Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Aate, viina ja usko marssittavat

Vapun päivää voi viettää kulkueessa, brulliksella tai vain kännissä

Pispalan vappujuhlat

Perinteisen Pispalan vappujuhlan teemana on tänä vuonna yliopistolakiuudistus. Tamyn hallituksen työllisyysvastaava Mirva Tossavainen on tapahtuman pääpuhuja. Pispalan harjun Pyykkitorilla on luvassa kansanjuhla, johon kuuluu vappukulkue, puheita ja rokkia. Esiintyjinä ovat muun muassa Heikki Salo ja Kati Pellinen. Tapahtumassa on lisäksi lasten vapputapahtuma, jossa lapset pääsevät leikkimään ja tutustumaan kasvomaalaukseen.

"Tapahtuman järjestää anarkistinen kulttuurijärjestö Moukari ja Korttitalo. Juhla on tarkoitettu kaikille, mutta ennen kaikkea niille kansanosille, jotka ovat virallisen yhteiskunnan ulkopuolella", viime vuoden Pispalan vappujuhlien tiedottaja Jorma Markkula kertoo.

Pyykkipuiston tapahtuma-alueella on saatavilla tapahtuman alussa ilmaista ruokaa. Alueelta löytyy myös myyntibasaari ja vappukanttiini. Paikalle voi tulla, vaikka ei asuisikaan lähialueella. Viime vuonna marssissa oli 25 ihmistä ja juhlissa arviolta 300-500.


Aika ja paikka: 1.5 Vappukulkue klo 14 Ahjolasta, Pyykkipuiston kansanjuhla klo 15-21 (säävaraus)

Vappumarssit

Kaikki Tampereen keskustan vappumarssit lähtevät samasta paikasta eli Sorin aukiolta. Ensimmäisenä lähtee työväen marssi, sitten rukoustapahtuma Jeesus-marssi ja viimeisenä teekkarifuksien marssi. Marssien yhteydessä on puheita ja musiikkia. Lähtöpaikalla myydään myös vappupalloja.

Työväen marssi päättyy työväenjuhlaan keskustorille. Teekkarit marssivat koskenrantaan, jossa fuksit kastetaan. Jeesus-marssi päättyy Aleksanterin kirkkoon, jossa on noin kaksituntinen juhla niille marssijoille jotka mahtuvat sisään. Kaikki eivät mahdu, sillä esimerkiksi viime vuonna marssijoita oli yhteensä noin 1000-1500 henkeä, mikä muodosti lähes kilometrinpituisen jonon.

"Meillä on aina ihan iloinen ja reipas tunnelma marssilla. Musiikki tulee Radio Dayn kautta. Kristilliset teekkarit tuo äänentoistovehkeet, ja siellä on ihan kunnon ämyrit", Tampereen Jeesus-marssin puheenjohtaja Erkki Välimäki kertoo.


Aika ja paikka: 1.5 kokoontuminen n. klo 11.30 Sorin aukiolla, josta kaikki marssit lähtevät peräkanaa.


Tamyn ja teekkarien vappupiknik

Tamy ja teekkarien ylioppilaskunta järjestävät yhdessä opiskelijoilleen ilmaisen vappupiknikin. Tapahtumassa esiintyvät Tampereen Akateemiset Laulajat ja yllätysesiintyjä sekä teekkarinäytelmäryhmä NääsPeksi, joka esiintyy vanhan kirjastotalon puoleisella lavalla. Ylioppilaskunnat eivät kustanna piknikkiläisten syömisiä tai juomisia, vaan tapahtumaan kannatta tulla omin eväin.


Aika ja paikka: Su 26.4 klo 12 Koskipuiston Rosson puoleisella rannalla. Esiintyjiä noin tunnin välein.


Tamyn Vappubrullis

Tamyn Vappubrullis on tänä vuonna ensimmäistä kertaa maksullinen. Liput tapahtumaan maksavat kuusi euroa. Ennakkoliput Tampereen yliopiston opiskelijoille ovat neljä euroa, ja niitä saa ostettua Päätalon Juveneksen kirjakaupasta ja Tamystä. Tapahtumassa on tuttuun tapaan noutopöytäruokailu, mutta ruoka maksaa noin 6 euroa.

"Aikaisemmin tapahtumaan on tullut kyllä paljon ihmisiä, mutta emme ole tiennet, keitä he ovat. On tehokkaampaa jäsenpalvelua, että kuka tahansa ei pääse ilmaiseksi, kun rahat otetaan kuitenkin jäsenmaksuista", Tamyn järjestösihteeri Kirsi Venho sanoo.

Vieraita viihdyttävät Martti Servo & Napander -yhtye ja Tampereen Yliopiston Laulajat. Tilaisuudessa luovutetaan opiskelijoita jollain tavalla hyödyttävälle taholle Vappulakki-kiertopalkinto.


Aika ja paikka: 1.5 Ravintola Yo-talo klo 12-18


Teekkariwappu

Teekkarivappu on peräti kaksiviikkoinen ja alkaa jo tiistaina 21.4. Teekkarit järjestävät vappuna yli 50 tapahtumaa, joista kuuluisimpia ovat vappupäivän teekkarikaste koskenrannassa ja vappuaattona puolilta öin suoritettava Suomi-neidon lakitus. Lakituksen jälkeen ensimmäisen vuoden teekkari saa käyttää ensimmäistä kertaa lakkiaan.

Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan teekkarivastaava Janne Korhonen suosittelee kiinnittämään huomiota erityisesti Teemunkierroksen tapahtumiin. Teemunkierros on aktivointikilpailu. Jos kiertää kaikki tapahtumat, saa Emäteemun arvonimen.

"Wappuna on suurta grillailun, chillailun ja rakkauden juhlaa ilmassa. Ihmiset ovat iloisella tuulella, koska aurinko paistaa ja lukukausi alkaa olla paketissa. Välillä vain maataan esimerkiksi wappuleffan jonossa ja välillä harrastetaan hikihatussa Aerobicciä monta tuntia Wappu-Bicin muodossa", Korhonen kertoo.


Teekkarien wappukalenteri: http://www.students.tut.fi/~wappu/kalenteri.shtml


Vappuaaton mielenosoitus

Iso mielenosoitus, jota järjestäjät kuvailevat: "niille, jotka on suljettu vallan ja vaurauden ulkopuolelle. Olivat he sitten asunnottomia, työttömiä ja osattomia tai rahatalouden ehdoilla "uudistettavien" yliopistojen opiskelijoita."


Aika ja paikka: Kokoontuminen 30.4. kello 17 alkaen Emil Aaltosen puistossa Tammelassa.


Hertta-Mari Kaukonen, teksti
Ulla Reinikainen, kuva

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto