Oudot tapahtumat piinaavat kylää

Michael Haneke on tehnyt jälleen häiritsevän moniselitteisen väkivallankuvauksen, joka ei anna katsojalle armoa. Viime vuonna Kultaisen palmun Cannesin elokuvajuhlilla voittanut Valkoinen nauha (2009) on elokuva, joka esittää mielenkiintoisia kysymyksiä tarjoamatta yhtään selkeää vastausta.

Ensimmäistä maailmansotaa edeltäviin vuosiin sijoittuva elokuva kertoo oudoista tapahtumista pienessä pohjoissaksalaisessa kylässä. Paikkakunnalla vallitsee täsmällinen hierarkia. Vanhemmat pitävät lapsiaan jämäkästi ojennuksessa. Vanhemmat itse ovat puolestaan maallista valtaa edustavan kartanonherran ja hengellistä valtaa edustavan kirkon valvovien silmien alla.

Tiukasta järjestyksestä huolimatta kylän rauhaa alkavat rikkoa väkivaltaiset onnettomuus- ja kuolemantapaukset, joiden aiheuttajista ei ole tietoa. Syyllisten etsiminen onkin elokuvassa sivuseikka. Valkoisen nauhan teemana on ihmisen sisällä muhiva anarkian siemen, jonka puhkeamista tiukkakaan yhteiskunnallinen kuri ei pysty hillitsemään.

Haneke osoittaa jälleen kerran olevansa yksi nykyelokuvan mielenkiintoisimmista ja merkittävimmistä ohjaajista. Valkoisessa nauhassa tärkeintä on se, mitä jätetään näyttämättä. Väkivaltaa käsittelevässä tarinassa, varsinainen väkivalta loistaa poissaolollaan. Mustavalkokuvaus korostaa hienosti elokuvan henkilöiden yksioikoista maailmankuvaa, jossa ihminen voi olla joko hyvä tai paha, mutta ei samanaikaisesti kumpaakin.

Henri Waltter Rehnström

Valkoinen nauha, 2009, Ohjaus ja käsikirjoitus: Michael Haneke

* * * * *