![]() |
|
![]() |
Etnomusikologian opiskelijoiden ainejärjestötoiminnasta syntynyt Rahvaanmusiikin kerho täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta, jonka kunniaksi järjestetään Rahvaan juhlaviikko 23.-25. huhtikuuta Tampereella. Rahvaanmusiikin kerhon tarkoitus on tarjota tämän päivän kansanmusiikkia ja -tanssia kaikenikäisille, koska sitä on muuten Tampereella melko vähän tarjolla.
"Soittajat ovat kaikenikäisiä, joten tämän päivän kansanmusiikissa on vaikutteita vaikkapa 1700-luvun musiikista mutta myös monista nykyajan musiikkityyleistä", Rahvaan musiikin kerhon puheenjohtaja Anne-Mari Kivimäki kertoo.
Suomalaisessa kansanmusiikissa voi olla nykyään hyvin monenlaisia soittimia haitareista ja kanteleista sähköbassoon tai jouhikkoon. Jopa taustanauhoja ja koneita käytetään. Osa musiikista perustuu myös pelkkään lauluun. Mitään tiettyä peruskokoonpanoa soittimille kotimaisessa kansanmusiikissa ei siis ole olemassakaan.
"Jos kahlaa läpi kolmen päivän ohjelman, saa hyvän kuvan nykykansanmusiikista. Konserttia voi kuunnella Tampere-talossa, jolloin väliajalla voi ottaa kahvin ja konjakin, tai voi mennä kaljalle kansainväliseen klubi-iltaan Telakalle tai vaikkapa mennä itsekin tanssimaan Pelimannitanssiaisiin", Kivimäki kertoo.
Pelimannitanssiaisissa ei tarvitse osata tanssia valmiiksi, vaan siellä opetetaan muun muassa polskan ja hambon askeleet. Käytännön oppia ja osallistumista on tarjolla myös torstain ilmaisissa jameissa, joissa voi joko kuunnella soittoa tai opetella soittamaan kansanmusiikkia.
Hertta-Mari Kaukonen
-To: Maria Kalaniemen, Puhti-duon ja Pekko Käpin konsertti
-Pe: Rahvaanmusiikin klubi-ilta
- La: Rahvaanmusiikin kesä -lastentapahtuma, kansanmusiikki ja media -seminaari, Pelimannitanssiaiset
- 1-28.4 Rahvaanmusiikin kerho 10 vuotta -valokuva- ja julistenäyttely
- Tarkempi ohjelma:
www.rahvaanmusiikinkerho.net
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen