Notkukaa kuppilassa

Vanhana ainejärjestöaktiivina mieleni tekee sanoa muutama valittu sana. Ei välttämättä viimeisen päälle huolella valittu mutta kuitenkin.

Mieltäni kirvelee ajatus yliopistojen ajamisesta tulostavoitteisiksi maisterintuotantoplantaaseiksi. Tulostavoitteisuus yhdistettynä tutkintoaikojen rajoituksiin on äärimmäisen lyhytnäköistä.

Opiskeluaikana ihmisellä on loistava tilaisuus kehittää itseään ja asiantuntijuuttaan sekä ennen kaikkea luoda kontakteja ja opetella elämää! Jos opiskelusta tehdään typerillä rajauksilla ja ultimaatumeilla liian tiivistahtista, ei tenttikirjoista irtautumiselle jää riittävästi aikaa.

Varsinkin meille humanisteille on tuiki tärkeää hakea laajempaa perspektiiviä asioihin laittamalla tenttikirjat hetkeksi nurkkaan ja lähteä ulos "hörhöilemään". Ja nyt en hörhöilyllä tarkoita yksistään haalaribileitä vaan ylipäänsä asioiden tekemistä, näkemistä ja kokemista.

Ja muistakaa, että haalaribileetkin ovat korvaamaton osa opiskelijaelämää ja integroitumista akateemiseen yhteisöön! Eikä ihan rehellinen työntekokaan opiskelun ohessa hukkaan mene.

Mutta ajatellaanpa, että opinnot muovataan tiukkatahtiseksi putkeksi, jonka läpi opiskelija vitsalla huitoen hätistetään. Mitä tällaisella saavutetaan? Maistereita, jotka osaavat tenttikirjojen sisällön läpikotaisin, mutta kavereiden kanssa hengatessa ja keskustellessa saatu näkökulma jää puuttumaan.

Mielestäni tiedeyhteisön kehittyminen perustuu juuri dialogiin, argumentointiin ja uusien näkökulmien kriittiseen arviointiin. Tätä ei opita tenttikirjoista vaan nimenomaan esimerkiksi opiskelijakuppilassa notkumalla.

Samalla kehittyvät sosiaaliset taidot. Omasta kokemuksesta kehotan jo opintojen ohella tekemään opiskelun alaan liittyviä projekteja ja juttuja "ihan oikeasti". Itselläni music management -opinnot olisivat jääneet melko lailla hengettömäksi kirjaviisaudeksi, ellen olisi päässyt koeponnistamaan luennoilla saatuja oppeja käytännössä.

Sopivalla sekakäytöllä teoreettiset mallit ja empirian tuoma konkretia antavat vahvan perustan osaamiselle ja näin ollen konkreettisen kilpailuedun työmarkkinoilla. Ai niin, saahan kaikenlaisissa jutuissa mukana olemalla myös pientä tilkettä cv:hen.

Eli bottom line, tämän vuolaan ja polveilevan ryöpytyksen lopuksi: hyvät ihmiset, akateemisen yhteisön kanssajäsenet ja niin edelleen, MENKÄÄ, ELÄKÄÄ JA TEHKÄÄ. Vaikka tutkintoaikoja höylättäisiin ja niskaanne höngittäisiin, jättäkää silti itsellenne aikaa opiskella tenttikirjojen ohella myös ihan oikeaa elämistä.

Lopuksi vielä aiheeseen liittyen vihjaisin, että ainejärjestöt ja erityisesti ylioppilaskunnan jaostot ovat erinomainen tilaisuus osallistua ja vaikuttaa.