Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Tamyn ja yliopiston ensimmäiset yhteiset avajaiset

Ylioppilaskunta ja yliopisto ovat perinteisesti juhlistaneet uutta lukukautta kumpikin tavallaan ja tahoillaan. Tällä kertaa asiat tehtiin toisin.

Tamy ja yliopisto järjestävät tänä syksynä lukukauden avajaistapahtuman ensimmäistä kertaa yhdessä. Tiistaina 3. syyskuuta kampuksen valtaavat avajaiset pitävät sisällään niin virallisempaa kuin vähemmän virallista ohjelmaa.

Ylioppilaskunnan hallituksen puolelta järjestelyistä vastaavan Lauri Koposen mukaan yhteistyö lähti liikkeelle Tamyn aloitteesta.

"Ajattelimme, että ylioppilaskunnan uusien tilojen myötä olisi hyvä saada hieman lisää näkyvyyttä."

Ylioppilaskuntalaiset esittelivät ideansa yliopiston rehtoraatille, jossa innostuttiin asiasta heti.

Yliopiston kampustiedottaja Taina Revon mukaan yhteistyö on sujunut erittäin hyvin. Sekä Tamy että yliopisto ovat olleet järjestelyissä aktiivisesti mukana.

"Opiskelijat ovat aina toivoneet avajaisjuhlallisuuksiin myös jotain rennompaa sisältöä, jota tämä uusi avajaiskonsepti tarjoaa", Repo toteaa.

Avajaisvalmisteluissa yliopisto ja ylioppilaskunta ovat edenneet pitkälti yhtenä tiiminä, jossa vastuualueet ohjautuvat sille taholle, joka asian parhaiten osaa.

"On tietenkin luonnollista, että yliopistolla on enemmän yhteyksiä mahdollisiin puhujiin ja luennoitsijoihin, kun taas meillä ylioppilaskunnassa on enemmän kokemusta bilejärjestelyistä", Koponen kertoo.



Avajaispäivänä ohjelma alkaa entiseen tapaan puoliltapäivin juhlan virallisemmalla osuudella Päätalon Juhlasalissa. Tämän jälkeen ympäri kampusta on vapaampaa ohjelmaa, joka kestää aina iltakahdeksaan. Loppuillasta juhlameininki rantautuu Klubille, joka on varattu aina puolilleöin saakka pelkästään yliopiston opiskelijoille, henkilökunnalle ja alumneille. Illan pääesiintyjänä on Anssi Kela.

"Olen iltaohjelmasta erittäin ylpeä. On hienoa, että pystymme yhdessä yliopiston kanssa tarjoamaan opiskelijoille ilmaisen keikan ja opiskelijaystävälliset hinnat", Lauri Koponen hehkuttaa.

Klubilla on voimassa Tummien Tuntien hinnat heti avaamisesta lähtien valomerkkiin asti. Juhlijoiden käytössä on myös Pakkahuoneen puoli, joka on rauhoitettu keskusteluun tarkoitetuksi lounge-alueeksi.

Ennen Klubia juhlakansa voi etkoilla kotibileiden sijaan pääkampuksella, jossa järjestetään puistoetkot. Etkoilla esiintyy bändejä, dj:itä ja stand up -koomikko. Päätalon pyöräkatoksessa on Juveneksen kuppila, josta saa myös olutta, ja paikalle voi tuoda oman grillinsä grillaamista varten.

"Halusimme etkoille ehdottomasti oluttarjoilun, vaikka sen järjestäminen vaikuttikin aluksi hankalalta. Omassa kaveripiirissänikin on todettu ajatuksen kaljateltasta kampuksella olevan Â’päheeÂ’", Koponen nauraa.

Uusina juttuina päiväohjelmassa ovat kampusetkojen lisäksi Pinni B:ssä järjestettävät, eri alojen asiantuntijoiden pitämät luennot. Päätalolla esittäytyvät puolestaan aine- ja harrastejärjestöt. Koposen mukaan osalta järjestöistä voi odottaa jotain muuta kuin perinteistä ständiä, sillä toimintaa on lupa esitellä myös käytännönläheisemmin. Taina Repo nostaa ohjelmasta esiin Nätyn näytelmän Jerusalemin tanssin avoimet harjoitukset. Kello 15 alkavissa harjoituksissa kannattaa olla paikalla ajoissa, sillä katsomaan mahtuu rajallinen määrä ihmisiä.

"Yliopisto ja ylioppilaskunta esittelevät tässä parasta antiaan, joten kampuksella kannattaa avajaispäivänä kulkea avoimin mielin", Repo sanoo.



Laura Myllykoski, teksti







| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto