Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Painavaa asiaa vai painostusta?

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö ja kristillinen järjestö tekevät yhteistyötä aborttikysymyksissä.

Elokuun lopussa YTHS:n aulassa on voinut katsella valokuvanäyttelyä äideistä lapsineen. Esillä on ollut myös En odottanut turhaan -näyttelyn tuottaneen Itu-projektin esitteitä, joissa tarjotaan apua yllätysraskauteen: "Raskaudenkeskeytys voi tuntua ainoalta ulospääsyltä, mutta sinulla on myös muita vaihtoehtoja".

Tampereen YTHS on jo vuosien ajan tehnyt yhteistyötä Tampereen NNKY:n Itu-projektin kanssa. Projekti tarjoaa neuvontapalvelua ja vertaistukiryhmiä.

"YTHS:ltä kehotettiin ottamaan yhteyttä Itu-projektiin, jos haluan keskustella jonkun kanssa. Minulle ei kerrottu, että kyseessä on kristillinen järjestö, vaan arvelin, että tarjolla on neutraalia keskusteluapua", abortin kaksi vuotta sitten tehnyt opiskelija kertoo Aviisille.

Tampereen YTHS:n ylilääkäri Aira Virtala perustelee yhteistyötä:

"Aborttia harkitsevat keskustelevat ensisijaisesti YTHS:llä, mutta järjestöjen antama tuki on usein tarpeen, kun tarvitaan nopeaa apua, ja terveydenhuollon resurssit eivät riitä. "

Valokuvanäyttelyn Virtala näkee terveydenedistämishankkeena.

"Tämä on positiivinen viesti siitä, että näinkin on mahdollista toimia."


Eikö aborttia harkitseva opiskelija voi kokea näyttelyn puolueellisena?

"Kyllähän se ottaa selkeästi kantaa, mutta en usko, että siitä kukaan ottaa vaikutteita, ellei itsellä ole jo ajatusta, että voisi pitää lapsen."

Tampereen NNKY:n Itu-vastaava Outi Papunen kuvailee projektin palveluita puolueettomiksi:

"Emme suosittele mitään vaihtoehtoja, mutta käytännössä haluamme tukea niitä, jotka jatkavat raskautta, ja nostaa esiin sen, että abortti ei ole helppo ratkaisu."

Itu-projekti tarjoaa keskusteluapua abortin jälkeen, mutta abortin hakemiseen ei ole tarjolla tukea, eikä aborttiprosessista kerrota projektin nettisivuilla. Adoptiosta sen sijaan löytyy paljon tietoa.

"Toivoisin, että adoptio nousisi vaihtoehdoksi erityisesti nuorille", Papunen sanoo.


Sivuilta poistettiin vastikään linkki abortinvastaiselle pro-life-sivustolle. Miksi?

"Se olisi voinut herättää ajatuksia. Me emme ole pro-life-liikkeen tapaisessa politisoituneessa toiminnassa, mutta jaamme kyllä kristillisen arvopohjan ja tavoitteista esimerkiksi sen, että keskeytykset vähenisivät", Papunen selittää.

"Euroopassa raskaudenkeskeytysten määrää laskee pakollinen harkinta-aika. Sen haluaisin myös Suomen aborttilakiin."

Opiskelija koki viikkojen odotusajan vaikeaksi.

"Olisin toivonut, että minut olisi otettu vakavasti heti, kun ilmoitin, että haluan abortin. Tuntui, että YTHS:llä ajateltiin, että tarvitsen harkinta-aikaa, jota en tarvinnut. Mutta raskauden edetessä koin, että raskaushormonit alkoivat vaikuttaa harkintakykyyni."

"Harkinta-aika on stressaavaa, koska aiheesta ei voi puhua avoimesti. Iso merkitys abortista selviytymisessä on myös tiedolla siitä, että sikiön kehitys on vasta alussa", kertoo psykologi Viveka Kauranen.

Kaurasen mukaan tutkimuksista tiedetään, että oman tahdon vastainen päätös on yksi suurimmista aborttiin liittyvistä psyykkisistä riskeistä. Painostukselta on kuitenkin vaikea välttyä kulttuurissa, jossa naisen elämänkaareen liitetään voimakkaasti äitiys.

"Koin lääkärien asenteen painostavana. Tuli sellainen olo, että abortista kuuluisi traumatisoitua", opiskelija kertoo.

"Jos kokee painostusta, siitä voi sanoa suoraan, koska YTHS:ssä ei haluta painostaa ketään", toteaa Aira Virtala, mutta myöntää, että virheitäkin tapahtuu.

"Toisaalta sekään ei ole oikein, jos aborttilähete kirjoitetaan mekaanisesti."

"En ole jälkeenpäin ajatellut juurikaan itse aborttia, vaan saamaani kohtelua. Olisin pärjännyt hyvin ilman arvolatautuneita lausuntoja ja pakkoa perustella ratkaisu usealle eri ihmiselle", abortin läpikäynyt opiskelija toteaa.

Valtaosa abortin tehneistä selviääkin hyvin.

"Abortti on mielenterveyden kannalta jopa vähemmän riskialtis ratkaisu kuin ei-toivotun raskauden jatkaminen", kertoo Kauranen.


Kaikki haastateltavat ovat yhtä mieltä siitä, että julkisen keskustelun ei-toivotuista raskauksista tulisi muuttua.

"Soisin positiivisempaa suhtautumista lapsiin ja raskaaksi tulemiseen. Lasten ei tarvitse olla minuutilleen suunniteltuja", sanoo Virtala.

Outi Papunen puolestaan toivoo, että abortin psyykkisistä riskeistä ja jälkihoidosta puhuttaisiin enemmän.

Viveka Kauranen on muutoksen suhteen toiveikas:

"Asenteet muuttuvat, kun abortista puhutaan muuten kuin syyllisyyden ja häpeän kautta. Asennemuutosta tarvitaan myös terveydenhuollossa."

Pieta Hyvärinen, teksti &
Iines Reinikainen, grafiikka



Asiallista tietoa abortista

Neljä naista tuskastui aborttitiedotuksen alennustilaan ja päätti toimia. Syntyi Asiallista tietoa abortista -kansalaistiedotushanke, joka nimensä mukaisesti täyttää tietotyhjiötä ja tarjoaa netissä tukea vertaistarinoiden muodossa.

"Haluamme tukea ihmistä hänen omissa kokemuksissaan emmekä asettaa mallia, miten abortti pitää kokea, kertoo yksi hankkeen toteuttajista", helsinkiläinen Milla Pyykkönen.

Pyykkösen mukaan tuki saattaa olla tarpeen, koska usein päätökseen liittyy epävarmuutta, ja koska rankat fyysiset reaktiot voivat vaikuttaa myös mielenterveyteen.

"Isoin syy kuitenkin on se, miten aborttiin suhtaudutaan. Monet pelkäävät syyllistämistä. Suomessakin aihe on iso tabu, vaikka abortteja tehdään vuosittain noin 10 000."

"Julkisen terveydenhuollon pitäisi tarjota tukea, mutta sitä ei tulisi tyrkyttää, koska abortti ei aina ole trauma, muistuttaa Pyykkönen."

Kansalaistiedotushanke toimii vapaaehtoispohjalta.

"Keskustelufoorumi olisi mahtava juttu, jos meillä olisi resursseja."

Hankkeella on myös vaatimuksia aborttilainsäädännön uudistamisesta:

"Suomessa ei ole vapaata aborttia, vaan se pitää perustella. Käytännössä abortti myönnetään kaikille ennen 12:tta raskausviikkoa, mutta lainkohta pakottaa keksimään taloudellisia tai sosiaalisia syitä abortille, vaikka todellinen syy olisi se, että ei halua lasta", kertoo Pyykkönen.


aborttitieto.wordpress.com

´

Aviisi soitti neuvontapuhelimeen: "Viikolla kuusi sydän sykkii jo"

Itu-projektin neuvontapuhelimeen vastaa ystävällinen nainen. Annan neuvojan ymmärtää, että harkitsen aborttia ehkäisyn petettyä, koska en tiedä, haluanko vielä lapsia. Neuvoja kuulostaa myötätuntoiselta todetessaan, että lapset tulevat kysymättä eivätkä suunnitelmien mukaan.

Kerron, että pelkään mieheni painostavan minua synnyttämään.

Neuvoja muistuttaa aluksi, että päätös on minun, mutta puhelun edetessä rakentuu kuva yhteisestä päätöksestä, jossa miehellänikin tulisi olla sananvaltaa. Minua rohkaistaan puhumaan mieheni kanssa.

Neuvoja muistuttaa, että päätöksessäni on kyse lapsen elämästä. Kun epäröin, onko alkio vielä lapsi, hän vastaa kertomalla, että jo viikolla kuusi sydän alkaa sykkiä. Abortti tehdään aikaisintaan kuudennella raskausviikolla.


Aborttilähetteen saaminen lääkäriltä ei kuulosta neuvontapuhelimessa itsestäänselvyydeltä.

Se, etten koe olevani valmis äidiksi, ei ole neuvojan mukaan syy aborttiin, koska äidiksi kyllä kasvaa raskauden aikana. Minua kehotetaan miettimään muita vaihtoehtoja kuten adoptiota, joka on "osoitus rakkaudesta lapseen".

Koska parisuhdetilanteeni on "ihanteellinen", neuvoja puhuu paljon myös lapsen pitämisestä - lapsihan tuo iloa ja sisältöä elämään.

Neuvoja kertoo, että abortin jälkeinen masennus yllättää monet, ja saatan tuntea katumusta, syyllisyyttä ja häpeää. Neuvojan mukaan pääsen helpommalla lapsen kanssa kuin syyllisyyden kanssa.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (8)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Em (01.09.12, kello 23:57)

    Uskomatonta settiä tuolta neuvontapuhelimesta. On kyllä oikein hyvä keskustella lapsen isän kanssa asiasta, mutta tuo, että maalaillaan kuvaa jo lapsesta syntyneenä ja puhutaan lapsen synnyttämisestä ja pois antamisesta rakkaudenosoituksena (aborttiko sitten on joku osoitus rakkaudettomuudesta? ei yhtään painostavaa!) on kyllä jo aika epäilyttävää. Ja miten niin muka se, ettei ole valmis äidiksi ei muka ole syy aborttiin? Entä jos äiti on vaikka 14-vuotias teinityttö? Tai mielenterveyskuntoutuja, joka ei oman terveystilanteensa takia katso olevansa kykenevä ottamaan vastuuta toisesta ihmisestä? Entä jos ajatus lapsesta siinä elämäntilanteessa ahdistaa paljon enemmän kuin ajatus abortista, eikö sekään ole mikään syy?

    Tuo on aivan totta, että abortista puhutaan lähes joka paikassa sillä tavalla, että aivan kuin se olisi aina tai sen tulisi olla rankka kokemus. Varmaan monilla sen läpikäyneillä tulee syyllisyys siitäkin, etteivät he tunne niinkuin "pitäisi" tuntea. He saattavat miettiä, ovatko he jotenkin viallisia tai kylmiä ihmisiä, jos eivät koe aborttia menetyksenä, ravistelevana ja traumaattisena kokemuksena. Siitä, että abortti voikin olla suoranainen helpotus ja pitkään jälkeenpäinkin katsottuna oikea päätös, ei kovin paljoa julkisesti puhuta, vaikka tilastojen mukaan aborttia katuu aika harva, ja tosiaan lastensaaminen on paljon riskialttiimpaa psyykeelle kuin abortti. Keskustelu on tältä osin vääristynyttä ja jopa naisia syyllistävää.

    Hyvä artikkeli siis kaiken kaikkiaan!

  2. Marika (02.09.12, kello 19:55)

    Kaikista ei ole äideiksi (tai isiksi) ja sen näkee jo huostaanottojen määrästä. Viime aikoina julkisuudessa ollut tapaus oli ääriesimerkki väkivaltaisista ja kyvyttömistä vanhemmista, joille lapsi ei merkinnyt mitään.

    Adoptio ei välttämättä ole ruusuinen tie sekään, jos lapsi kokee olleensa ei-toivottu ja tulleensa hylätyksi. Nämä ajatukset saattavat vainota koko eliniän.

    Jos raskaana oleva nainen ei lasta halua, niin en näe mitään hyötyä siinä, että häntä suostutellaan ja painostetaan synnyttämään lapsi.

  3. Sari Krappe (03.09.12, kello 15:34)

    Hei

    Haluamme vielä tuoda esiin, ettei YTHS missään tapauksessa halua kehottaa tai painostaa opiskelijoita tekemään raskauteen tai sen keskeyttämiseen liittyviä päätöksiä mihinkään suuntaan. Haluamme ainoastaan olla opiskelijoiden aitona tukena näissäkin elämän ratkaisuissa, ja kertoa raskauden keskeyttämistä harkitseville mahdollisista vaihtoehdoista. Haluamme aina olla opiskelijan tukena sillä tavoin, kun opiskelija kokee sen itse hyväksi - on hänen ratkaisunsa mikä tahansa.

    t. Aira Virtala, YTHS:n Tampereen terveyspalveluyksikön johtaja
    Sari Krappe, YTHS:n viestintäpäällikkö

  4. Orkidea (08.09.12, kello 15:48)

    Zolese G, Blacker CV. The psychological complications of therapeutic abortion. Br J Psychiatry 1992;160:742-9
    Mm. tuossa tutkimuksessa käy ilmi, että osa (n. 10 %) abortin tehneistä naisista kärsii vaikavista psyykkisistä oireista abortin jälkeen.
    Kun miettii kuinka paljon abortteja tehdään, niin asia koskettaa montaa naista. Abortti on iso päätös, jota ei saa tekemättömäksi, joten sitä ei pitäisi tehdä hätiköiden ja miettimättä asiaa useammalta kannalta. Uskoisin, että moni tekee järjen päätöksen sydäntään vastaan ja kärsii jälkikäteen, kun ymmärtää, että lapsen kanssa olisi kyllä selvitty, vaikka olosuhteet eivät olisikaan olleet täydelliset. Tällaisten ihmisten kohdalla neuvontapavelut ovat äärimmäisen tärkeitä.
    Suomessa on myös monia lapsettomia pareja valmiina antamaan lapselle rakastavan kodin, joten adoption tarjoaminen vaihtoehtona olisi erittäin hyvä.
    Abortti ei ole pieni tai mustavalkoinen asia. Myötätuntoni on kaikkien niiden naisten ja miesten puolella, jotka kärsivät abortin seurauksista, ette ole asian kanssa yksin.

  5. tätönen (10.09.12, kello 16:45)

    Onpa tosi kurjaa, että YTHS käytännössä yhtyy abortintekijän painostajien kuoroon. Eikö riitä, että gynekologeissa tuntuu riittävän tyyppejä, jotka alkaa raskaana olevalle nuorelle NAISELLE saarnata, että kortsu on "erittäin hyvä ehkäisyvälinen" (kuultu omin korvin K-SKS:n vastaanottohuoneen oven läpi). Tai sanelee koneeseen: "viimeiset kuukautiset tällä kertaa..." ikään kuin nainen ravaisi aborttiasioissa tuhka tiheään. Vaikka taustalla olisi rikkoutunut tai sössitty kortsu.
    Itsestäänhän ne naiset tulee raskaaksi. Ovat oikein kinunneet ja painostaneet kundia sänkyyn, eikö näin? Ihan oikein siis että heitä syyllistetään ja pelotellaan.
    Olen kokenut kaksi aborttia, tuttavilleni on myös tehty, eikä kukaan ole hirveästi oirehtinut, kumma kyllä. Toki toivon, ettei oma tytär joudu kokemaan samaa vaan KUNDIT tosiaan (osaa) käyttää sitä "erittäin hyvää ehkäisyvälinettä". Naisten ehkäisyvälineeksi siitä ei ole.

  6. Propaganda (11.09.12, kello 4:38)

    Lainatakseni: "Contrary to what some anti-abortion activists have claimed, women do not fall victim to depression or post-traumatic stress disorder after having an abortion, concludes a study by Danish researchers published in the New England Journal of Medicine. - -

    - - Interestingly, women who decided on abortion had more psychiatric disorders than women who gave birth; data shows they tend to come from lower-income households and have higher rates of accidental pregnancy.

    Yet their rate of mental-health visits budged only slightly post-abortion: 1% had sought psychiatric help nine months before the abortion while 1.5% did so afterwards."
    healthland.time.com/2011/...

    Eli siis naiset, joilla on mielenterveys-issueita, tekevät hieman herkemmin abortteja, mutta abortit eivät kovinkaan merkittävästi lisää tarvetta mielenterveyden palveluihin. Sen sijaan lapsen synnyttäminen...

    Sama suomeksi: www.tohtori.fi/?page=7236...

    "Tutkijoiden mukaan aiemmat tutkimustulokset abortin vaikutuksista psyykkiseen terveyteen on tehty liian pienellä otannalla, eikä aiempia psyykkisiä ongelmia ole otettu huomioon."

    Joten, jos aborttia harkitsevalle väläytellään tippa linssissä traumatisoitumisriskitilastoja, niin olisiko syytä kaiken tasapuolisuuden ja johdonmukaisuuden nimissä väläytellä niitä myös lapsen synnyttämistä harkitsevalle? "Tiesitkö, että lapsen synnyttäminen on riski mielenterveydellesi?" (Tai kertoa molemmille, että abortti on mielenterveydelle pienempi riski kuin lapsen synnyttäminen?) Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsii lähteestä vaihdellen 10-20 prosenttia kaikista synnyttäjistä, mielialan laskua on jopa 80 prosentilla. Joka neljättä synnytystä siis seuraa masennus. Tätä ei kuitenkaan taideta kovin auliisti kaltaisilleni nuorille naisille väläytellä yhtään minkään tahon puolelta näiden pohtiessa mitä he haluavat tehdä. Jostain kummallisesta syystä vain abortti esitetään riskinä mielenterveydelle. Mistähän ihmeestä se johtuu.

    Kiinnostaisipa tietää, mitä sitten lapsen synnyttäminen ja antaminen adoptioon tekee naisen mielenterveydelle. Pro-life -ihmiset tarjoavat sitä aina yhtenä vaihtoehtona vedoten abortin masentavuuteen ja joskus myös lääketieteellisiin haittaseuraamuksiin, mutta koskaan ei pysähdytä pohtimaan miten traumatisoivaa on käydä läpi raskaus (joka ei ole mikään pikkujuttu, uskallan väittää), synnytys (kuulemani mukaan ei mikään pikkujuttu) ja sitten vielä lapsensa menetys, olkoonkin se omasta tahdosta. Puhumattakaan sitten siitä, että myös adoptiolapsilla itselläänkin on kohonnut riski mielenterveyden häiriöille!

    On tää aika jännä kuvio. Yhtäaikaa ollaan niin huolestuneita abortintekijöiden hyvinvoinnista, että sitten samalla syyllistetään heitä liikuttavalla nyyhkydiskurssilla ja muistutuksilla siitä, miten sikiön sydän lyö kuudennella raskausviikolla ja yhdennellätoista raskausviikolla sikiöllä on jo varpaat ja sormet ja söpö nenänpää.

  7. Propaganda (11.09.12, kello 4:53)

    ...Ja tietysti miten surullisiksi kaikki lapsettomat parit Suomessa tulevat, kun just SÄ et anna niille niiden toivomaa lasta, vaikka oot raskaaksi onnistunut tulemaan. Ihan kuin kaikilla naisilla olisi joku lisääntymisvelvollisuus riippumatta omasta tahdosta.

  8. Pro life 4real (12.09.12, kello 14:20)

    Aivan kuin kellään olisi muka mitään oikeutta tulla sanomaan mitä minä pidän tai en pidä kohdussani. Huolimatta siitä mitä ympäristö yrittää sanoa, tämä keho on omani, vaikka se onkin naisen keho, merkki mikä joillekin tarkoittaa harmi kyllä vain yhtä julkista tilaa muiden joukossa.

    Sitäpaitsi, eikö keskeytetty raskaus ole pienempi paha kuin keskeytetty äitiys?

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto