Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Akateemisen uskottavuuden dieetti

Aviisi kokosi vinkit, joiden avulla saavuttaa akateemisesti uskottavan ulkonäön nopeasti

Tähän ei tarvitse pyrkiä! Kuvassa pian yhdeksän vuotta akateemista uskottavuutta saavuttanut empiirinen todiste yliopiston vaikutuksesta pitkäaikaisen opiskelijan habitukseen.
Tähän ei tarvitse pyrkiä! Kuvassa pian yhdeksän vuotta akateemista uskottavuutta saavuttanut empiirinen todiste yliopiston vaikutuksesta pitkäaikaisen opiskelijan habitukseen.

Syksy on jo ovella ja lukuvuoden alkuun on vähemmän aikaa kuin uskoisikaan. Siksi on syytä viimeistään nyt alkaa hankkimaan akateemista uskottavuutta respektin repimiseksi kanssaopiskelijoilta. Paras keino tähän on kova työnteko ja laaja lukeneisuus. Kesällä kuitenkin moni lipsahtaa tiukasta lukudieetistään ja tulee ahmineeksi kaikenlaista roskakirjallisuutta.

Uusilla opiskelijoilla ei vielä välttämättä edes ole sopivaa, personal professorin laatimaa lukusuunnitelmaa seurattavana. Kesänsä rannalla ja reissussa ilman kirjapinoa viihtyneen kannattaakin keskittyä näyttämään niin akateemisesti uskottavalta, että kanssaopiskelijat ymmärtävät ottaa örähdyksetkin suurina filosofisina viisauksina.

Aviisi kokosi helpot vinkit, joilla kokoat akateemisesti uskottavan kuosin nopeasti!



Näytä vanhalta

Ikä tuo viisautta, sanotaan. Niinpä akateemisen uskottavuuden keräämiseksi on syytä näyttää iäkkäältä. Internet on pullollaan ohjeita, miten välttää ikääntymistä, joten tekemällä päinvastoin voi odottaa tuloksia. Tupakoiminen, ryyppääminen, auringonpalvonta, sterssaaminen, valvominen ja huonosti syöminen ovat kuitenkin rankkoja ja pitkää paneutumista vaativia operaatioita, joten hätäisempi turvautuu meikkeihin. Käytä syvänsinistä peitevoidetta ja luo pussit silmien alle. Leikkaa tukkasi konservatiiviseen tyyliin sopivaksi ja värjää siihen sopivasti harmaita haituvia.



Älä rusketu

Paljon kirjoja lukeneella ei ole ollut aikaa löhöillä rannalla, ja jos onkin, niin kirjan pitäminen auringon edessä on jättänyt naaman valkoiseksi. Jos aika on kesällä kulunut ulkoillessa, apu löytyy vaalennusvoiteista. Erityisesti Aasiassa suurta suosiota nauttivia tuotteita saa monilta suurilta kosmetiikkavalmistajilta, tuotemerkkejä ovat mm. Loreal White Perfect Deep Whitening Double Essence ja Nivea For Men Whitening Oil Control. Näillä tuotteilla ulkoilusta kielivän rusottavan ihon saa helposti peitettyä, ja näytät pian kalpealta kuin tammikuisen tenttiputken jälkeen.

Hanki ylipainoa

Timmi vartalo ei tue kuvaa lukemiseen keskittyneestä omaan soppeensa sulkeutuneesta oppineesta. Jos kesällä ovat grilliherkut jääneet syömättä, on korkea aika alkaa hankkimaan uskottavaa vararengasta vyötärölle. Pikalihotus kysyy paneutumista, siihen ei mäkkiburgerien mussuttaminen riitä. Eniten kaloreita löytyy erilaisista rasvoista ja öljyistä. Litran rypisöljytuikku sitruunalla maustettuna tuottaa noin kilon verran lisäuskottavuutta vyön alle. Samaan tehokkuuteen ei yllä edes sokerijuomia litkimällä.



Käytä rillejä

Kakkulat keikkumassa nenänpäällä ja rillien yli kurkistelu kuuluvat erottamattomasti kuvaan perinteisestä kirjanoppineesta. Tämä ulkonäköehto on helppo täyttää marssimalla lähimmälle optikolle. Pokia valittaessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei tule valinneeksi liian trendikästä mallia.



Kaljuunnu

Kiiltävä pälvikalju ja pitkä parta ovat varsinkin miehille mainioita keinoja hankkia akateemista kunnioitusta lähipiirissä. Jo länsimaisen sivistyksen kehdossa, antiikin aikojen Kreikassa suuret filosofit ja oppineet olivat kaljuja ja parrakkaita. Perinteisen ajelun lisäksi on olemassa erilaisia karvojenpoisto tuotteita, joilla myös hiusten tuhoaminen käy kätevämmin. Ikääntymisen kohdalla mainituilla keinoilla on mahdollista edistää myös hiustenlähtöä pitkällä tähtäimellä, mutta nämä puolestaan hidastavat parran kasvua. Parroille löytyy kuitenkin huomattava määrä hoitoaineita edistämään kasvua.

Naiset onnistuvat kaljuuntumaan valitettavan harvoin, mutta he voivat jättää hiukset hoitamatta. Pääasia on näyttää siltä, ettei tieteenteon keskellä välitä hiusten kaltaisista maallisista asioista tuon taivaallista.



Unohda trendit

Vaatetus on tärkeä osa habitusta, eikä akateemisen uskottavuuden tavoittelu tee tässä poikkeusta. Tässä asiassa selkeiden ohjeiden antaminen on kuitenkin hankalampaa. Vanha klassikko kauluspaita, slipoveri ja kravatti on aina varma valinta, mutta nykyään oppineisuuttaan voi korostaa myös muuten kuin virallisella pukeutumisella. Täytyy valita tyylinsä, onko höperö ja huolittelematon tutkija, hippiassari vai peräti punk-professori, ja pitää siitä tiukasti kiinni. Trendivaatteet on kuitenkin syytä jättää kaapinpohjalle lojumaan, niillä ei lukupiirissä lisäakateemisuuspisteitä irtoa.


Juho-Matti Paavola, teksti
Seppo Honkanen, kuva


Täältä uskottavuutta


WikiHow sivuston simppelit ohjeet vanhemmalta näyttämiseksi:
www.wikihow.com/Look-Older


Kalvakkaan akateemisen ihon saavuttaa näillä tuotteilla:
www.lorealwhiteperfect.my
www.niveaformen.in/products/whitening.html#rangeInfo


Nutritiondata -sivustolta on helppo tarkastaa vaikkapa 50 eniten kaloreita sisältävää ruoka-ainetta:
http://nutritiondata.self.com/foods-000001000000000000000-1w.html


Kaljuille kavereille ja sellaiseksi halajaville tarvittavat tuotteet löytyvät esimerkiksi Baldproducts -yhtiön sivuilta:
www.baldproducts.com

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto