Syyllistävä puhe luo epätasa-arvoa

Tampereella järjestettiin 6. elokuuta mittava feministinen mielenosoitus:
1 500 ihmistä marssi Slutwalkilla turvallisten katujen puolesta ja seksuaalisen väkivallan ja häirinnän uhrien syyllistämistä vastaan. Kansainvälinen Slutwalk-liike sai alkunsa kanadalaisviranomaisen lausunnosta, jonka mukaan raiskauksen ja ahdistelun voi välttää olemalla pukeutumatta kuin lutka. Vastaavia lausuntoja on kuultu Suomessakin, ja niiden taustalla on laajempi väkivallan uhreja syyllistävä ja naisia kontrolloiva puhetapa.

Syyllistämisen tapoja on lukemattomia: milloin uhri on ollut liian humalassa, milloin pukeutunut liian paljastavasti, valinnut väärän kulkureitin, ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai lopettamaan väkivaltaista suhdetta. Vastuun vierittäminen uhrien niskaan läpäisee kulttuurimme niin totaalisesti, että he syyllistävät itsensä jo ennen kuin yhteisö ehtii tehdä sen - juuri näin hallinta diskursseilla toimii. Sama ilmiö on kyseessä, kun häirinnästä ahdistumista vähätellään "pojat ovat poikia" tai "ota se kohteliaisuutena" -kommenteilla.

Itsesyytösten uhrille aiheuttaman musertavan häpeän lisäksi syyllistävä puhetapa vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja osoittaa potentiaalisille rikoksentekijöille ja ahdistelijoille, etteivät he ole teoistaan yksin vastuussa.

Uhrin käytöksen syynäämiselle ei ole edes perusteita: harva tuntuu tietävän, että valtaosa raiskaajista on uhrille entuudestaan tuttuja ja tekee väkivaltaa kotona tai työpaikalla. Uhria syyllistävä puhe on vääryys missä tahansa, mutta erityisesti oikeusvaltiossa, joka esiintyy tasa-arvon mallimaana.

Suomessa keskustelu on marssin jälkeenkin pyörinyt naisten käytöksen ympärillä. Tuomas Forsberg (AL 11.8.) ei näe viranomaisten antamia pukeutumisneuvoja syyllistävinä eikä siis ilmeisesti tunnista puhetapojen merkitystä hallinnan keinoina. Anna-Stina Nykänen (HS 21.8.) väittää, että on olemassa "sopivan seksikästä" pukeutumista. Hän ei kuitenkaan lähde määrittelemään sitä tai "sopimattoman" pukeutumisen seurauksia, vaan jättää arvioinnin lukijalle. Näin hän implisiittisesti vetoaa yhteisiin normeihin, joiden rikkomisesta voi seurata rangaistus - kuten ahdistelu.

Huomiota ei edelleenkään kiinnitetä todellisiin syyllisiin eikä ilmiön taustasyihin. Erityisen banaalisti tämä tulee esiin Forsbergin verratessa seksuaalista väkivaltaa takataskusta pilkottavan lompakon varastamiseen. Vaikka tilaisuus voi tehdä varkaan, se ei tee raiskaajaa: raiskauksia ei tehdä primitiivisten seksuaali-impulssien ajamina, joten "oikein" pukeutumalla ei välty väkivallalta. Raiskauksia on tehty maailman sivu muodista riippumatta.

Raiskauksissa ja häirinnässä on kyse vallankäytöstä, ei asuvalinnoista. Seksuaalinen väkivalta tai sen uhka eivät ole vain yksittäisiä tekoja, vaan yhdessä muiden vallankäytön muotojen kanssa ne luovat valtasuhteiden epätasapainoa esimerkiksi sukupuolten välille. Julkisen keskustelun hallitseminen on yksi vallankäytön muoto, ja toistaiseksi syyllistävä ja kontrolloiva puhe on dominoinut keskustelua. Hallitseva diskurssi näyttäytyy objektiivisena totuutena - äkkiseltäänhän tuntuisi pelkästään järkevältä keskustella siitä, miten kannattaa käyttäytyä tai pukeutua.

Kuitenkin kannattavuuslaskelmien ja sopivuusnormien kaltaisten itsestään selviltä kuulostavien argumenttien purkaminen on ainoa keino vastustaa syyllistävää diskurssia ja siten muuttaa maailmaa.

Pieta Hyvärinen
Varpu Jutila