sokeripommien rinnalla. Opiskelijakollegamme huuhtovat roskaruoan alas inkiväärilimulla, kokiksella tai kylmällä kaakaojuomalla.


Kuulostaako tarjonta mahtavalta?
Ei neljän kuukauden jälkeen. Buffetista on nimittäin mahdotonta löytää ruokaa, joka ei kellisi piilorasvassa ja -suolassa tai jonka hiilihydraateista suurin osa ei olisi pelkkää sokeria. Voisitko kuvitella juovasi täysmaitoa Juveneksessa päivittäin? En minäkään, mutta Carletonissa se ei ole tavatonta.

Muutamat paikalliset opiskelijat ovat kertoneet minulle, että hekin ovat kyllästyneet sapuskoihin. Yliopiston ruokatarjontaa perustellaan valinnanvaralla. Opiskelijoille halutaan tarjota terveellisiä vaihtoehtoja, mutta he voivat aina palata vanhoihin suosikkeihin, kuten pitsaan ja purilaisiin.

Aterian hinnaksi tulee kampuksen ulkopuolella asuvalle lounaspaketin ostajalle noin 4,40 euroa. Tällä rahalla saa ahtaa niin paljon kuin jaksaa. Ei olekaan harvinaista, että ensimmäisenä vuonna opiskelijat lihovat "freshman fifteen" eli seitsemän kiloa. Jos tarjolla on "vanhoja suosikkeja" ja iänikuisia tofu- ja lihasörsseleitä, mitäköhän opiskelijat mieluummin lastaavat lautaselleen - niin paljon kuin sille mahtuu?


Kiitos tamperelaisille yliopistoravintoloille. Palaan pitopöytienne ääreen mielelläni.

Satu Meriluoto
Kirjoittaja ikävöi suomalaista ruokaa Ottawassa

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Majsteri Rantaluola (06.01.12, kello 3:46)

    On varmasti monia syitä sille, miksi jenkkiruoka (ja kanukkiruoka) on sitä mitä se on. Yliopistoissa opiskelijat tekevät joskus vuoroja ravintolassa rahan tienaamiseksi, siinä missä meillä heitä tuskin päästettäisiin Juveneksen Pirkon kanssa tiskin taakse. Yhdysvaltalaisen "rikkauden" pitää näkyä myös ruoassa, joka on "rikasta" eli siinä on runsaasti kaloreita. Joskus syynä on varmasti se, että sillä pitää ruokkia yliopiston atleetteja, jotka urakoivat koripallo-, jalkapallo-, uinti- tai pesäpallojoukkueessa sen viihteellisen maskotin pitämiseksi koko osavaltion tietoisuudessa. Mutta urheilijoita on harvemmassa. Usein samaa ruokaa syövät humanistin kuikelotkin valtimot rasvasta kiiltäen.

    Oli miten oli, voisimme sen sijaan keskittyä omiin ruokailuepäkohtiimme. Jotkut opiskelijat (yleensä pojat) yrittävät saada koko päivän energiatarpeensa yhdestä jättivulturevares-kokoisesta satsista, joka saa tarjottimen mutkalle painonsa alla mutta maksaa vain sen €2,78 tai jotain. Ahtaminen ei voi olla terveellistä, oli se subventoitua tai ei. Ei sellaisen satsin jälkeen pysty varsinaisesti osallistumaan opetukseen vaan pelkästään röyhtäilemään, nukkumaan ja keskittymään sulattelemiseen. Proffan jorinat eivät mene tajuntaan, tajunta sammuu, höyhensaarten kuviot kutsuvat.

    Täällä myös ravintosuositusten seuraaminen menee överiksi päinvastaisella tavalla. Toisin kuin Amerikoissa, raskastuotteita on turha pyydellä, vaikka niiden makuominaisuudet olisivatkin erinomaisia. Eihän maukas ruoka voi edistää tiedettä eikä julkaisutahtia... Rasvaton vaihtoehto on pyyhkinyt pöydältä muunlaiset levitteet ja maidot ja jälkiruoat, ja sehän ei voi pidemmän päälle palvella karppaajia, eihän? Jos tämä (s)karppaava asiakaskunta kasvaa, ravinnontarjoajien olisi otettava sekin huomioon, samalla tapaa kuin se käänsi aikoinaan kasvonsa kasvissyöjien puoleen ankaran ideologisen mankumisen ja vinkumisen jälkeen. The Times are a-Changin', man.




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto