Näissä remisseissä ei rössytellä

On se myönnettävä: se oli tähänastisen elämäni rankin kuukausi. Vuosi sitten rehkin tarjoilijana irlantilaisessa yökerhossa. Työaika oli iltakymmenestä aamukuuteen, ja anteliaaseen irkkutyyliin tuhatpaikkaiseen ravintolaan päästettiin 1 500 janoista asiakasta sisään.

Vihreän saaren baari-illoissa raatamista helpotti yksi asia: tupakansavun puute. Riehakkaiden paddyjen kaljanhuuruissa pujottelu tarjosi minulle eturivin paikan tupakointikieltoon käytännössä, aikana, jolloin kielto oli ollut voimassa tasan vuoden.

“There is no smoking in these premises." Irlannissa ravintolatupakoimattomuus sujuu jo vanhalla rutiinilla. Pienissä pubeissa painutaan ovensuuhun rössyttelemään, no problem lads. Isommissa paikoissa on tupakkahuoneet tai rannekesysteemi: ulos painuville asiakkaille napataan nauha ranteeseen, ja merkatut voivat solahtaa jonon ohi takaisin sisälle.

Homma toimii mutkattomasti, vaikka kieltoa Suomen tavoin vastustettiinkin aluksi raivokkaasti. Ja jos kerran saarellinen itsepäisiä viskisieppoja sopeutuu ajatukseen, mikseivät suomalaisetkin?

- - -

Jostain syystä ravintolani tupakkahuoneesta huolehtivat yksinomaan miestarjoilijat. Kuukauden mittaisen työurani aikana minua pyydettiin hakemaan tyhjät tuopit kopista vain kerran.

Vedin valmiiksi henkeä ja suunnittelin kolmenkymmenen sekunnin mittaista savusukellusta, jonka aikana nappaisin kaikki tuopit kerralla kainalooni ja ryntäisin ulos savustuskopista. Yksi, kaksi, kolme, ovi auki - ja ällikkä! Vastaan kävi raikas tuulahdus, jopa viehko merellinen tuoksu. Katselin äimistyneenä ympärilleni muutaman neliömetrin suuruisessa kopissa: missä keuhkorakkulat salpaava katku?

Astuin peremmälle, ja kenkäni loiskahtivat lätäkköön. Syy tupakkakopin kosteaan freesiyteen paljastui: ilmastoinnin virkaa hoiti kattoon revitty metrin levyinen aukko, josta sade vihmoi terhakkaana sisään. Asiakkaat olivat kerääntyneet kopin kuivemmalle puolelle kuin lampaat pellon nurkkaan sadesuojaan, lämpöä toisiltaan hakien ja tupakoita vartaloillaan suojellen.

- - -

Ainoat asiakkaat, jotka irkkuyökerhon hämärissä yrittivät rikkoa tupakointikieltoa ja kessutella nähteni, olivat ulkomaalaisia - tai natiiveja, jotka olivat vetäneet tavallista lennokkaammin pakarat olalle. Esimerkkinä nuori nainen, joka istui erään perjantai-illan tummetessa silmät harittaen nurkkapöydässä ja imi tupakkaansa posket lommolla. Näyn teki erikoiseksi se, että nainen yritti peitellä tekoaan levittelemällä toppatakkiaan haparoiden päänsä päälle.

Tässä vaiheessa baaritarjoilijan uraani en vielä tiennyt, kuinka toimia salarössyttelijän kohdatessani, joten lähdin kysymään neuvoa lähimmältä vartijalta - nuo raamikkaat, karskit miehet pastellinvärisissä kauluspaidoissaan, nappikuuloke korvallaan lämmittävät vieläkin turvallisuushakuista sydäntäni.

Viaton uteluni kessuttelijan kohtalosta aiheutti yllättävän lumipalloefektin: vartija kutsui radiopuhelimellaan kolme vieläkin muhkeampaa kollegaansa tupakoitsijan nurkkaukseen. Miehet nostivat silmänräpäyksessä lähipöydät syrjään naisen ympäriltä luoden reitin suoraan takaovelle.

Nainen kirjaimellisesti nostettiin paikoiltaan ja heivattiin takaovesta kadulle, seuralaisten jäädessä äimistyneenä tuijottamaan nikotinistiystävänsä perään.

Tiukat miehet, tiukempi linja. Meillä ei rössytellä.

Mia Ylönen