Kurapukudiplomatiaa

"This is not goodbye", kuiskasin Astridin korvaan, kun halaamme erotessamme. Kahden viikon vapaaehtoistyöleiri Islannissa oli päättymässä, ja kotiinpaluu siinsi edessä.

Tunnelma oli kaihoisa, mieli alakuloinen. Saksalainen Astrid tuntui hengenheimolaiselta. Hän oli yksi monesta ystävästä, jonka sain kahden viikon aikana.

Suuressa
siskonpedissä

Muodostimme eristetyn yhteisön Heiðmörkin luonnonsuojelualueen lintukodossa. Nukuimme yhdessä, söimme yhdessä, työskentelimme yhdessä. Pesimme jopa hampaat yhdessä. Mieleen muistui elävästi lapsuuden kesäleirifiilis.

Ryhmämme koostui yhdestätoista vapaaehtoisesta. Maista edustettuina olivat Suomi, Ranska, Saksa, Espanja ja Italia.

Alun arka tunnustelevuus ja vieraskoreus väistyvät pian tuttuuden ja kotoisuuden tunteen tieltä. Totuin nopeasti kohtaamaan keski-ikää lähestyvän Lorenzon alushoususillaan suunnatessani aamutoimilleni.

Työ edisti sosiaalisten suhteiden syntymistä. Ensimmäisen viikon uurastimme vaelluspolun rakentamisen parissa. Kuljetimme soraa kottikärryillä valtavalta sorakasalta polun reitille.

"Clement. Could. You. Please. Help. Me?" huomasin sopertelevani varsin usein hoiperrellessani kuormani kanssa. Maasto oli haastava, joten tiimityötä tarvittiin.

Ryhmähenki oli koetuksella, kun hyinen viima palelsi, armoton sade iski vasten kasvoja, pari kokoa ylisuuret kurahaalarit raahasivat liejuista maata ja kottikärryn eturengas oli littana.

Toisella viikolla istutimme puuntaimia ja loimme uutta metsää ja elämää. Yksi teki maahan reiän, ja toinen istutti vauvapuun ja ripotteli päälle lannoitetta. Työn ohessa saattoi jutustella, ja opin Saksan nykyisestä jännitteisestä poliittisesta tilanteesta pariutuessani Astridin kanssa.

Suudelmia ja
ranskalaista viiniä

Espanjalainen villi tyttöparivaljakko ideoi pelejä ja leikkejä. Esimerkkinä pussauspeli, jossa on tarkoitus yllättää suudelmalla lapulle kirjoitettu kohde muiden näkemättä. Vesa pyysi vessaan mennessään kahta ihmistä mukaansa turvaksi välttyäkseen "väijytykseltä".

Oli vapauttavaa heittäytyä ja taantua lapseksi. Jaoimme myös juomapelitietämyksemme. Olin surullisen hupaisa näky jokellellessani keskittyneesti: "I am Nibble number six, I have four dibble..."

Hyvällä ruualla on ihmisiä yhdistävä voima. Herkuttelimme ranskalaisen Davidin paistamilla rapeilla krepeillä, espanjalaistiimin valmistamalla mehevällä tortilla de patataksella ja saksalaisten maukkaan rasvaisella makkaralla. Suomi-edustus valloitti mummon lihapullilla ja perunamuusilla, mustikkapiirakalla kera vaniljajäätelön sekä tuliaiseksi tuomallani salmiakilla.

Jutustelimme ja hörpimme yrttiteetä, rentouduimme tai sullouduimme pieneen menopeliin ja teimme ekskursion näyttävälle Gullfossin vesiputoukselle.

Työleiri opetti elämästä. Matka tulen ja jään maahan oli myös matka itseeni. Eri sattumuksissa kohtaa oman persoonallisuutensa ja suvaitsevaisuutensa rajat. Joskus nuo rajat tulivat vastaan yllättävän nopeasti.

Minuus kehittyy vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Itselleni teki hyvää joutua uudelleen sopeutumaan yhteisasumisen iloihin: yksinasuvana on kehitellyt monia vakiintuneita ja mummoutuneita rutiineja, joista on tervettä irtaantua.

On ihmeellinen tunne hämmästyä ja ilahtua toisen ihmisen persoonasta. Ihailin, kuinka leiriohjaajamme espanjalainen Marta jaksoi pitää lippua korkealla jopa julmetun aikaisin aamulla, hyönteisparven hyökkäyksen keskellä ja loppumattomalta tuntuvan työurakan edessä.

Joskus on vaihdettava pituuspiiriä päästäkseen samalle aaltopituudelle toisen kanssa. Kertoessani ennen matkaani aikovani työleirille, kyynikko totesi nuivasti, että onpa pöllöä maksaa työnteosta. Matkalla huomasin kuitenkin olevani itse vastaanottava osapuoli.

Katri Riikonen