Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Muuttopuuhia ja muutoksia


Tampereen yliopiston ylioppilaskunta muuttaa kesäkuun alussa vuodesta 1967 majapaikkanaan pitämästään Yo-talon yläkerrasta lähemmäs keskustakampusta Pienteollisuustalon toiseen kerrokseen. Nyt lukemasi Aviisi on viimeinen Yo-talolla tehty lehti.

Aviisin toimintaan saattaa olla lähiaikoina tulossa muitakin muutoksia. Aviisin entisen toimittajan ja ylioppilaskunnan oikeusjuttu on edelleen kesken ja odottaa päätöstä työtuomioistuimesta ja mahdollisesti hovioikeudesta. Voi myös olla, että juttua puidaan vielä korkeimmassa oikeudessa asti.

Oikeudenkäynnin tulos on ennakkopäätös, joka vaikuttaa merkittävästi lähes kaikkien ylioppilaslehtien toimintaan. Oikeudenkäynnissä ratkaistaan, kuuluuko ylioppilaslehden toimittajalle maksaa Journalistiliiton työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Aviisin tapauksessa tämä tarkoittaisi sitä, että lehden kustannukset nousisivat niin suuriksi, että jotain uudelleenjärjestelyä lehden toimintaan olisi luvassa kulujen vähentämiseksi.

Käytännössä tämä voisi tarkoittaa sitä, että lehden ilmestymiskerrat vähenevät. Yksi vaihtoehto on, että ylioppilaslehdet tekisivät valtakunnallista yhteistyötä, joka johtaisi sisältöjen kaventumiseen ja paikallisen näkökulman heikkenemiseen. Lehdestä voitaisiin tehdä myös pelkkä ylioppilaskunnan tiedotuslehti, jolloin journalistinen sisältö eli toisin sanoen kiinnostavuus lehdestä katoaisi.

Lehti voisi siirtyä pelkästään verkkoon, jolloin säästettäisiin painokulut. Aviisi on kuitenkin luonteeltaan enemmän lehti, joka napataan mukaan yliopiston ruokalaan kuin luetaan verkosta. Siirtyminen verkkoon myös todennäköisesti romahduttaisi ilmoitustulot.

Ja tietysti lehti voitaisiin lakkauttaa kokonaan, mikä toivottavasti ei ole vaihtoehto. Aviisi on perinteikäs, pian 50-vuotias lehti ja yksi ylioppilaskunnan näkyvimpiä toimintoja. Lehti ei ole vain väline viestiä opiskelijoille ylioppilaskunnan asioista, vaan väylä, jolla opiskelijat voivat saada äänensä kuuluviin julkiseen keskusteluun. Aviisi pitää opiskelijoiden puolta yliopistoyhteisössä silloin, kun opiskelijoiden asemaa uhataan heikentää. Ja tietysti lehdessä pyritään tekemään tasokasta journalismia vähillä resursseilla.


Syksyn ajan
allekirjoittanut jatkaa vastaavana päätoimittajana ja ainakin sen aikaa Aviisi jatkaa ennallaan. Kaksi kesän aikana ilmestyvää numeroa päätoimittaa Laura Myllykoski.

Mahdollisia suurempia muutoksia odotellessa, kun toimitus muuttaa ylioppilaskunnan mukana lähemmäs opiskelijoita, pyytäisin teiltä lukijoilta vinkkejä, miten lehti voisi sisällöltään lähestyä opiskelijoita.

Millaisia juttuja Aviisista haluaisitte lukea? Mitä opiskelijaelämän ilmiöitä lehdessä pitäisi käsitellä enemmän? Millaisia juttuja haluaisitte vähemmän? Mitä voisimme tehdä paremmin?

Kommentoida voitte tämän jutun alle Aviisin nettisivuilla aviisi.fi tai sähköpostitse osoitteeseen aviisi@uta.fi. Tehdään yhdessä lehdestä parempi!



Samuli Huttunen

Kirjoittaja on Aviisin vt. päätoimittaja

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Vanha pieru (08.05.13, kello 23:59)

    "Aviisi on perinteikäs, pian 50-vuotias lehti ja yksi ylioppilaskunnan näkyvimpiä toimintoja."

    Pieni korjaus. Ensimmäinen Aviisi ilmestyi vuonna 1959 Helsingissä. Ikää on siis jo yli 50 vuotta.




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto