Klassikkoni: Vepa höykytti herroja ja byrokraatteja

Veikko Lavin musiikki tuli elämääni juhannuksena 1996, kun olin kymmenen vanha pojankoltiainen. Vietimme suven juhlaa mummolassa Muhoksella, ja kaikki oli maailmassa vielä suloisen rikkumatonta. Poltimme kokkoa, paistoimme makkaraa, juhannuskoivut oli pystytetty tuvan eteen, ja siniristilippu liehui salossa.

Kotkalainen lauluntekijä Veikko Lavi oli kuollut aiemmin keväällä, ja televisiossa esitettiin mestarin muistoksi Ota löysin rantein -hitti. Laulun elämänmyönteinen sanoma jäi soimaan päähäni, koska tein 15 vuotta myöhemmin pro graduni Lavin sanoituksista.

Lavi on jäänyt syyttä tunnetumpien kotimaisten kupletistien Reino Helismaan ja Juha Vainion varjoon, vaikka hän teki kymmeniä syvällisen ajattomia ja humoristisia lauluja kansan elämästä. Lavi oli aina pienen ihmisen puolella herroja ja nappibyrokraatteja vastaan. Ehkä tunnetuimmassa laulussaan hän toteaa, että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Limperin Hilma -kappaleessa Lavi vaatii valtiomiehien sijaan patsasta köyhälle pienviljelijänaiselle.

Vuoden 1918 sisällissodan kauhut kokeneesta ja jatkosodan vankileirillä istuneesta Lavista tuli vanhemmalla iällä humaani pasifisti. Lavin koskettavin rauhanlaulu on Balladi Willy Heintzista, joka kertoo nuoren saksalaisen sotilaan traagisen tarinan.

Yksi hienoimmista Lavin lauluista on koskettava Isän kädet. Isänrakkauden ohella Lavi osoittaa kunnioituksensa suomalaiselle työväenliikkeelle, joka on taistellut meille eläkkeet ja lomat. Kaikenkarvaisten optio-öykkärien ja historiattoman nykyvasemmiston kannattaisi kuunnella tarkalla korvalla Lavin laulun sanat.





Juho Mäkelä