Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kuninkaat on tehtävä

Scifi-novelleista tunnettu Markku Soikkeli ei petä odotuksia esikoisromaanissaan Kuninkaantekijät

Science fictionin ja fantasian ympärille on muodostunut kiehtova kirjallinen alakulttuuri. Alan harrastajat julkaisevat omia lehtiään, pyörittävät omia pienkustantamojaan ja ovat saaneet aikaan paljon hyvää kirjallisuutta. Tässä alakulttuurissa Tampereen yliopiston Suomen kirjallisuuden yliassistentti Markku Soikkeli on suuri nimi.

Kirjailijanimellä M.G. Soikkeli esiintyvä tutkija on ollut tähän asti tunnettu loistavana novellien kirjoittajana. Tuore fantasiaromaani Kuninkaantekijät on hänen ensimmäinen pitempi teoksensa.

Kuninkaantekijät kertoo Imantista, köyhästä parittajasta, joka päätyy matkalle kohti Serekritian valtakunnan pääkaupunkia kruunua tavoittelevan ylimyskolmikon mukana. Pappi, jaarli ja kauppias punovat kukin kuninkuuden varalle omia juoniaan, joiden ristiaallokossa Imantin on yritettävä pitää huolta itsestään ja pojastaan.

Ovela Imanti osaa kuitenkin pelata korttinsa oikein ja käyttää hyväkseen hänelle tarjoutuvat mahdollisuudet, mikä tekee hänestä piristävän fantasiahahmon. Genressä kun on yleensä tapana, että sankari toimii vanhan viisaan velhon johdatuksessa tai muinaisen ennustuksen ohjeita seuraten. Kuninkaantekijöissä ryysyistä voi nousta rikkauksiin vain oveluudella. Kenestäkään ei tule kuningasta siksi, että niin on ennustettu, vaan kuninkaat on tehtävä.


Myös hyvän ja pahan taistelulle Soikkeli viittaa virkistävästi kintaalla. Opportunistinen Imanti ei ole hypermoraalinen puhtoinen sankari, vaan hän ilmiantaa jo teoksen ensimmäisillä sivuilla etsintäkuulutetun aviomiehensä kaupungin lainvalvojille rahapalkkion toivossa. Oman mausteensa romaaniin tuovat myös Soikkelin kehittelemä mielenkiintoinen jumaltarusto, jonka jumalten mahti kanavoituu Kuninkaantekijöiden maailmaan identiteettiä sotkevien naamioiden avulla.

Kuninkaantekijät on maittava aikuisten fantasiaromaani, mutta täydellisyyteen sillä on vielä matkaa. Soikkeli tavoittelee tekstiinsä vanhahtavaa poljentoa, joka ei aina toimi, vaan tuntuu ajoittain kömpelöltä. Loppupuolella teoksen draivi onneksi saavuttaa kriittisen massan ja tarinan vietäväksi on helppo heittäytyä.


Oskari Rantala

M.G. Soikkeli: Kuninkaantekijät (Vaskikirjat 2010)

* * * *

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto