Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Antakaa mäkin huudan

Erästä vanhaa Tamppia siteeratakseni, vappu on se päivä vuodesta, jolloin juhlitaan työläisen, opiskelijan ja Jeesuksen syntymää.

Huomiota tässä kiinnittää tietysti se, että puhutaan vain yhdestä päivästä, vaikka opiskelijapiireissä monet viettävät vappua useita päiviä ja surullisimmillaan viikkoja.


Nykyään, kun vuotuiset kansanjuhlat ovat menettäneet perinteiden mukaisia merkityksiään ja haalistuneet yhteisiksi ryyppäysjuhliksi, on tärkeää pitää kiinni juhliin vielä kuuluvasta yhteisöllisyydestä ja pitää huolta kavereista ja kanssajuhlijoista.On pelkästään tervettä, jos porukassa on joku vain yhdessäolon eikä juomisen vuoksi. Toisin sanoen, antakaa niittenkin huutaa, jotka eivät ole kännissä.

En kirjoita pelkästään omien havaintojeni pohjalta. Vuoden 2008 YTHS:n tekemän korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 14 prosenttia yliopisto-opiskelijoista sanoo juovansa alkoholia enemmän kuin oikeastaan haluaisi sosiaalisen paineen vuoksi.

Miksi me muuten niin suvaitsevaiset ja erilaisuutta kunnioittavat yliopisto-opiskelijat emme hyväksy erilaista päihdekäyttäytymistä? Miksi vähäinen alkoholinkäyttö ei ole hyväksyttyä tai on vähintäänkin outoa?

Erityisesti ainejärjestötoimijoilla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa siihen, miten opiskelijat suhtautuvat alkoholiin.


Joka tapauksessa oikein hyvää ja kohtuullista vappua kaikille. Hyvä nyrkkisääntö on, että känni on hyvä niin kauan kuin kaikilla muillakin on hauskaa. Hyvää ystävääni siteeraten "Kerran vuodessahan sitä vaan eletään."


Aleksi Rantala
Kirjoittaja on Tamyn hallituksen jäsen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (3)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Anne Elina (13.05.09, kello 13:35)

    Hyvä Aleksi!
    Kun yksi uskaltaa olla erilainen, siis olla selvin päin vappujuhlissa, voivat vähitellen toisetkin kyseenalaistaa kännissä örveltämisen. Sopulilaumallakin on johtaja, joka voi viedä elämään tai tuhoon. Ihmisille on annettu vapaa tahto valita elämän eri tilanteissa. Vaihtoehtoja on useita. "Miehen mielestä on oikein monikin tie, joka viimein johtaa kuolemaan" sanotaan sananlaskussa.

  2. Frans Ferdinand (13.05.09, kello 17:06)

    Aleksi on perinpohjaisen absoluuttisesti siellä, ja siellä pysyykin. Tarkoitan sitä, että hän ei ole oikeassa. Veikkaan, että hän kuului niihin, jotka pitivät tipattoman tammikuun, ryyppäsivät sitten senkin edestä TAMYn piikkiin ja YO-talossa koko helmi-, maalis- ja huhtikuun kunnes maksa ei enää jazzannut ja nenänvalkaisu osui juuri vapuksi. Helppo on sitten osoittaa toisia kunnollisempia sormellaan ja syyttää "väärästä" juhlinnasta. Jano väärin sammutettu! Väitän, että tällaisia ihmisiä löytyy, jotka juhlivat oikein mutta elävät väärin. Oikeasti, jos OIKEASTI meillä olisi sellainen maa, jossa ihmiset vetäisivät rapaöverit vappuna ja olisivat mukavia ja kohtuullisia muutoin eikä tätä nyky-Suomea - jossa Alkossa rampataan arkena ja lauantaina, lisäksi kaupasta 24x33cl kontti - ihmisten terveys olisi hyvällä mallilla ja YTHS:ssäkin työskentely olisi yhtä huppelia.
    Maa muuttuu pikku hiljaa maaksi, jossa juodaan perinteikkäällä suomalaisella tavalla ja sen päälle vielä perinteikkäällä italialaisella tavalla.

  3. Aleksi Rantala (14.05.09, kello 19:27)

    Ilmeisen arka aihe alkoholinkäyttö on Suomessa edelleen, kun tällaiseen tekstiin täytyy kommentoida henkilöön käyvillä väitteillä, vaikka pääpiirteittäin samaa mieltä nähtävästi olisikin.
    Tekstin kirjoittajan alkoholinkäyttö liittyy tekstiin harvinaisen vähän, mutta lienee turvallista olettaa, että en kokisi sosiaalista painetta alkoholinkäyttöön ongelmaksi, jos olisin pääsääntöisesti painetta antavalla puolella. Ylioppilaskunnan luottamustoimia on myös mahdoton hoitaa menestyksellisesti, jos on alkoholin suurkuluttaja.
    Jokatapauksessa hienoa, että aihe herättää keskustelua ja tunteita.

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto