Sivarit aseisiin

Yritän rauhoittua ja pitää käsiäni vakaana. Ensimmäinen laukaus. Ase heilahtaa pamauksen voimasta, ja hylsy sinkoaa ulos. Ei tietoakaan, olenko osunut edes tauluun. Tähtään uudestaan, nyt vähän kauemmin. Toinen laukaus osuu varmasti.

Miten minä olen tähän joutunut?

Olen Osmonkallion väestönsuojassa ja kädessäni on .22-kaliiberinen käsiase. On käynnissä Tampereen Korkeakoulujen Reserviupseereiden eli TaKoRUn pienoispistoolivuoro.

Pahimmassa tapauksessa olen lähiaikoina kerhon jäsen.

Harva tietää, että maanpuolustustoimintaa harrastetaan armeijan lisäksi myös opiskelijajärjestössä. Tampereen Korkeakoulujen Reserviupseerit ry:llä eli TaKoRUlla on yli neljänkymmenen vuoden perinteet. Kerhoon kuuluu 350 jäsentä, joten aivan pienen piirin puuhastelusta ei ole kyse.

Päätän ottaa selvää TaKoRUsta. Otan yhteyttä kerhon puheenjohtajaan Antti Nousiaiseen ja ehdotan jutun tekemistä. Nousiainen innostuu asiasta, mutta tietyin ehdoin. Artikkeli pitää toimittaa kerhon hallituksen hyväksyttäväksi, eikä se saa sisältää kerhon vastaista propagandaa.

Alusta asti on selvää, että TaKoRU:n jäsenet ovat tarkkoja julkisuuskuvastaan. Pyydän turhaan kerhon jäseniä pukeutumaan kuvaamista varten armeijahenkisesti. Nykyiseen poliittiseen ilmapiiriin vedoten kerhon jäsenet kieltäytyvät poseeraamasta vähänkään epäilyttävästi.

Hyvä on, jätetään shokeeraavat pyssykuvat väliin. Joka tapauksessa Nousiainen kutsuu minut Osmonkallion ampuradalle juttua tekemään.

Ennen ammuntavuoroa lähetän testimielessä jäsenhakemuksen TaKoRUun. Kerhon sivuilla kerrotaan, että yhdistys järjestää reserviläistoimintaa sotilasarvoon katsomatta. Olisi erikoista pitää kädessä siviilipalvelustodistusta ja reserviupseerikerhon jäsenkorttia.

Parin päivän kuluttua saan paluuviestin kerhon jäsenvastaavalta Antti Laalahdelta. Hän tiedustelee tarkemmin motiivejani. Liittyminen ei ole siviilipalvelusmiehelle pelkkä läpihuutojuttu.

"Meillä on ollut tapana vähän kartoittaa etukäteen niiden jäsenhakemusten lähettäjien ajatusmaailmaa, joilla ei ole varusmiespalvelus käytynä", Laalahti perustelee.

Kysymykset koskevat sitä, miksi en ole suorittanut asepalvelusta, mitä mieltä olen asepalveluksesta ja minkälaisesta maanpuolustustoiminnasta olen kiinnostunut.

Vastaan Laalahden kysymyksiin jokseenkin rehellisesti. Minua tuskin tullaan hyväksymään TaKoRUlaiseksi, vaikka myöhemmin saankin kuulla, että kerhon jäsenenä on ainakin yksi sivari.

Saavun Osmonkallion väestönsuojan edustalle hyvissä ajoin ennen ammuntavuoron alkua. Joukko TaKoRUlaisia on jo kerääntynyt paikalle. Silmäilen porukkaa. Joillakin on omat aseet mukana.

Olen sukinut hiukset geelillä taakse, jotta sulautuisin joukkoon paremmin. Naamioitumisesta huolimatta en tunne oloani aivan kotoisaksi.

Pari minuuttia vaille kahdeksan jykevä betonilla kehystetty teräsovi avataan. Laskeudumme portaita alas maan alle, jossa aukeaa iso tila. Jousiampujat harjoittelevat täydessä hiljaisuudessa. Tulee mieleen Tuntemattoman sotilaan Honkajoki, jonka aseistuksena sodassa on jousipyssy.

Jatkamme jousiampujien ohi pienempään tilaan. Ovia suljetaan perässä ja kuulosuojaimia jaetaan. Iso porukka sulloutuu ampumatilaan ja viimeinenkin ovi suljetaan.

Mihin minä olen tullut?

"Onko täällä ensikertalaisia", kysyy TaKoRUn ampumavastaava Pauli Järvinen kovaan ääneen.

Olen ainut, joka ilmoittautuu. Muita tuntuu harmittavan, sillä ampumaan päästään vasta, kun säännöt ovat kaikille selvät.

Järvinen pitää pikakurssin aseen käytöstä ja tähdentää turvallisuusmääräyksiä. Toiminta on hyvin organisoitua. On helppo uskoa, ettei TaKoRUn vuoroilla ole päässyt syntymään vakavia vaaratilanteita. Seuraan tarkkaan, miten panostaminen, lataaminen ja tähtääminen suoritetaan.

Ammuntavuorolle valuu väkeä vielä kahdeksan jälkeenkin. Joku naureskelee, että kohta on koko TaKoRUn hallitus kasassa. Ampumapaikkoja on vain seitsemän, joten moni joutuu odottamaan vuoroaan. Päätän seurata ensimmäisen kierroksen taka-alalla. Asetan kuulosuojaimet päähäni.

Ampujat tunkevat panokset tottuneesti lippaaseen, lataavat aseen ja jäävät odottamaan komentoa.

"Saa ampua!", Järvinen huutaa.

Hätkähdän, kun pyssyt alkavat paukkua. Pienikaliiperisista käsiaseista lähtee sisätilassa yllättävän kova ääni. Nyt ymmärrän, miksi ampuminen tapahtuu useiden suljettujen ovien takana ja miksi kaikilla on kuulosuojaimet. Suljetuista ovista huolimatta jousiampujat ovat kuulemma valittaneet metelistä.

Toiminta on tylyn näköistä. Piiput savuavat ja hylsyt sinkoilevat suojaverhoiluun. Tauluille ammutaan viisi panosta. Toiset tyhjentävät lippaansa nopeasti, toiset tähtäävät kauemmin.

Katselen toimintaa kummissani. Ehkä jousipyssy sopisi minulle paremmin.

Paukkeen tauottua ampujat kiiruhtavat tarkistamaan tuloksiaan. Joku kiroaa, ettei tänään ole hänen päivänsä.

"Mielestäni se on ihan positiivista, että siviilipalvelusmiehetkin pääsevät mukaan toimintaan", kommentoi everstiluutnantti Terho Mustonen, kun kerron hänelle TaKoRUn ampumatoiminnasta.

Mustonen kuitenkin korostaa, ettei maanpuolustustahtoisellakaan sivarilla ole enää asiaa armeijaan.

"Tiedän monia kavereita, jotka ovat olleet muutaman päivän siviilipalveluksessa ja tulleet katumapäälle, mutta sen jälkeen tilannetta ei voi muuttaa. Se on kertavalinta."

Mustonen puhuu kokonaismaanpuolustuksesta, johon kuuluvat myös siviilitehtävät. Siihen osallistuvat myös siviilipalvelusmiehet. Kriisin sattuessa siviilitehtävien merkitys korostuu entisestään.

Mutta entä jos siviilipalvelusmies haluaisikin kriisin sattuessa puolustaa isänmaataan aseen varressa?

"Valitettavasti emme voi sijoittaa siviilipalvelusmiestä aseellisiin tehtäviin. Peruskoulutus siihen annetaan varusmiesaikana", Mustonen kertoo.

"Ampuminen on toivon mukaan vain hyvin pieni osa maanpuolustusta. Olisi hyvä, että siviilipalvelusmiehet voitaisiin sijoittaa tehtäviin, joihin he ovat saaneet koulutusta palvelusaikanaan."

Osmonkallion ampumaradalla pohdin olevani erikoinen tapaus. Saan aseellista koulutusta siviilipalvelusaikana. Tosin kyse on jutunteosta. Huomaan, että kertavalintani on osunut oikeaan. En ainakaan vielä kaipaa armeijaan.

Ensimmäisen ryhmän ammuttua on seuraavan ryhmän vuoro siirtyä ampumaradalle. Asetun omalle paikalleni. Järvinen kertaa vielä tärkeimmät asiat ja jää taakseni vahtimaan, että kaikki sujuu hyvin. Sitten mennään.

"Saa ladata!"

Näperrän luoteja lippaaseen, mutta ne karkaavat sormista. Suoriudun lataamisesta paljon hitaammin kuin muut. Olen aistivinani halveksuvia katseita.

Lopulta saan kuulat ja lippaan paikalleen. Lataan aseen ja tähtään taululle, joka tuntuu olevan auttamattoman kaukana.

"Saa ampua", Järvinen komentaa.

Ammun kaikki viisi kuulaa nopeassa tahdissa ja varmuuden vuoksi vielä yhden laukauksen tyhjällä lippaalla. Asetan pyssyn pöydälle. Rauhallisin kaveri tähtää vielä, ampuu vihdoin viimeisen panoksensa ja laskee aseen.

"Todella hyvin ammuttu, jos tämä oli ensimmäinen kertasi", Järvinen kehuu.

Ehkä minua yritetään koukuttaa mukaan toimintaan.

Käyn tarkistamassa osumat. Kaikki laukaukset ovat osuneet tauluun, osa jopa lähelle keskustaa.

Seuraavilla kierroksilla keskityn pidempään. Ampuminen tuntuu hetken jopa mielekkäältä selkeän tavoitteen takia. Kerran osun ysin ja kympin rajaviivaan ja olen hetken ylpeä itsestäni.

Järvinen kuitenkin palauttaa minut maan pinnalle. Pidän asetta väärin, peukalo on väärässä kohdassa. Oikea ote ei tunnu luontevalta ja tulokset huononevat. Viimeisellä kierroksella koko touhu kyllästyttää, enkä jaksa tähdätä kunnolla. Antaa olla.

Poistuessani paikalta katson pitkään jousiampujia. Aseiden pauke ei riko hiljaisuutta, koska TaKoRUlaisten vuoro on päättynyt. Jousiampuja jännittää jousen, tähtää, keskittyy pitkään ja päästää jousen vapaaksi. Nuoli suhahtaa kauas tauluun. Paljaalla silmällä on mahdotonta nähdä tulosta.

Jos eksyn vielä Osmonkallion väestönsuojaan, valitsen aseekseni jousipyssyn. Jatkan Tuntemattoman Aarne Honkajoen jalanjälkiä.

Ei sota yhtä miestä kaipaa, eikä yksi mies sotaa.

Juho Hakkarainen, teksti
Seppo Honkanen, kuva

Maanpuolustahto kunniaan

TaKoRUn jäsenet pitävät hauskaa ampumalla ja liikkumalla luonnossa

"Ihmisessä täytyy olla jotain vikaa, jos se nauttii siitä, että nukkuu huonoja yöunia metsässä. Joka päivä sataa vettä ja joka yö on pakkasta. Mutta se on älyttömän kivaa", hehkuttaa Tampereen Korkeakoulujen Reserviupseerit Ry:n hallituksen puheenjohtaja Antti Nousiainen.

Sihteeri Janne Tipuri nyökyttelee vieressä. Hymy on herkässä, mutta kaikesta voi päätellä, että miehet ovat täysillä mukana toiminnassa. Molemmat ovat olleet TaKoRUn jäseniä jo useamman vuoden ajan. Nousiaisella maanpuolustusvaihde lävähti päälle kertausharjoituksissa.

"Intin jälkeen olin pari vuotta onnellinen, että pääsin talosta ulos. Kertausharjoituksissa kuitenkin tajusin, että hitto, tämähän on siistiä. Sitten liityin TaKoRUun."

Miesten mukaan TaKoRUssa on kyse ennen kaikkea maanpuolustustoiminnasta. Perimmäinen tarkoitus on valmentaa reserviläisiä pahimman varalle.

"Armeijan tehtävä on aloittaa koulutus, mutta se ei vielä riitä. Sen jälkeen toimintaa pitää jatkaa reservissä", Tipuri kertoo.

Nousiainen on samaa mieltä. TaKoRUn tehtävänä on laajentaa reserviläisten osaamispohjaa.

"Kyllä kouluttautumista on jatkettava armeijan jälkeen. Kaikki eivät näin tee, mutta se on vielä jotenkin kestettävissä, koska on kuitenkin ihmisiä, jotka kouluttautuvat."

TaKoRUn aktiiviseen ydinporukkaan kuuluu vain parikymmentä miestä, mutta kaiken kaikkiaan jäseniä on noin 350. Nimellisesti kyse on upseerikerhosta, mutta mukaan mahtuu monenlaisia ihmisiä. Tipuri kertoo kerhon sloganin olevan reserviläistoimintaa ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta.

"Ampumavuoroilla käy kaksi naista ja lenkilläkin on havaittu yksi", Nousiainen kertoo.

Jäsenistä suurin osa on TTY:ltä. Yliopistolaisia on huomattavasti vähemmän. Nousiaisen mukaan TaKoRUn ilmoituksilla on paha tapa hävitä yliopiston ilmoitustauluilta.

"Ne pysyvät siellä siihen asti, kunnes joku liian innokas siviilipalvelushenkilö vai vastaava käy ne sieltä poistamassa."

Sivarit ovat tervetulleita kerhon jäseniksi, kunhan omaavat oikeanlaisen ajatusmaailman.

"Ei siviilipalvelus miestä pilaa. Mutta siinä vaiheessa, kun mennään sellaiseen viherpiiperrykseen, että armeijassa opetetaan pelkästään tappamaan, alan katsoa hommaa kieroon", Nousiainen kuittaa.

"Niinkin voi käydä, että nuorena suorittaa sivarin ja myöhemmin katuu ratkaisua. Siinä vaiheessa voi vielä ryhtyä aktiiviseksi reserviläiseksi", Tipuri kannustaa.

Tipurin mukaan kenen tahansa on helppo tulla mukaan TaKoRUn toimintaan, koska asioihin ei suhtauduta liian ryppyotsaisesti. Viikoittaisia tapahtumia on kaksi: tiistaisin pienoispistoolivuoro Osmonkallion ampuradalla ja torstaisin lenkki Hervannassa. Lisäksi TaKoRU tarjoaa jäsenilleen haastavaa maanpuolustustoimintaa, kuten erilaisia koulutuspäiviä ja sissikursseja.

"Esimerkiksi henkiinjäämiskurssilla mennään kolmeksi tai neljäksi päiväksi jonnekin tuntemattomaan paikkaan, pystytetään teltta ja yritetään olla kuolematta nälkään", Nousiainen kertoo.

Nousiainen ja Tipuri kannattavat luonnollisesti yleistä asevelvollisuutta. Sen ansiosta Suomella on 350 000 ihmisen reserviläisarmeija, joka miesten mukaan takaa sen, ettei vihollisen kannata tänne tulla.

"Tällaiseen maahan hyökkääminen on järjettömän kallista, se syö miestä ja kalustoa mielettömästi", Nousiainen analysoi.

Miehet innostuvat silmin nähden, kun puhe siirtyy sodankäyntiin. Kaikesta voi päätellä, että näitä keskusteluja on käyty ennenkin.

"Kuulee sanottavan, että Suomi on sivistysvaltio ja asiat pitää ratkaista puhumalla. Okei, näin on. Asiat on ratkaistu puhumalla reilut 60 vuotta, mutta mitäs sitten tehdään, kun se maahantunkeutuja ei olekaan sivistysvaltio", Nousiainen kysyy.

Palkka-armeijasta Nousiaisella on tiukka mielipide.

"Se on hyvännäköinen ja tosi tehokas joissakin rauhanturvaoperaatioissa, mutta se ei ole kustannustehokas. Näin iso ja harvaan asuttu maa tarvitsee reserviläisarmeijan."

Uskottavasta puolustuksesta huolimatta suomalaisten maanpuolustustahtoa pitäisi Nousiaisen ja Tipurin mukaan kohottaa. Maanpuolustustoimintaa pitäisi järjestää entistä enemmän. Se on myös TaKoRUn tavoite, mutta Nousiaisen mukaan toiminnan organisointi on vaikeutunut viime vuosina.

"Lainsäätäjä on puuttunut rankalla kädellä siihen, mitä saa järjestää. Kaikkeen tarvitaan erillinen lupa, joka on vaikea saada."

Sotilasarvoltaan Nousiainen on tykistön vänrikki. Armeija-asioistaan hän on kuitenkin vaitonainen ja miettii tarkkaan, mihin voi vastata.

"Tiedän sodanajan sijoituspaikkani. Tiedän, kuka sinne tulee, millä kalustolla ja mistä ilmansuunnasta. Mieluummin siihen valmistautuu ennalta vaikka koko elämänsä."

Juho Hakkarainen

TaKoRU ry

-opiskelijareserviläiskerho toimii Tampereen yliopistolla ja Tampereen teknillisellä yliopistolla. Yksittäisiä jäseniä myös Tampereen ammattikorkeakoulusta.
-tarkoituksena antaa jäsenille mahdollisuus viettää vapaa-aikaansa reserviläishenkisessä toiminnassa ja ylläpitää ja kartuttaa reserviläistaitojaan sekä jakaa tietoja maanpuolustuksesta
-mukaan kerhon toimintaan ovat tervetulleita kaikki reserviläistoiminnasta kiinnostuneet opiskelijat sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta
-jäseneksi voi hakea kerhon nettisivujen kautta
-TaKoRU kuuluu Opiskelijain Reserviupseeripiiriin
-Opiskelijain Reserviupseeripiiri ry (ORUP) on kaikkien yliopistoissa ja korkeakouluissa toimivien maanpuolustusjärjestöjen yhteenliittymä
-lisätietoja www.takoru.fi