Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Perkele! Kirjoituksia Tamystä: Yliopistot isänmaan asialla

Kaikilla uusilla opiskelijoilla lienee visio yliopistosta. Osa haluaa hyvän tutkinnon työelämän näkyessä selvänä opintoputken päässä, toiset katsovat astuvansa jopa mystiseen sivistyksen kehtoon, jossa kaikki mahdollisuudet ovat auki. Mikä yliopisto sitten on?


Kun te aloitatte opintonne, yliopistot nähdään koko ajan tärkeämpänä voimavarana Suomen kamppaillessa asemastaan globaalissa taloudessa. Niille on annettu isänmaallinen tehtävä pitää Suomea kärjessä innovaatioita ja osaajia tuottaen. Yliopistoja yhdistetään ja päällekkäisyyksiä karsitaan terävämpien kokonaisuuksien luomiseksi. Yliopistoilta halutaan tulosta ja niiden täytyy osoittaa yhteiskunnalle yhä konkreettisempia oikeutuksia olemassaololleen.

Samanaikaisesti kuitenkin vaikuttaa, että niiden julkinen rahoitus ei kasva odotusten kanssa sopivassa suhteessa. Sen huomaa koko yliopistoyhteisö professoreista opiskelijoihin. Kiire on toisinaan sellainen, ettei akateemista vapautta paljon ehdi pohtia.


Nyt 50-vuotisjuhlavuottaan viettävän Tampereen yliopiston vastaus haasteeseen on tutkintojen muuttaminen radikaalisti. Pääaineiden, laitosten ja ikiaikaisilta kuulostavien tiedekuntien tilalle tulevat laaja-alaiset ja poikkitieteellisemmät tutkinto-ohjelmat ja niitä järjestävät schoolit, joiden suomenkielistä nimeä ei yliopiston johto ole vielä keksinyt. Ensi vuonna valitaan ensimmäiset opiskelijat uuteen systeemiin.

Aika näyttää, tuleeko laaja-alaisuudesta Tampereen yliopiston tunnettu brändi. Opetusministeriössä siitä ainakin tykättiin. Laaja-alaisuus tulee varmasti vaikuttamaan ainakin akateemisiin identiteetteihin, jotka perustuvat tällä hetkellä paljon kapeammille tieteenalakäsityksille.

Kiinnostavaa onkin nähdä, miten nyt aloittavien puolentoista tuhannen uuden opiskelijan käsitykset tieteenaloistaan muotoutuvat.


Tiina Heikkilä
Kirjoittaja on Tamyn hallituksen koulutuspoliittinen- ja kulttuurivastaava

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto