Miksi bussikuski ei tervehdi?

Nuori ja innokas bussikuski tervehtii kaikkia matkustajia, kunnes parta kasvaa ja hiusraja pakenee, mutta kukaan ei tervehdi takaisin. Lopulta hän saa kuunnella asiakkaiden ihmettelyä palvelutaitojen täydellisistä puuttumisista. Kuulostaako tutulta?

Hanna Arvelan ja Samuli Sarénin sarjakuva-albumissa Sanoisitko kuskille päivää? on nimensä mukaisesti pääosassa bussikuskit. Albumissa selviää, miksi kuskit näyttävät elämäänsä kyllästyneiltä, mutta myös mitä he ajattelevat vuosikymmenestä toiseen samanlaisena jatkuvasta työstään ilman minkäänlaisia ylenemismahdollisuuksia.

Sarjakuvat ovat täynnä ironiaa, mutta kertomuksen vauhti ei päätä huimaa. Ehkä hitaus onkin vain plussaa, sillä nyssekuskien on pakko oppia kestämään lähes samanlaisina seuraavia työpäiviä vuodesta toiseen. Albumi leikittelee strereotypioilla onnistuneesti, sillä bussikuskit ovat kuvissa voittopuolisesti lakonisia, tylsämielisiä ja vanhoja miehiä, jotka kuitenkin onnistuvat nousemaan tavallisten matkustajien yläpuolelle omassa pikkukopissaan, omina pikkuhetkinään.

Kivoista tarinoista huolimatta jäin kuitenkin välillä kaipaamaan tarinoiden kiinnittämistä paikallisemmiksi esimerkiksi murteilla, sillä bussikuskien murrehuumorilla revittely on eittämättä kuskien suurta huvia eri puolella Suomea. Omien kokemusteni mukaan on olemassa kuskien omalaatuinen alatyyppi, jotka leventävät murrettaan etenkin silloin, kun asiakkaalle teettää suurta päänvaivaa ottaa kuljettajan puheesta mitään tolkkua.

Hertta-Mari Kaukonen

Hanna Arvela & Samuli Sarén: Sanoisitko Kuskille Päivää?
Zum Teufel, 2010. 80 s.
****