Hae Aviisin arkistosta.

Lopullinen totuus: Mikä on vikana yliopistolain kritiikissä?

Olen osallistunut runsaan vuoden ajan keskusteluun yliopistolakikriittisillä keskustelufoorumeilla. Tietyt lakikriitikoiden yliopistoja koskevat käsitykset ja oletukset ovat toistuessaan alkaneet vaikuttaa yhä kehnommilta. Ne voivat olla jopa haitallisia yliopistolakikriittiselle projektille, koska ne on niin helppo kumota.

En väitä, että käsitykset olisivat kaikkien kriitikoiden jakamia, mutta tuskastuttavan usein ne näyttivät olevan toiminnan taustana.

Ensinnäkin, hirveä määrä energiaa pistettiin yhden lakiesityksen torppausyritykseen tajuamatta tai piittaamatta, että suurempi ongelma on viimeiset parikymmentä vuotta harjoitettu yliopisto- ja tiedepolitiikka.

Tämän politiikan kritiikki olisi tietysti ollut vaikeaa ja vaatinut laajempaa perehtymistä. Yliopistolakiesitys oli helppo maali, johon saattoi keskittää kritiikkinsä, kun oli kuullut, että yliopistot nyt ajetaan markkinavoimien syliin.

Toiseksi, liike halusi puolustaa "perinteistä sivistysyliopistoa", jonka yhdeksi päätehtäväksi nähtiin yhteiskuntakriittisyys. Tämä monoliittimainen, historiaton kuva yliopistosta asettui vastakkain liikkeen kiroaman yritysyliopiston kanssa, jota pidettiin uusliberalistisena yrityksenä muuttaa yliopisto yritysten tuotekehitysosastoksi ja kuuliaisen työvoiman tuotantotehtaaksi.
Kuitenkin yliopistoihin on historiallisesti kuulunut eri asioita ja niillä on ollut erilaisia toimintatapoja eri maissa. Kun Suomessa puhutaan perinteisestä sivistysyliopistosta, sillä tarkoitetaan yleensä Saksassa 1800-luvulta lähtien hallitsevan aseman saanutta tapaa organisoida yliopisto. Miksi se olisi aidompi tai edes perinteisempi yliopisto kuin jokin muu?

Kolmanneksi, lakikriittisessä liikkeessä on mukana lähes pelkästään humanististen ja yhteiskuntatieteellisten alojen edustajia. He ovat käytännössä vetäneet yhtäläisyysmerkit humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen ja yliopiston välille. Aika polleaa, ottaen huomioon, että suurin osa yliopistojen tutkimuksesta ja opetuksesta tapahtuu aivan muissa kuin humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä. Joskus lakikriitikot perustelivat keskittymistä näihin aloihin sillä, että ne ovat yliopistouudistuksen häviäjiä. Ehkä silloin olisi kannattanut puhua varovaisemmin siitä, kuinka "yliopistoyhteisö" vastustaa yliopistolakia. Yliopisto ei ole jättikokoinen yhteiskuntafilosofian lukupiiri.

Neljänneksi, lakikriitikot eivät ole onnistuneet sanomaan yliopistopoliittisesti ymmärrettävällä kielellä juuri mitään siitä, mitä he tekisivät yliopistoille, jos saisivat valtaa. Kun opetusministeriö laati lakiesityksen ja suunnitelmia yliopistojen ohjauksesta ja rahoituksesta, kriittisen liikkeen pääasiallinen vastaus olivat utooppiset manifestit, jotka sisälsivät lähinnä yleisiä viittauksia akateemiseen vapauteen, autonomiaan ja niin edelleen. Tarkemmat kysymykset siitä, miten yliopistot tulisi organisoida ja rahoittaa tai mitä esimerkiksi valtio voi vaatia yliopistojen työntekijöiltä ja opiskelijoilta, saatettiin sivuuttaa ilmoittamalla, että asioista puhuminenkin on uusliberalistiseen tehokkuusdiskurssiin osallistumista.

Kriittisen liikkeen piilevänä ihanteena näyttää olevan kaikkien yliopisto, jolla on eliittiyliopiston ominaisuudet, kuten Elias Pekkola on Aikalaisessa arvellut. Kaikilla työntekijöillä on hyväpalkkaiset vakituiset työsuhteet, opiskelijoilla tonnin kuukausiperustulo, valtio rahoittaa kaiken - yritysrahahan on epäilyttävää - eikä koskaan kysy perään, mitä on tullut tehtyä. Arvatkaapa, kuinka todennäköistä tämä on yliopistojen nykyisellä henkilökunta- ja opiskelijamäärällä.

Otto Auranen
Tutkija Tieteen-, teknologian- ja innovaatiotutkimuksen yksikössä

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (11)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Olli Herranen (19.08.10, kello 15:07)
Oton itsensä kehoituksesta julkaisen seuraavan kommentin myös täällä.

Otto, ansiosi on aina ollut terävien yksityiskohtien esiintuominen ja vankan kokemuksen tuoman osaamisen hyödyntäminen tässä tiedepoliittisess...ä keskustelussa, jota käytiin (valitettavasti menneessä aikamuodossa monin paikoin) ties millä foorumeilla. Yhtenä puolena, noin kärjistäen, näytti olevan yliopistolain puoltajat, toisella vastustajat. Enimmäkseen sanoisin, että tätä vastakkainasettelua halusi tuoda esille kyseisen lain puolustajat. Muistan, että yritit aina tuoda esille niitä puolia tässä keskustelussa, joihin pitäisi konkreettisemmin tarttua ja tunnustan, että joskus ne joidenkin "lillukanvarsiksikin" nimittämät puolet hukkuivat siihen kaaokseen, joka välillä toiminnassa vallitsi. Näin ei olisi saanut käydä.

Se, miksi energiaa alunperinkin käytettiin "yhden lakiesityksen torppausyritykseen tajuamatta tai piittaamatta, että suurempi ongelma on viimeiset parikymmentä vuotta harjoitettu yliopisto- ja tiedepolitiikka", selittyy sen saman parinkymmenen vuoden historian painolastilla siinä mielessä, ettei vastaavia akteja ollut yksinkertaisesti millään tasolla tehty. Retoriikkaa itsekin ymmärtävänä (tai näin ainakin olet kirjoittanut tutkijaprofiiliisi), tuntuu aika kämäseltä, että puhut piittaamattomuudesta kriitikoiden keskuudessa, varsinkin kun et ole ollut em. porukan kanssa ymmärtääkseni muuten juurikaan tekemisissä, paitsi seurannut sekalaista sähköpostikeskustelua (jonne siis sai kirjoittaa tietty kuka tahansa), ja ollut parissa-kolmessa kokoontumisessa mukana. Joka tapauksessa energian haaskaus on varmaan melko välttämätöntä kun koitetaan jollain tasolla järjestäytyä tilanteessa, jossa opiskelun yksilöityminen on kehittynyt yliopiston puitteissa äärimmilleen ja byrokraattiset tahot, kuten Tamy, ovat saaneet rauhassa hoitaa "yliopistopolitiikan" opiskelijoiden puolesta.

Tästä ajattelusta irtautumiseen tarvitaan jo lähtökohtaisesti idea siitä, että politiikkaa voi tehdä muuallakin kuin virallisissa päätäntäelimissä. Tämän kaltaisia oivalluskia ei ole ennen tätä kauheasti näkynyt, varsinkaan "kriittisten" tutkijoiden keskuudessa. Tästä päästään puhumaasi "yhteiskuntakriittisyyteen". Vaikka paheksumasi kritiikin taso oli tosiaan paikka paikoin hieman rajoittunutta (mutta ei mielestäni lähtökohtaisesti todellakaan rajoittunutta johonkin "yhteiskuntakritiikkiin", jota yrität vahvasti painottaa. Itse asiassa en edes muista kovinkaan vahvoja formulointeja, joissa tämä olisi kovin painokkaasti tuotu jossain yliopiston tehtävien määrittelyissä esille, ainakaan jos sitä esim. verrataan yliopiston yleisen toiminnan turvaamiseen tai opintojen maksuttomuuden turvaamiseen), on mielestäni annettava sille se ansio, että sitä ylipäätään tuotettiin ja tuotiin julkisuuteen. Tästä samasta narusta nyt vielä sitten kommentoin kolmanteen kohtaasi, eli siihen keitä tässä on ollut mukana.

Jälleen kerran Otto miellyttävä huomata, että pystyt sen kääntämään ansiosta häpeäksi, että mukana on ollut vain tiettyä porukkaa. Itse kysyisin, että onko se sen porukan vika joka järjestäytyy, että siinä on vain se porukka joka siinä on? Omasta puolestani voin sanoa, että kävin hlökohtaisesti eräältä yliopistolain näkyvältä puolustajahahmolta kysymässä mahdollisuutta _rakentavaan_ julkiseen debattiin esim. yliopistolla järjestettävien paneelikeskustelujen muodossa. Hän vastasi, että se ei ole hänen näkökulmastaan poliittisesti järkevää.

Viimeiseen (tai omasta puolestani toiseksi viimeiseen) kohtaan sanoisin, että se pitää paikkansa, etteivät kriitikot ole kovin pitkälle meneviä hahmotelmia pystyneet tekemään tulevaisuuden yliopistosta. Viittaan tässä ylläoleviin kohtiin. Kuinka nopeasti loppujen lopuksi toimittiin? Miten yliopistobyrokratiaa tai tiedepolitiikkaa kokemattomat opiskelijat voisivat olla tietoisia kaikista niistä kuvioista joita yliopiston tiimoilla tapahtuu, ellei sinun kaltaisesi asioista tietävät vanhemmat opiskelijat niitä asioita laskeudu valtaistuimiltaan heille kertomaan, muutenkin kun ivallisen vittuilun muodossa? Viittaan edelleen juuri Sinun poikkeukselliseen rooliisi tässä asiassa, ja annan edelleen täydet propsit kaikista niistä kommenteista joilla autoit, mutta tilanne ei vaan yksinkertaisesti ollut vielä kypsä niiden kahden tason luontevalle ja täysin hedelmälliselle kohtaamiselle. Pahoittelut omasta puolestani siitä. Nyt se voisi olla jo aika paljon lähempänä.

Ja viimeisenä tämä lempiaiheeni markkinavoimat. En tiedä millä tavalla olet tutkimut yhteiskuntaa ja yliopistoa ja niiden suhteita toisiinsa sekä muihin tapahtumiin ja instituutioihin, mutta edelleen sanon, että nämä muutokset yliopiston sisällä eivät _sinänsä_ ole välttämättä suoraviivaisia markkinoitumisen merkkejä. Mutta jos niitä yhdistelee samankaltaisiin muutoksiin muissa julkisissa instituutioissa, kansainvälisissä kehityskuluissa ja niin edelleen ja niin edelleen (kyllähän sinä tämän litanian osaat), niin voi alkaa huomaamaan, että sieltä vanhan byrokraatt...
Olli Herranen (19.08.10, kello 15:09)
Jatkoa edelliseen kommenttiin...

byrokraattisen kansallisvaltion ja toisaalta tämän markkinakehityksen mekanismien ristipaineesta alkaa versomaan hyvin paljon sen kaltaisia kehityskulkuja, jotka vievät askel kerrallaan Suomea (jumittumatta nyt mihinkään nationalismilässytykseen) ja sen yliopistoja ihan selkeästi määriteltävään suuntaan. Jos tässä vaikka viittaan kohtaan jossa mainitsin yliopiston toiminnan ehtojen turvaamisen, niin tulee mieleen yliopiston taloudellisen aseman muutos. Kuinka moni uskoo, että talous ja yliopiston sijoitukset tulevat enää koskaan olemaan niin vakaalla pohjalla, että voidaan huoletta vaihtaa vapaalle ja katsoa kun yliopiston bonukset kertyvät jostain eeettisistä rahastoista ja sitten vaan painetaan lisää höökiä pesään ja tehdään entistä "yhteiskuntakriittisempää" tutkimusta? Miksi taas toisaalta voi olla ihan järkevää tässä ihmeellisten innovaatioiden luvatussa yhteiskunnassa, että yliopistojen tutkimusintressit vain ikään kuin lipuvat kohti innovaatiopolitiikalle hyödyllistä suuntaa? No, tietty näistä kehityskuluista voi jokainen olla ihan rauhassa mitä mieltä tahansa, mutta aika näkemyksettömyyttä se ainakin yhteiskuntatieteilijältä osoittaa, jos ei pysty millään tavalla samastumaan tällaisten kehityskulkujen suurempiin linjoihin. En siis tarkoita välttämättä sinua, vaan ihmettelen sitä perspektiivin jumiutumista taas sinun tapauksessasi näihin "lillukanvarsioin", vaikka tiedän että pystyt parempaankin.
Jarno (19.08.10, kello 15:44)
Helvetin hyvä, että joku uskalsi kirjoittaa suorat sanat noiden "kriittisten" vasemmistohumanistien touhuista. Vastustetaan kaikkea, mikä tuottaisi jotain, mutta vaaditaan, että yhteiskunnalta sataa ilmaista rahaa kaikkeen mitä kuvitella saattaa!
Jarno (19.08.10, kello 16:09)
...välillä tuntuu, että vasemmistolaisuuden täytyy olla jokin autismin kaltainen aivovaurio, joka estää hahmottamasta taloudellisia realiteetteja.
Veera Kaleva (20.08.10, kello 14:00)
Tässäpä toinen aamukahvin inspiroima kritiikin kritiikin kritiikki. Ensinnäkin en voi muuta kuin yhtyä jo edelle esitettyihin kiitoksiin ja hämmästelyihin. Kiitoksiin siitä panoksesta, jonka olet itsekin antanut yliopistokriittiselle keskustelulle ja niistä hyvistä kritiikin kriittisistä pointeista, joita olet tuonut mukaan keskusteluun. Hämmästykseen siitä, miksi kirjoittaa tämä kirjoitus nyt, suunnilleen puolitoista vuotta tapahtumien jälkeen ja siitä, että itse jaksat laittaa ”hirveän määrän energiaa” vanhaan kritiikin kritiikkiin sen sijaan, että joskus ottaisit asiaksesi ihan vaan sen ”ensimmäisen asteen” kritiikin. Uskon, että sinulla olisi paljon annettavaa ja se ehkä saattaisi jopa hyödyttää jotakin tahoa. (Mutta ehkäpä tämä kaikki lienee perin akateemista: reagoidaan asioihin, kun ne ovat jo aikoja sitten olleet ohi, jurnutetaan toisten tekemisistä sen sijaan, että viitsittäisiin kannustaa saati itse ryhdyttäisiin tekemään.) Yliopistolain kritiikki ei myöskään ollut mielestäni mikään monoliitti, vaan krittisiä ääniä oli hyvin erilaisia ja monen sävyisiä (professoriliitosta ja tieteentekijöistä opiskelija aktiiveihin kuten Toimiva yliopisto tai vaikka nuorempiin tutkijoihin kuten sinä itse), joten puskista huutelun sijaan olisit mielestäni ihan hyvin voinut nimellä puhua tahoista, joita haluat tässä kritisoida. Omasta puolestani sanon, että puhun omalla suullani siitä kontekstista, minkä Toimivassa yliopistossa toimiminen minulle tarjoaa.

Sitten ensimmäiseen pointtiisi. On totta, että ainakin opiskelijaliikehdintä sai alkunsa juuri yliopistolaista, sillä laki oli konkreettinen asia, johon saattui tarttua ja jota saattoi ryhtyä kritisoimaan. Konkreettinen toiminta tarvitsee konkreettisen kohteen ja kimmokkeen, ja ensimmäinen todella kouriintuntuva uudistus oman opiskeluni aikana oli tämä (ja uskoisin näin olleen monen muunkin kohdalla). Sitä en osaa sanoa, miksi te yliopistolla kauemmin pyörineet, ette ole nostaneet kovempaa äläkkää jo aikaisemmin, mikäli muutoksen suunta ei ole miellyttänyt. Tämähän ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei laajempaa kontekstia tai taustaa olisi ymmärretty tai että se olisi jätetty huomiotta. Mielestäni keskustelua OECD:n roolista, suomalaisesta koulutuspoliittisesta kehityksestä jne. käytiin paljonkin, Tuukka Tomperin kirjoitus ”Yliopistolaki taustoineen. Koulutuspoliittinen tarkastelu.” nyt vain yhtenä esimerkkinä. Lisäksi myös lakiin suoranaisesti liittymättömiä, mutta yliopistolla opiskelemiseen ja yliopistokulttuurin liittyviä asioita juuri Tampereen yliopiston sisäisinä asioina pyrittiin nostamaan esiin (esim. tilakysymykset, omaehtoinen opiskelu jne.), ja niihin ovat monet lakikriitikot pyrkineet vaikuttamaan yliopistolla myös perinteisiä poliittisia ja byrokraattisia väyliä hyväksi käyttäen. Yliopistolain kritiikki oli siis yksi aspekti pyrkimyksessä ajatelle yliopistokulttuuria uudelleen.

Toiseen kohtaan en oikein jaksaisi edes vastata, sillä mielestäni on hämmästyttää kuinka sitkeänä elää täysin perusteeton ajatus siitä, että lakikritiikki olisi ollut pelkkää mennen maailman haikailua. Itse en näe keskustelua sivistystyliopistosta mitenkään turhana, mutta Olli tuossa sen sanoikin jo niin hyvin, etten tässä puutu siihen. Mielestäni yliopistolakikritiikissä nimenomaan korostettiin sitä, että sellaisenaan yliopisto ei todellakaan ollut kenenkään mielestä mikään paras mahdollinan tai edes lähellä sitä, vaan päin vastoin muutosta haluttiin puolin ja toisin. Kuitenkin muutos lain osoittamaan suuntaan koettiin vain yhdeksi lisäaskeleeksi kohti sellaista yliopistoa, jota emme halunneet (tai halua). Myönnän, että pelko yritysyliopistoa kohtaan sai ehkä liikaakin valtaa keskustelussa eikä aina perustunut realistisiin kuviin yliopistolla jo vallinneesta tilasta. Keskustelussa yritysyliopistosta ei kuitenkaan puhuttu vain yritysrahoituksesta, vaan myös siitä tosiasiasta, että yliopistolaiset nähdään yhä enenevässä määrin ihmisten sijaan ”uusiutuvana luonnonvarana” tai tuotannontekijänä, ja yliopiston käytännöt myös muistuttavat yritysyliopistoa. Tämä ei edelleenkään ole mielestäni mitään haihattelua, vaan monen ihmisen todellinen kokemus asioiden tilasta ja sellaisenaan edelleen vastustamisen arvoinen tendenssi.

Kolmanneksi käsittääkseni vastustusta yliopistolakia kohtaan esiintyi melkoisesti myös muualla kuin mainitsemissasi yhteiskuntatieteellisissä- ja humanistisissa aineissa, tästä indikaattorina voisi olla vaikka professoriliiton ja tieteentekijöiden silloiset kannanotot lakiin. Näillä(kään) lausunnoilla ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä lain sisällön kannalta, vaan laki meni läpi lähes sellaisenaan ilman, että juuri minkäänlaista kritiikkiä olisi otettu kuuleviin korviin. Yliopistoyhteisön ääni ei tietenkään ole yksi ja sama, joten olet aivan oikeassa siinä, että puhuminen yliopistoyhteisöstä on silmän lumetta.
Veera Kaleva (20.08.10, kello 14:01)
jatkuu...
Lain kannattajat ja OPM kuitenkin käyttivät hyvin sujuvasti yhtenä argumenttina lain puolesta sitä, että yliopistot ovat itse uudistusta halunneet tai että yliopistoyhteisö on uudistuksen takana. Näin ollen kriitikoiden tarkoituksena oli yliopistoyhteisöstä puhuttaessa myös osoittaa, että on olemassa myös jokin muu kuin se virallinen yliopistoyhteisön ääni, joka koostuu yliopiston johdon ja SYL:n tms. lausunnoista, ja että tämän yliopistoyhteisön ääni voi olla kovin erilainen ja että myös sitä on kuultava. Lisäksi yliopistokriitikkojen tavoitteena oli usein nostaa nämä aiheet julkisen keskustelun kohteeksi yliopistolla, saada ihmiset tietoisiksi tapahtuvista muutoksista ja myös muodostamaan oman kantansa. Pyrkimyksenä oli siis herätellä yliopistoa eloon jonkinlaisena keskustelevan yhteisönä. Ja lopultakin mielestäni kritiikin sisältöä tai arvoa ei kumoa se, että sitä esittää ”vain jokin vähemmistö” tai ”vain jotkut humanistis-yhteiskuntatieteelliset alat”.

Neljänneksi ”utooppisten manifestien” ohella vaadittiin lain palauttamista pöydälle, uutta keskustelua, laajempaa kuulemista ja laista annettujen kommentien huomioonottamista, mitä ei tietenkään tapahtunut. Yksi ajatus oli siis myös asian palauttaminen valmisteluun, jossa moninaisemmat näkökannat pääsisivät kuuluville. Kriitiikkiä ei voi yksioikoisesti kumota sillä, ettei kriitikoilla ollut tarjota uutta rahoitusmallia tms. tilalle.

Pohjimmiltaan tässä on ehkäpä kyse siitä näkökulmaerosta, että sinä asetat kysymyksen ”mitä esimerkiksi valtio voi vaatia yliopistojen työntekijöiltä ja opiskelijoilta”, kun taas minä asettaisin kysymyksen ”mitä varten valtio on oikeastaan olemassa ja mitä kansalaiset voivat siltä vaatia”. Yksi liikkeen keskeisistä ajatuksista oli siis myös se, että koulutuspolitiikkaa kokonaisuutena pitäisi tarkastella yhteiskunnallisesta näkökulmasta muutenkin kuin maksimaalisen tuottavuuden ja kasvutalouden tarpeisiin tuotettavan henkisenpääoman kautta. Yliopiston uudistaminen on iso yhteiskunnallinen asia ja siksi lain kytkeminen laajempaan opiskelijan, tulevien opiskelijoiden, tutkijoiden tms. yhteiskunnallisiin asemiin ja toimeentuloon ei ollut mitenkään utooppista. (Edessämme on edelleen useita ratkaisemattomia kysymyksiä yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta esimerkiksi tilanteessa, joissa opiskelijamääriä joudutaan vähentämään reilusti.) Mielestäni kyse ei ole elitismistä vaan päinvastoin jo olemassaolevan elitismin kyseenalaistamisesta ja keskustelun avauksesta laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa.
Seppo Honkanen / Aviisi (20.08.10, kello 14:22)
Aviisin puolesta kiitos teille, Veera Kaleva ja Olli Herranen, kommenteista. Keskustelu jatkukoon!
Otto Auranen (20.08.10, kello 15:36)
Ollin ja Veeran kommenttitekstit ovat sen verran pitkiä, että tyydyn nyt vastaamaan vain joihinkin kohtiin.

Ollin pointteihin

Aktivoituminen ja poliittisen retoriikan ja toiminnan taso ja sisältö:
Toimivan yliopiston ja vastaavien verkostojen suurin ansio oli mielestäni joidenkin opiskelijoiden ja jopa henkilökunnan mobilisointi sellaisessa mittakaavassa, jota minä(kään) en ole yliopistoaikanani nähnyt kuin kerran pari (silloinkin lähinnä yksittäisiin miekkareihin). Vaikuttaa varmaan aika setämäiseltä, että joku ryhtyy sellaisessa tilanteessa kritisoimaan, että ette ole huomioineet sitä ja tätä historiallista seikkaa. Mutta silti petyin siihen, että ns. liikkeessä oli monia ihmisiä, joille oli tärkeämpää tehdä ensin ja ajatella sitten, tai päättää maailman tila ensin ja ottaa vastaan vain siihen sopivaa informaatiota (sama asia josta kritisoitiin lain puoltajia).

Humanistien ja yhteiskuntatieteilijöiden "yliedustus" kriitikoiden joukossa:
Ei ole tosiaan toimintaan tulevien vika, että he ovat keitä ovat. Mutta enemmän tai vähemmän sattumanvaraiseen aktiivien valikoitumiseen nähden puhuttiin liian monesti yliopistoyhteisön suulla: "opiskelijat ja henkilökunta vastustavat lakia". Esimerkit lain ja politiikan ongelmista olivat myös yleensä tietyn kokemuspiirin sisältä, jotka esiintyivät ongelmina koko yliopiston mitassa. Ei ollut omiaan houkuttelemaan toimintaan

Millaisia politiikkavaihtoehtoja olisi pitänyt muotoilla:
Totta, liike puolusti myös yliopistojen rahoitusta ja opiskelun maksuttomuutta. Mutta yleisklausuulit siitä, että "rahoitus on turvattava" tai "opiskelun maksuttomuus on arvo", eivät ole mitään toimintakykyisiä politiikkavaihtoehtoja. Valtion tai OKM:n vastakysymys on heti, että miten sen toteutat. Tässä olisin odottanut lakikriittisiltä opettajilta ja tutkijoilta enemmän. Pääosin HY:ssa oli jopa näkyviä professorikriitikoita, jotka eivät saaneet itsestään ulos riittävän konkreettista näkemystä siitä, miten he yliopiston järjestäisivät.
Otto Auranen (20.08.10, kello 16:20)
Veeran pointteihin

Lain merkityksestä:
Oikeastaan tähän pätee sama vastaus kuin Ollille aktivoitumisen olosuhteista jne. Ymmärrän sen että johonkin piti tarttua, ja tajuan mielestäni myös sen, kuinka innostunutta porukka on varmasti ollut: jotain on tekeillä tässä ja nyt. Mutta kyllä minua ainakin kävi pidemmän päälle potuttamaan myös se, kuinka _joillekin_ lain kohdille _jonkin verran_ kriittiset ihmiset (kuten minä) joutuivat äänekkään ja kuuntelukyvyttömän äärilaidan "panttivangeiksi". En minä kannattanut puoliakaan niistä jutuista, joita esim. erilaisten miekkareiden puhujat revittelivät. Silti heille olin osa "lakia vastustavaa yliopistoyhteisöä". Eikä tästä pääse eroon sanomalla, että onhan sitä kaikenlaista jengiä mukana. Joku tai jotkut aina esiintyvät käytännössä "liikkeen" nimissä.

Miksi ei ole aiemmin kritisoitu valtion harjoittamaan politiikkaa:
Onhan sitä kritisoitu, ei tosin "liikkeen" muodossa, vaan niissä tylsissä lausunnoissa ja kannanotoissa, joita yliopistot, henkilöstö- ja opiskelijajärjestöt ja vastaavat ovat vuosia väsänneet. Toisaalta kaikki sen politiikan seuraukset eivät ole totaalisen pöyristyttäviä, kuten tutkimuksen osalta selviää vaikka Johanna Hakalan ym. kirjasta "Yliopisto - tieteen kehdosta projektimyllyksi". Se oli yksi syy, miksi en jaksanut tätä nyt kaikki menee viemäriin -juttua lain yhteydessä.

Haikailtiinko mennyttä sivistysyliopistoa:
Tämä oli kirjoitukseni ehkä heikoin lenkki. Eivät tosiaan kaikki haikailleet, vaan lähinnä opiskelijat halusivat myös jotain aivan uudenlaista yliopistoa. Silti liikaa kuulin ja luin myös vaatimuksia, joissa haluttiin että yliopistot vain jätetään rauhaan, kuten todella tehtiin joskus vielä 60-luvulla. Henkilökunnan löysä laitospopulismi "hallintoa" vastaan yhdistyi ihme ajatukseen siitä, että laki nyt tuhoaa yliopistot.

Tähän liittyy myös jälleen kerran se toimiva politiikkavaihtoehto. Laki uudelleen valmisteluun, joo, mutta mitä siinä sitten olisi pitänyt "liikkeen" mielestä lukea? Valtion omistamat yliopistot vai ei valtion omistamat yliopistot? Virat vai ei virat henkilökunnalla? Valtio kuristaa yliopistoja huonolla rahoitusmallilla, joo, mutta mikä on parempi? Tähän ei ikinä päästy. Itse huutelin vaihtoehdon formulointia mm. Toimivan yliopiston listalla aikani (ja teimmehän me jonkinlaisen vaihtoehdon TaYn johtosäännöksi), mutta eipä riittäneet paukut mullakaan, myönnän. Kuten Ollille kommentoin, tässä olisi myös kriittisen tutkija-opettajakunnan pitänyt ottaa vastuuta.

Sitten vielä se, mitä valtio voi vaatia:
En vain näe sellaista maailmaa, jossa valtio kaataisi puolitoista miljardia euroa vuodessa yliopistoihin, eikä paljon perään kyselisi. Ihanteellisestihan yliopistoissa opetetaan ihmisiä ja tutkitaan, jotta yhteiskunnassa olisivat asiat paremmin. Siihen tähtäävät ainakin virallisesti myös kaikki mahdolliset Suomen innovaatiostrategiat yms.

Innovaatiopolitiikan seuraukset ja toteutus eivät taatusti aina toimi kuten laatijat haluavat. Vähemmällä kontrollilla tulisi parempaa jälkeä, mutta kyllä yliopistojen pitää vastata myös niitä rahoittavan tahon (ns. veronmaksajat) huutoon jotenkin. Olen joskus mainostanut TaYn yhteiskuntatutkimuksen instituutin johtajan kirjoitusta Tieteessä tapahtuu -lehdessä. Se on yksi vastaus tutkimuksen osalta. Opiskelun osalta vaihtoehtoja ovat yrittäneet esittää esim. yo-kunnat vuosien ajan. Liian monet "liikkeessä" halusivat lähinnä sanoa että haista uusliberaali poliitikko vittu vaatimuksinesi.
Otto Auranen (21.08.10, kello 12:33)
Pistän vielä linkin edellisessä kommentissani mainitsemaani Rito Heiskalan kirjoitukseen: ojs.tsv.fi/index.php/tt/a... Olen erittäin samaa mieltä kirjoituksen tämän kohdan kanssa: "Viestini on, että rahoittajan on täysin oikeutettua
vaatia rahoituksen käytön raportointia,
mutta yliopistojen elämismaailman hallinnollinen kolonialisaatio ja kamreerilogiikan tunkeutuminen sen pienimpiinkin huokosiin on pysäytettävä. Muutoin yliopistot alkavat tieteen ja opetuksen sijasta yhä enemmän tuottaa
hallinnollista jargonia, joka nykysuhdanteessa
on muotoiltu uuden julkishallinnon muodin
mukaiseksi."
Olli Herranen (21.08.10, kello 13:37)
Harmi kun tätä keskustelua käydään jossain toisaallakin, niin ei riitä juuri nyt paukkuja kirjoittaa tänne taas mitään liturgiaa.

Mutta siis, tuosta Risto Heiskalan pointista on erittäin paha olla eri mieltä. Järkipuhetta.