Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Yliopistolta rahaa maisterin taskuun

Jyväskylässä lahjotaan nopeasti valmistuvia

Tavoiteajassa valmistuvien maistereiden palkitsemista suunnittellaan Jyväskylän yliopistossa. Palkitsemisjärjestelmän luominen sisältyy yliopiston tuoreeseen strategiaan.

"Tarkoitus on, että Jyväskylän yliopisto alkaa tarjota pelkän kepin sijasta opiskelijoille myös porkkanaa. Valtiovallan taholta keppi on viime aikoina ollut suositumpi väline, mutta me haluamme profiloitua positiivisemmalla tavalla", kertoo yliopiston koulutusjohtaja Kari Pitkänen.

Pitkäsen mukaan ajatus maisterien palkitsemisesta päätettiin sisällyttää valmisteluprosessin viime metreillä, joten konkreettisia suunnitelmia palkitsemisjärjestelmästä ei vielä ole. Palkkion muotokaan ei ole selvillä, mutta Pitkäsen mukaan rahaa harkitaan hyvin varteenotettavana vaihtoehtona.

"Jos valmistuneita jälkikäteen jollakin tavalla palkitaan, niin mitään sen konkreettisempaa on vaikea ajatella", hän pohtii.


Pitkänen myöntää, ettei pelkkä riihikuiva valuutta poista kaikkia opintojen pitkittymisen taustalla olevia tekijöitä. Jokainen tavoiteajassa valmistunut on kuitenkin tehnyt kovasti töitä tutkintonsa eteen.

"Kun opiskelija valmistuu tavoiteajassa, hänellä on ollut korkea motivaatio ja hän on ehkä joutunut luopumaan jostakin muusta. Palkkio on yliopiston puolelta hyvä ele tällaista opiskelijaa kohtaan", Pitkänen perustelee.

Tampereen yliopiston opiskelijoiden ei kannata vielä alkaa unelmoida rahapalkinnosta. Rehtori Kaija Hollin mukaan rahallista porkkanaa ei Tampereella ole suunnitteilla.

"Yliopiston ensisijainen tehtävä on minusta kaikin keinoin varmistaa, että opiskelu kohtuuajassa on mahdollista, opintopolut ovat sujuvia ja opetus laadukasta", hän kommentoi.

Holli ei lämpene sen paremmin kepin kuin porkkanankaan tarjoamiselle.

"En kannata sen enempää rangaistusta kuin lahjontaakaan. Näkisin, että halun valmistua pitää lähteä opiskelijasta itsestään."


Tamyn hallituksen puheenjohtaja Aleksi Rantala pitää jyväskyläläisten avausta mielenkiintoisena.

"Periaatteellisella tasolla se on ihan tervettä. Jos halutaan lisää keinoja opintojen nopeuttamiseen, niin myönteiset keinot ovat parempia kuin sanktiot ja rajoitukset", Rantala sanoo.

Hänen mukaansa palkitsemissuunnitelmat kertovat siitä, että yliopistojen rahat on sidottu tiukasti opiskelijoiden valmistumiseen ja maisterien tuottamiseen.

"Opiskelijoiden kannalta tärkeämpää on laadukas koulutus kuin se, miten nopeasti he saavat tutkinnon kasaan", Rantala uskoo.

Toisaalta rahallinen kannustin valmistua on jo olemassa.

"Valmistumisen jälkeen tulot nousevat joka tapauksessa - päätyi opiskelija sitten töihin tai kortistoon."



Oskari Rantala

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto