He ovat yliopiston työn sankareita

Älä läikytä punaviiniä

"Kyllä yliopistolla on kaiken kaikkiaan aika siistiä väkeä", kuuluu Tuija Komulaisen, 46, lopullinen tuomio.

Hän työskentelee laitoshuoltajana Päätalolla, eli hänen työtään on siivota opiskelijoiden ja henkilökunnan jäljet.

Laitoshuoltajan työpäivä alkaa kuudelta. Toimistot siivotaan, ennen kuin niissä työskentelevät ennättävät työpaikalle, minkä jälkeen vuorossa on pääaula ja isot vessat.

"Olen rytmittänyt alueeni toimistohuoneiden siivoamisen eri viikonpäiville. Päivässä huoneita ehtii siivota kello kuuden ja kahdeksan välillä noin 20", Komulainen arvioi.

Yliopistolla hän on ehtinyt työskennellä jo kymmenen vuotta. Sinä aikana työtä on tullut lisää.

"Väki vähenee ja alueet suurenee. Nykyään täytyy käyttää enemmän päätä, että saa kaikki hommat ajoissa tehtyä", Komulainen kertoo.

Harva tulee välttämättä ajatelleeksikaan, että siivousala vaatii ammattitaitoa siinä missä muutkin alat.

"Täytyy tuntea eri pintamateriaalit. Linolattia vaatii esimerkiksi oman ammattitaitonsa, kun se ei siedä vettä", Komulainen kuvailee taloushuoltajan asiantuntemusta.

"Työn rytmitys täytyy hoitaa niin, ettei ole muiden tiellä. Ei kannata siivota vessoja silloin, kun opiskelijat ovat tauolla."

Laitoshuoltajana voi tehdä mielenkiintoisia havaintoja opiskelijan vuosirytmistä esimerkiksi vessojen kunnon perusteella.

"Kesälomien jälkeen on aina villimpää, ja sitten se tasoittuu. Ennen kirjoiteltiin paljon seiniin, mutta se on vähentynyt paljon ja vessat pysyvät aika siisteinä nykyään", Komulainen kertoo.

Opiskelijatapahtumien jäljiltä paikat ovat Komulaisen mukaan yleensä yllättävänkin siistejä.

"Ainoastaan punaviinitahrat lattialla ovat hankalia. Niitä ei saa kunnolla pois, vaan lattia jää likaiseksi."

Työtään Komulainen pitää palkitsevana, sillä hyvin tehdystä työstä saa positiivista palautetta. Jotkut työtehtävät ovat kuitenkin yksitoikkoisempia kuin toiset.

"Kyllä vessojen siivoamiseen puutuu. Se on aina niin samanlaista, että hirveästi ei voi käyttää mielikuvitusta."

Laita valot pois!

Yliopiston vahtimestari Jorma Siponen, 53, murtaa kaksi vahtimestareita ja heidän työtään koskevaa myyttiä.

Yksi: kaikki vahtimestarit eivät ole miehiä.

"Lähin naisvahtimestari löytyy Pinni A:sta tuosta naapurista. Joissain tilanteissa on oikein hyvä, että vahtimestareina on sekä miehiä että naisia. Vahtimestari voi joutua auttamaan esimerkiksi invavessassa."

Kaksi: kaikki professorit eivät ole tietotekniikan kanssa aivan hukassa ja kaipaa jatkuvasti vahtimestarien apua.

"Eivät kaikki, mutta täytyy myöntää, että kyllä niitäkin on", Siponen muotoilee.

"Osa tarvitsee enemmän apua kuin muut, ja sitä vartenhan me täällä ollaan. Yliopiston ulkopuolelta tulevat luennoitsijat tuntevat tekniikan tietysti vielä huonommin."

Siponen on työskennellyt yliopistolla vuodesta 2003, ja hän ehti saada vahtimestarin virankin ennen niiden lakkauttamista. Nykyään vahtimestarit - kuten monet muutkin yliopistolla työskentelevät - ovat yliopiston omistaman Tay-palvelut-yhtiön palkkalistoilla.

"Konkreettisesti se ei ole näkynyt muussa kuin siinä, että sain vartijakoulutuksen."

Ennen vahtimestarin uraansa Siponen ehti täyttää työkseen eläimiä 20 vuoden ajan. Yliopistolle hän tuli alun perin työharjoittelijaksi.

"Olin virastovahtimestarikoulutuksessa. Siihen kuului kuukauden harjoittelujakso, ja sillä tiellä ollaan."

Suurimman osan päivästä vahtimestarin työ on avun tarpeessa olevien asiakkaiden odottamista infopisteessä.

"Koetamme neuvoa kaikkia parhaan mukaan. Hyvin vaihtelevaahan se työskentely on. Kun on opetusta, avustamme AV-laitteiden kanssa. Päivä päättyy siihen, että kierretään tilat, suljetaan laitteet ja laitetaan ovet lukkoon."

"Mukavinta on se, kun voi toteuttaa asiakkaan tarpeet", Siponen kertoo.

Ja sitten on niitä vaikeita asiakkaita.

"Sehän kuuluu asiaan, mutta kyllä kaikkien kanssa on selvitty. Silloin ei vain parane hermostua. Joskus kun on kiire tai jotain ei löydy, niin ihmisillä on hermo kireällä."

Kokki maistaa kaikkea itse

Maistamme itse kaikkea, mikä keittiöstä lähtee", Juveneksen Päätalon ravintolassa työskentelevä kokki Mikko Häkkinen kertoo.

"Kaikki ruoka täällä on hyvää."

Säännöllisesti satoja ruokia maisteleva Häkkinen ei osaa valita henkilökohtaista suosikkiaan. Myös kokin näkökulmasta mukavinta valmistettavaa ruokaa hän miettii pitkään.

"Ehkä peruslinjaston pastapaistokset", Häkkinen sanoo lopulta.

Työpäivän jälkeen hän kertoo kokkailevansa vain viikonloppuisin.

Päätalolla hieman yli puoli vuotta työskennellyt Häkkinen kehuu työnsä monipuolisuutta.

"Ruuanlaitossa pääsee toteuttamaan itseään. Tykkään tehdä erilaisia hommia. Juhlapalvelupuolella esimerkiksi ollaan välillä tiskin takana myymässä viinaa ja välillä keittiössä. Kun juhlapalvelukausi alkaa, olen aamun täällä ja joskus Ziberiassa iltakeikalla vielä siihen päälle."

Ravintolassa ruokailee satoja ihmisiä päivässä, ja ruokailijamassa aiheuttaa omat haasteensa.

"On haastavampaa tehdä ruokaa isommalle porukalle kuin yksi annos kerrallaan. Täytyy yrittää ottaa kaikkien toiveet huomioon", Häkkinen kertoo.

Valmistettavien ruokien reseptit tulevat Juveneksen omalta tuotekehitysyksiköltä, jolle kokit voivat ehdottaa esimerkiksi makua tai rakennetta parantavia muutoksia. Myös ruokailijoiden mielipiteitä kuunnellaan.

"Palautetta tulee ja se vaihtelee hirveästi. Ehdotuksia on joka lähtöön, mutta täytyy miettiä, miten ne voisi toteuttaa näin suurissa määrissä."

Kokin on osattava valmistautua tekemään tarvittaessa lisää nopeassa tahdissa.

"Välillä on kovakin kiire, mutta se kuuluu tähän työhön. Koskaan ei voi tietää, paljonko väkeä sinä päivänä tulee."

Häkkinen työskentelee keittiössä, jossa kokkeja on kaikkiaan neljä.

"Meillä tehdään ruuat Fusioniin, Salaattibaariin ja linjastoon sekä lisäksi edustusruuat. Meillä on vuorot, että kuka tekee mitäkin. Tänään teen Fusionin ruuat", Häkkinen kertoo päivänsä ohjelmasta.

Kun haastattelu loppuu, hän suuntaa keittiöön, kokoaa tarvikkeet päivän annoksia varten ja jää odottamaan asiakkaita.

"Tänään listalla on juustoburgeria, broilerwokkia, kasvisburgeria ja possunpihviä."

Keskuksessa ei salakuunnella

"Tampereen yliopisto", vastaa Anna Henttonen puhelimeen kiireisimpinä päivinä yli 250 kertaa.

Henttonen, 29, työskentelee palvelusihteerinä yliopiston puhelinpalveluissa. Kun yliopistolla soi puhelin, johon ei kukaan vastaa, puhelu ohjautuu hänen kuulokkeisiinsa. Henttonen vastaa myös yliopiston yleisiin numeroihin soittaville.

"Vastaan vaihteeseen ja ohjaan puheluita eteenpäin", Henttonen kuvailee työtään.

Henttoselle soittavat myös puhelinongelmien yllättämät yliopistolaiset sekä kiinteistöjen vika- ja palvelupyyntöjen tekijät. Joka kolmas viikko hän istuu puhelinkeskuksen sijasta yliopiston infopisteen luukulla. Erilaisia työtehtäviä tuntuu riittävän.

"Olen välikätenä, kun matkapuhelimia toimitetaan huoltoon. Hoidan puhelinkulujen sisäistä laskutusta ja tietokantojen ylläpitohommia, kun ihmisiä tulee ja lähtee yliopistolta", jatkaa Henttonen, jonka mukaan vaihteleva työ pitää mielenkiinnon yllä.

Henttonen kehuu myös asiakkaita, työkavereita ja ilmapiiriä työpaikalla. Työnsä varjopuoliksi hän nimeää asiakaspalvelutyön normaalit ongelmat.

"Ikävät asiakkaat voivat haistattaa päin naamaa. Usein ollaan kiukkuisia, kun ihmiset eivät vastaa. Kuten myös silloin, kun emme vaihteessa tiedä, milloin he ovat paikalla", Henttonen harmittelee.

"Mutta enimmäkseen asiakkaat ovat mukavia ihmisiä, joiden kanssa on helppo hoitaa asioita."

Kaikki puhelinkeskuksen neljästä työntekijät ovat naisia. Tähän Henttosella on selitys valmiina.

"Tässä pitää osata tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Koko ajan on muita hommia ja sen lisäksi täytyy vastata puhelimeen, kun se soi."

Pinnan pitää kestää silloinkin, kun joillekin soittajille samat asiat joutuu selittämään useaan kertaan.

"Se on niin vaativaa, ettei kaikilla miehillä ehkä riittäisi jaksaminen", Henttonen arvelee.

Vanhoissa Suomi-Filmeissä keskusneidit kuuntelevat puheluita ja ovat kylän tuoreimmista juoruista aina parhaiten jyvällä. Nykyaikaisissa puhelinkeskuksissa salakuuntelu ei enää luonnistu samalla tavalla.

"Enpä ole harrastanut", Henttonen naurahtaa ajatukselle salakuuntelusta.

"Joskus linjoilla voi kyllä olla samalla kertaa kolme ihmistä, kun puhelu on jo ohjautunut meille vaihteeseen ja vastaanottaja vastaa itse. Siitä voi tulla hämmentäviä tilanteita."

Oskari Rantala, teksti ja kuvat