Mika Kaurismäen road movie on silkkaa Vesku-showta

Aluksi katsoja pelästyy, että Pertti Pasanen pullistelee elokuva-alalla vielä kuolemansa jälkeen. Rumalla fontilla kirjoitettuja alkutekstejä siivittää Vesa-Matti Loirin ääni, eikä aikaakaan, kun Eija Vilpas jo kipittää kankaalla. Yhtäläisyydet Pasasen tuotantoon kuitenkin loppuvat, mutta valitettavasti ei voi sanoa, että Kaurismäen kerronta alkaisi. Hämäräksi jää ohjaajan oma ääni eikä hapuilevasta käsikirjoituksestakaan (Kaurismäki, Sami Keski-Vähälä) tunnu olevan pelastajaksi.

Tie pohjoiseen on kuvaus uraa tekevästä Timo Poralasta (Samuli Edelmann), jonka elämään yllättäen ilmestyy kadoksissa ollut Leo-isä (Loiri). Selvittämättömät perhesuhteet ajavat miehet tien päälle, matkalle pohjoiseen. Varsin yksipuolisiksi jäävät roolihahmot toimivat useassa kohdassa psykologisesti epäuskottavasti. Kovin kaksinaisia rooleja ei ole jaettu myöskään sivurooleissa nähtäville nimekkäille näyttelijöille. Olisiko mahdollista, että joku elokuvantekijä kerrankin tarjoaisi Irina Björklundille ja Peter Franzénille toisenlaisia rooleja? Ettei Björklundin tarvitsisi aina olla se vähän ahdistunut kaunis rakkauden kohde, eikä Franzénin se tyhmänpuoleinen renttu.

Loirin rujoa olemusta on mukava seurata. Silkkipaitaan verhoutunut Leo saattaa olla litteä roolihahmo, mutta Loirin vatsakkaassa olemuksessa on jotain vangitsevaa, eikä se johdu pelkästä äänestä. Juuri Loirin karisman takia katsoja pystyy sietämään käsikirjoituksen heikkouksia.

Elokuva tuntuu aliarvioivan katsojan älykkyyttä jäädessään lapsellisen opettavaiselle tasolle. Vaikutelmaa eivät hälvennä yhtään ennakkonäytöksessä jaettavat valistavat diabetes-esitteet.

Sanna-Kaisa Lähdeaho

**1/2

Tie pohjoiseen, ohjaus: Mika Kaurismäki, kesto: 1h 53 min, K 12