Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Ennätysmäärä nuoria saa eläkepaperit

”Sairastuin, koska olen paha ihminen”, ajattelee eläkepäätöksen saanut Mari

Nuorten työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen on ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa. Vuonna 2008 jäi työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä 2614 nuorta, kun vuonna 2003 heitä oli 1993.

Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainion mukaan nuorista eläkeläisistä löytyy kolme ryhmää: Ensimmäisillä heistä on vakavia psykoositason oireita tai sairauksia kuten skitsofreniaa, eivätkä he enää pysy työelämän kovenevien vaatimusten perässä. Toiset eivät ole töissä eivätkä koulutuksessa, vaan syrjäytymisvaarassa. Kolmannet ovat nuoria uraohjuksia, jotka työskentelevät hurjassa tahdissa esimerkiksi it-alalla, mutta uupuvat tai masentuvat.

Vuoden 2009 tilastoissa nuorten eläkkeelle jäävien määrän kasvu on onneksi tasaantumassa. Mutta tämänhetkisen laman ja massatyöttömyyden vaikutuksia lukuihin ei tiedä kukaan.

"Pitäisi vaikuttaa siihen, että nuoret pääsevät töihin ja pysyvät siellä. Yksi hyvä keino on palkkatuettu työ", Vainio sanoo.


Kaikkien nuorten eläkepäätös ei ole onneksi lopullinen. Heihin kuuluu Tampereen yliopiston opiskelija Mari*, 29, joka sairastaa vaikeaa masennusta. Hän on ollut syksystä 2008 asti kuntoutustuella, mikä on käytännössä määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä. Mari sairastui pikku hiljaa ja oli noin seitsemän vuotta sitten ensimmäistä kertaa sairauslomalla masennuksen takia. Hän ei koe saaneensa tarpeeksi apua sairauteensa.

"Semmosen lääkkeen löytyminen, josta on apua mulle, kesti muistaakseni 6-7 vuotta. Ehkä jos sattuma olis arponu kortit, niin et olis osunu tuo lääke ekana kokeiltavaksi, en olisi nyt eläkkeellä", Mari miettii.

Mari ei ole todellakaan yksin masennuksensa kanssa, sillä mielenterveysongelmista johtuvat sairauslomat ja masennuslääkkeiden käyttö ovat voimakkaassa kasvussa. Mielialalääkkeitä käyttää tällä hetkellä säännöllisesti 700 000 suomalaista. Nuorten naisten masennusoireilu on kaksi kertaa yleisempää kuin nuorten miesten.

Mielenterveyden ammattilaisten mielestä masennuksessa on kyse moniperustaisesta sairaudesta, jonka aiheuttaa perinnöllisten, neurobiologisten, psykologisten ja sosiaalisten tekijöiden yhteisvaikutus.

"Järkeni kertoo, että varmasti ammattilaisten näkemys on totta. Mutta tunteen ja kokemuksen tasolla uskon, että sairastuin, koska olen paha ja vääränlainen ihminen. Olen aiheuttanut tahallani sairastumisen ihan vaan viedäkseni yhteiskunnan viimeiset rahat. Sitten kun voin oikeasti tuntea, ettei sairastumiseni ollut minun syytäni eikä ainakaan minun tahallinen tekoni, voisi varmaan sanoa, että olen parantunut."

Julkisuudessa on ollut viime aikoina voimakkaasti esillä, että nuorten "eläkepommi" maksaa yhteiskunnalle 6,6 miljardia euroa hoitokustannuksina ja menetettyinä verotuloina, jos nuoret eläkeläiset eivät onnistu palaamaan enää koskaan työelämään.

"Saa olla aika idiootti, jos ei tajua viestiä: olet pommi ja kustannuserä! Jos et pysty olemaan yhteiskunnan tuottava jäsen, voisit edes ajatella viattomia veronmaksajia ja kärsiviä vanhuksia vaipoissaan sen verran, että tappaisit ittes."


Sairauspäivärahalla voi olla maksimissaan 300 arkipäivää. Jos sen jälkeen ei ole parantunut, voi hakea kuntoutustukea. Pysyvä eläkepäätös tehdään vasta, jos kuntoutumiseen ei uskota. Tämä ei ole ollut Marin kohdalla ajankohtaista.

"Onhan se aivan silmitön häpeä olla eläkkeellä, mutta toisaalta, olihan se sairasloma jo kauhea häpeä kanssa. Mutta ellei pääsisi eläkkeelle, kun sairauspäiväraha päättyy, niin millä eläisi."

Paperisota matkalla eläkkeelle on mittava ja leimaava, jonka takia esimerkiksi Tamy ajaa perustuloa kaikkien erilaisten sosiaalietuuksien tilalle. Sairauspäivärahaa varten tarvitsee keskeyttää ja palauttaa jo myönnetty opintotuki sekä hakea yleistä asumistukea. Eläkkeelle päästäkseen tarvitsee työkyvyttömyyshakemuksen, lääkärin lausunnon ja kuntoutussuunnitelman, jonka jälkeen asumistuki on muutettava eläkkeensaajan asumistueksi.

Mari saa kansaneläkettä, mutta määräaikaisella eläkkeellä ei ole oikeutta mihinkään eläkeläisalennuksiin. Mari on onnekseen myös opiskelija, sillä ilman opiskelija-alennuksia ja opiskelijaruokailua hänen taloutensa olisi aivan kuralla.

"Sairauslomalla mielenterveyspotilas ei saa opiskella ollenkaan, ennen kuin kunto menee siihen, et tulee eläke. Hoitoväen mielestä siitä vois olla hyötyy, jos ees vähän sais ja jaksas tehä."

Mari ei usko parantuvansa koskaan kokonaan, mutta saattaa hyvinkin valmistua ja alkaa muutenkin pärjätä paremmin elämässään. Hän suhtautuu tulevaisuuteen realistisesti, päivä kerrallaan.

"Saatan mää sinne pätkä- ja silpputyöelämään päästä välillä ainakin, mut kuinka mä selviin, niin en tiedä."


*Marin nimi on muutettu

Hertta-Mari Kaukonen, teksti
Seppo Honkanen, kuva

Mistä johtuu?

- 1990-luvun lama aiheutti perheissä kriisejä, joilla oli pysyvä vaikutus lapsiin ja nuoriin. Koulun tuki heikentyi samaan aikaan, koska säästettiin.
- Opiskelussa ja työssä vaaditaan yhä enemmän
- Työelämästä on kadonneet tarvittavat joustot

Lähde: Sosiaalivakuutus-lehti 6/2008

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (5)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. JanneM (13.07.10, kello 23:51)

    "Mistä johtuu?" heitetty aika randomilla, muutoin asiallinen kirjoitus. Propsit 'Marille' avautumisesta.

  2. Hertta-Mari Kaukonen (16.07.10, kello 13:16)

    Kiitos palautteesta. "Mistä johtuu?" on heitetty Sosiaalivakuutus-lehdestä, kuten jutussa lukee. Sosiaalivakuutus-lehdessä on alan asiantuntija-artikkeleita.

  3. Kollo (03.08.10, kello 7:22)

    Määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä eli kuntoutustuella on kyllä oikeus esimerkiksi VR:n eläkeläisalennukseen. En sitten tiedä mihin alennuksiin ei ole oikeutta.

  4. Hertta-Mari Kaukonen (03.08.10, kello 12:20)

    Kollo, olet oikeassa. Kiitos korjauksesta. Olin vanhentuneen tiedon varassa, sillä VR ja ilmeisesti myös Matkahuolto ja Finnair myöntävät alennuksia, mutta esimerkiksi bussien lähiliikennelipuista ei eläkeläisalennusta välttämättä joka kaupungissa edelleenkään saa, jos on määräaikaisella eläkkeellä.

  5. MM (12.08.10, kello 7:23)

    Kiitos tästä artikkelista, mielenterveysongelmien käsittely on hyvin tärkeää ja koskettaa itseäkin läheltä, jotain pitäis itekin kait tehdä. Opiskelijoiden uupumisesta ja jaksamattomuudesta, ihmiskohtaloista, pitäisi tehdä vieläkin lisää juttuja, niin suuressa osassa ne kuitenkin tilastojenkin valosssa ovat sellaista arkea ja todellisuutta hirvittävän monelle. Yksinäistäkin auttaa jo se tieto, ettei ole ainoa ongelmiensa kanssa, ja että ulos on olemassa tie!

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto