Nais-Jussia odotellessa

Tähän mennessä Suomessa naiset on ohitettu lähes täysin ohjaus-Jussien jaossa, sillä naiset ovat voittaneet arvostetuimman kategorian pystin ainoastaan miesten rinnalla. Riitta Rautoma ja Katariina Lahti jakoivat pystin yhdessä Heikki Partasen kanssa elokuvasta Antti Puuhaara (1976) ja Pirjo Honkasalo yhdessä Pekka Lehdon kanssa elokuvasta Tulipää (1980).

Mutta muutos on tapahtumassa. Esimerkiksi ohjaaja-käsikirjoittaja Saara Cantellin viime keväänä teattereissa pyörineen elokuvan Kohtaamisia vastaanotto oli hyvin positiivinen. Kuuden eri naisen tarinan kertova ihmissuhdedraama sai monet mieskriitikotkin ylistämään elokuvaa vuoden parhaaksi kotimaiseksi. Vaikka Kohtaamisia on selvää Jussi-ainesta, hotelli Sodankylän aulabaarin pöydässä kahvia hörppivä Cantell haluaa olla maltillinen.

"En minä elokuvia Jussien vuoksi tee. Maailmassa on miesten ohjaamia elokuvia enemmän kuin naisten, joten ei ole ihme, että Jussi menee usein miehelle", Sodankylän elokuvajuhlilla kutsuvieraana ollut Cantell sanoo.

Cantell ei usko, että naisten tarvitsee odottaa enää kauan itsenäistä ohjaaja-Jussia. Viime aikoina on valmistunut useita hienoja naisten ohjaamia elokuvia. Silti viime kevään Jussi-gaalassakin ohjauspystin pokkasi Klaus Härö elokuvastaan Postia pappi Jaakobille (2009). Cantellin mielestä palkinto meni kyllä oikeaan osoitteeseen. Samalla hän kuitenkin harmittelee sitä, että ohjaajakollega Zaida Bergroth ei ollut edes ehdolla Jussin saajaksi elokuvallaan Skavabölen pojat (2009). Elokuvasta kun olisi hyvinkin voinut tulla odotettu Jussi.

Palkintojen saamisen lisäksi mies-ohjaajilla tuntuu muutenkin olevan pullat melko hyvin uunissa. Nuoren miehen on monesti helpompi päästä ohjaamaan elokuvia kuin nuoren naisen. Cantellin mielestä miesten suosiminen saattaa johtua siitä, että miehet hallitsevat verkostoitumisen.

"Vanhat miehet, ja välillä vanhat naisetkin, tukevat mieluummin nuoria miehiä kuin naisia. Tässä asiassa naisten pitäisi kyllä ryhdistäytyä", Cantell sanoo.

Myös aihevalinnoilla saattaa olla merkitystä ohjaajien osakseen saamaan kohteluun. Naisten aiheita pidetään monesti liian pieninä. Ihmissuhdetarinat ja lapsiaiheet eivät ole tarpeeksi kovia miesohjaajille tyypillisten sotajuttujen sekä historiallisten ja kansallismielisten draamojen rinnalla.

"Sukupuolesta riippumatta meillä on ollut ehkä melko vakiintuneet käsitykset siitä, mitkä ovat elokuvan tarinoiksi kelpaavia aiheita. Koin itsekin nuorena monet aiheeni liian epäkiinnostaviksi. Mutta kyllä ohjaajien yksilölliset erot ovat suurempia kuin sukupuoliset. Onhan niitä ihmissuhde-elokuvia ohjaavia miehiäkin", Cantell muistuttaa.

Lapsille suunnatut tv-sarjat Vasikantanssi, (2003-2004) Rajametsän tarinoita (2004) sekä lastenelokuvan Unna ja Nuuk (2006) ohjannut Cantell uskoo myös, että lapsiaiheiden arvostuksen kohdalla on tapahtumassa muutos.

"Mari Rantasila on laittanut hyvin jauhot ihmisten suuhun. Jos tekee Risto Räppääjän kaltaisia hillittömiä yleisömenestyksiä, kyllähän se on pakko ottaa vakavasti", Cantell naurahtaa.

Henri Waltter Rehnström, teksti
Hertta-Mari Kaukonen, kuva

Muisteloita Sodankylästä

Peter von Baghin Sodankylän elokuvajuhlien neljännesvuosisataista taivalta juhlistavan Sodankylä ikuisesti -kirjan parhain puoli on siinä, että kirja ei ole tekijänsä kirjoittama. Elokuvajuhlien festivaalijohtajana alusta asti toimineen von Baghin laatima esipuhe on nimittäin häiritsevän omahyväistä luettavaa. Teksti tuo mieleen pikemminkin firman historiikin kuin vakavasti otettavan elokuvakirjan.

Esipuheessa von Bagh haukkuu kaikki muut elokuva-alan tahot ja kehuu johtamansa elokuvajuhlat maasta taivaisiin. Ikään kuin jokainen elokuva, jota ei ole katsottu Sodankylässä olisi arvoton.

Esipuheen jälkeen Sodankylä ikuisesti -kirjassa pääsevät onneksi ääneen elokuvajuhlilla vuosienvarrella vierailleet elokuvantekijät. Kirja on koonti festareilla käydyistä aamukeskusteluista, joissa elämästään ja elokuvistaan avautuvat muun muassa, Francis Ford Coppola, Michael Powell ja Krzysztof Kieslowski. Von Bagh on tehnyt kulttuurihistoriallisesti merkittävän teon tallentaessaan heidän jutustelunsa yksiin kansiin ja jaotellessaan ne eri teemojen mukaan. Tosin samat keskustelut ovat olleet luettavisssa festivaali kerrallaan myös Filmihulluissa.

Henri Waltter Rehnström

Sodankylä ikuisesti, Peter von Bagh,
308 sivua, WSOY 2010