Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Elävältä haudattu arki

Juha Seppälä: Ei kenenkään maa. WSOY 2006.

Juha Seppälä on yksi niistä harvoista kotimaisista kertojista, jonka uusinta teosta jaksaa odottaa, sillä siinä on aina ihka oikeasti uusia ajatuksia. Eikä petä porilainen tälläkään kertaa. Intensiivisyydessään Ei kenenkään maa on Seppälän tuotannon ehdotonta kärkeä.

Uusimman romaanin keskipisteessä on kuolema. Nuorin kertojista on 10 tunnin ikäisenä kuollut lapsi, joka pui elämäänsä, kuolemaansa ja Jumalan sadistista välinpitämättömyyttä. Toinen keskeinen henkilö on hautaustoimiston päällikkö, eläkkeelle siirtymistä pelkäävä Martti Hirvonen.

Lisäksi on liuta muita eläviä ja kuolevia, rakastuneita ja kyllästyneitä, tyhjänpäiväisyyksien ympärille höperöityneitä ihmisiä. Suomalaisia. Mutta kyllä he ovat tottuneet siihen, että elämä on kovaa. Ei epäilystäkään.

"Siinä vaiheessa kun taivas ja maa tulivat valmiiksi kaikkine joukkoinensa, Jumala oli jo väsynyt.
Maailman luominen oli kestävyyslaji.
Jumala tuli pussit silmien alla tiedotusvälineiden eteen ja sanoi, että ihminen oli syntynyt.
Sen jälkeen Jumala poistui.
Ihminen on väsyneen Jumalan kuva."

Väsyneen Jumalan kuvat, jotka luulevat haluavansa ikuisen elämän. Siinä tarinan keskushenkilöt, toinen toistaan tylymmät kertojat. He ovat tarrautuneet elämään vasemmalla kädellä, huolimattomasti ja ikävystyneinä. Heitä pelottaa elämän päättyminen, vaikka päivä toisensa perään he jättävät elämänsä käyttämättä.

Eikä ikuista elämää tipu. Kompromissina kuolema hakataan ikuiseen kiveen muistuttamaan elämän päättymisestä. Kukaan ei kysy miksi.

Ei kenenkään maa on sarja haudanvakavia monologeja, mutta sekaan mahtuu toki muutama lapiollinen kuivaa huumoriakin. Ajoittain yksinpuhelut tuovat etäisesti mieleen jopa Spoon River antologian epitafinomaisen tyylin, olkoonkin, että Seppälällä on rutosti enemmän sanottavaa ja lause tiukasti hallussaan. Ikuisten teemojen sekaan hän piilottaa myös ajankohtaista kritiikkiä.

"Ihmiset ovat muuttuneet avaruuden ääniksi, kirjoituksiksi, osaksi integroituja ryhmiä ja jälkiä. Ne ovat pelkkiä sanoja ei-missään. Maailma on läpänheittopaikka, jossa ihmiset kuhkivat öisin kuin varkaat."

Ei kenenkään maa eroaa monista kirjailijan aiemmista teoksista. Seppälälle ominaiset teemat, kuten turhuus, itsepäisyys, naurettavat auktoriteetit ja maskuliinisuuskyhäelmät ovat toki esillä tässäkin tarinassa. Teemat ovat pitäneet Seppälän tarinat usein arjen maailmassa. Ei kenenkään maa hyppääkuitenkin jollain tavalla arjen yläpuolelle, elämän ja kuoleman esoteeriseen välitilaan.

Ei kenenkään maa on kuin Johnny Cashin viimeiset nauhoitukset: ilo, hilpeys ja arkinen paatos ovat vaihtuneet lähes seremonialliseen kuolonliturgiaan. Ajanvietteestä ei enää ole kyse. Tämä tarina on tosi.

Jantso Jokelin

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto