Asioiden oikea laita

Minä olen maahanmuuttaja. Olen asunut yhteensä lähes kolme vuotta Espanjassa. Kiinnostuneena olen seurannut viimeaikaista suomalaista maahanmuuttokeskustelua Euroopan etelälaidalta. Ennakkoluulot ja ääriäänet ovat kaikuneet erittäin ikävällä tavalla. Myös maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka-termit ovat sekoittuneet keskenään. Valitettavaa on ollut havaita, miten asiallistakin debattia on käyty autuaan supisuomalaisesta lähtökohdasta.

SDP:n Jutta Urpilaisen "Maassa maan tavalla" sai monet nostamaan rasismikortin ilman pohdintoja. Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki kommentoi Ilta-Sanomien nettisivujen (27.3.2010) mukaan Urpilaisen puheita toteamalla, ettei pidä sitä "hyvänä ilmaisuna näissä asioissa". Käytyäni jo kolmatta vuotta läpi henkilökohtaista integroitumisprosessia kulttuurissa, joka poikkeaa yllättävänkin paljon omastani, pidän edellä mainittua erittäin hyvänä ilmaisuna näissä asioissa.

Myös hyvin heterogeenisissä yhteiskunnissa on kulttuuriin liittyviä kirjoitettuja ja kirjoittamattomia, yhtenäisiä käytäntöjä ja normeja, jotka leimaavat keskenään varsin erilaisten yksilöiden elin- ja toimintatapoja. Muualta tuleva havaitsee ne tahtomattaankin. On naiivi, vahingollinen ja aitoa monikulttuuristumista haittaava asenne, jos ei ulkomaalaisena ole valmis ottamaan niitä huomioon. Eurooppa ei edelleenkään ole mikään maailmankylä, vaikka suvaitsevaisuutta edistäessämme haluaisimme ajoittain niin uskoa. Kulttuurieroja on olemassa, ja niitä pitää myös osata vaalia. Se ei suinkaan ole rasismia, päinvastoin.

Pankkiasioiden hoitaminen tai ADSL:n asennuttaminen eivät nykyisessä asuinmaassani onnistuisi ilman espanjan taitoa. Toisinaan olen kiemurrellut myötähäpeän vallassa, kun ulkomainen kollega ei tervehdi hissiin osuvia ventovieraita paikallisia. Eipä siitä mitään tulisi, jos asuisin Espanjassa osaamatta paikallista kieltä tai kuvittelisin, että voin käyttäytyä umpisuomalaisen tavoin. Varsinkin vapaaehtoisesti maahan saapuvalla tulee olla nöyryyttä osin luopua kotimaan tavoistaan. Olennaista on myös kiinnostus uutta kohtaan. Sitä kutsutaan myös kunnioitukseksi.

Saan takuulla vastavuoroisesti paikallisilta enemmän kunnioitusta osakseni, kun puhun heidän kieltään ja olen mukautunut esimerkiksi täkäläiseen, erittäin rankkaan työkulttuuriin. Tämä ei tarkoita, että olisin luopunut suomalaisista näkemyksistäni tai sinänsä pitäisin kaikkia espanjalaisia käytäntöjä hyvinä, kaukana siitä. Mutta niin kauan kuin täällä pysyn, maassa maan tavalla.

Emilia Savolainen
entinen yo-kunta-aktiivi