![]() |
|
![]() |
Matthew B. Crawfordin Elämän korjaajat on tarina epätyypillisestä uraputkesta sähköasentajasta filosofian tohtoriksi ja tietotyöläiseksi - ja edelleen moottoripyöräkorjaajaksi.
Elämän korjaajat puolustaa hitaasti ja huolella tekemisen mentaliteettia, joka on kadonnut kulttuuristamme. Crawford kysyy, miksi tietotyö arvotetaan käytännöllistä työtä korkeammalle, vaikka se olisi tekijälleen merkityksetöntä, älyllisesti tukahduttavaa ja liukuhihnamaisen yksitoikkoista. Kritiikkiä saavat myös toisiaan toistavat johtamisopit, koulutuksen inflaatio ja sen markkinahenkistyminen.
Yhteisvastuullisemman tuotantotavan ja käsityöläisen kokonaisvaltaisen ajattelun puolustaminen sekä massatuotannon kritiikki vie Elämän korjaajat kritisoimaan myös ylikansallista kapitalismia. Se haastaa ajattelemaan arkisen toiminnan poliittisuutta pidemmäksikin aikaa, vaikka sen ehtii lukea yhdessä illassa.
Teoksen sanoman voi ymmärtää hyvin, vaikka ei olisi kiinnostunut Crawfordin tarkoista ja elävistä ajoneuvojen korjaamiskuvauksista. Ne voi jopa halutessaan ohittaa, mutta toisaalta niin ei kannata tehdä, sillä ne ovat osa Crawfordin elämäntarinaa, joka on kirjan synnyn keskeinen motivoija. Hyvin etenevää teosta voi suositella kenelle tahansa tietotyön epäkonkreettisuuteen motivaationsa toisinaan kadottavalle.
Luovan talouden, teknokratian, tietoyhteiskunnan ja muiden aikamme kuplien haastaminen käy Crawfordilta ilman, että hän sortuu väsyneeseen luddismiin, teknologian kehityksen vastustamiseen. Kliseistä kirjassa on lähinnä kansi, jossa on pelkästään miehisiä työkaluja. Itse huomasin jo toteuttavani kirjan sanomaa korjaamalla vaatteeni käsin lankaa ja neulaa käyttäen. Aihetta olisi voinut konkretisoida muunkin käsityön filosofian kautta. Intuitiivisen, hiljaisen tiedon puolesta puhuminen on hektisyydessä paikallaan. Kirjan havainnot tuntuvat päteviltä suomalaisessakin työelämässä, vaikka kirjan taustakulttuuri onkin amerikkalainen.
´
Tiina Heikkilä
****
Matthew B. Crawford: Elämän korjaajat, SUOM. niin & näin -kirjat 2012
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen