Tm on arkistosivu.
Voit siirty Aviisin uudelle sivustolle tst.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Ulkomailla työskennellessä oppii paljon – itsestään

"Nyt se paita päälle! Etkö tajua että olemme Aasiassa ja loukkaat paikallisia tuon näköisenä?", ärjäisi islantilainen naiskollegani eräänä aamuna Pakistanin maaseudulla.

Syynä ei ollut ekshibitionistinen vimma esitellä rintakarvoitustani. Harhailin puoliunisena ja paidattomana huoneessa, joka toimi avustusoperaatiomme hermokeskuksena ja yösijana.

Kahden tunnin houreiset yöunet olin viettänyt hyttysteltassa, jonka olin nokkelasti sijoittanut kokouspöydälle ainoan kattotuulettimen alle. Kello näytti aamukuutta, varjossa virunut lämpömittari lähemmäs 45 astetta, ja niljaisen hien ja hiekkapölyn peittämänä odottelin suihkuhuoneena toimineen tunkkaisen kammion vapautumista.

Pakistanilaiset miespuoliset työtoverini eivät olleet moksiskaan paljaasta torsostani, kunhan hörähtelivät ymmärtäväisesti. Heistä jokaisella oli selittämättömänä tapana kouria kursailematta nivusiaan aina keskustellessaan kanssani, katsekontaktin luonnollisesti katkeamatta. Epäilemättä kyse oli kosmopoliittisesta sielunveljeydestä ja autenttisesta kulttuurien kohtaamisesta.



Hirtehiselle suomalaiselle paikallisten rento välittömyys avautui hilpeästi. Samaa en voinut sanoa islantilaisesta, jonka kanssa minun pitäisi asuttaa osapuilleen samaa pohjoista mentaalimaisemaa ja kyetä työskentelemään sulavasti automaattisen yhteisymmärryksen siivittämänä. Siis mikäli erinäisiä kulttuuri- ja kommunikaatioteorioita käy uskominen.

Valitettavan usein uuteen kulttuuriin integroituminen ja siihen osallistuminen työkomennuksen yhteydessa jää häpeällisen pintapuoliseksi. Se muistuttaa pidennettyä työ- ja turistireissua, josta riittää valokuvia ja ruokailukokemuksia, muttei autenttisia kohtaamisia, jotka rikastuttaisivat osapuolia muutoinkin kuin rahallisesti tai ostettujen elämysten muodossa.

Jollei paikallisiin tutustumisen ja kiinnittymisen esteenä ole kielimuuri tai työkomennuksen lyhykäisyys, niin viimeistään se, miten kaltaiseni valkoihoinen usein näyttää kantaväestölle olevan joko seksipalvelujen tai päihteiden tarpeessa, kunhan hinnasta sovitaan ja rakenteelliset valtasuhteet unohdetaan.

Sama tosin pätee eliittikouluissa koulutettujen länsimaalaisten diplomaattiperheiden vesojen kyvyttömyyteen harjoittaa muuta kuin salonkikelpoista mutta kiusallista small talkia ja pinnallista Facebook-toveruutta - tai puhua vain työstään.



Kenties ulkomailla työskentely ja asuminen opettavat enemmän suomalaisuudesta ja omasta persoonasta kuin vieraan kulttuurin äkkiväärän koukeroisesta eksotiikasta. On mielenkiintoista huomata, että toisen suomalaisen juomahaluun voi aina luottaa ja jopa Valvira alkaa vaikuttaa edistykselliseltä laitokselta muiden maiden absurdien pykäläviidakoiden rinnalla.

Toisaalta tarpeeksi kauan ulkomailla asuttuaan tulee helposti pisteeseen, jossa Suomeen palaaminen alkaa tuntua vieraalta ajatukselta muunkin kuin elitistisen omahyväisyyden tai perussuomalaisten jytkyn takia. Jolleivat siteet katkea, ne venyvät välimatkan myötä helposti niin seitinohuiksi, ettei niitä enää tunne päivittäisessä elämässään niin vahvasti kuin haluaisi.

Henkilääkäriäni kylläkin saattaisi huolestuttaa tieto siitä, että koti-ikäväni kohdistuu useimmiten suomalaisiin ryyppykavereihini ja varmuuteen siitä, että keskustelukumppanini ymmärtää sarkasmia ja itseironiaa ja todennäköisesti kannustaa ajoittaiseen paidattomuuteen.



Anton Santanen

Kirjoittaja on asunut töiden johdosta viimeisen viiden vuoden aikana Georgiassa, Pakistanissa, Thaimaassa Sveitsissä ja parhaillaan Yhdysvalloissa.





| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Tyt kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitteriss
Tampereen yliopisto