Sinun ruumiisi ei ole sinun

Ruumiin tarkoitus on muuttumassa, ellei jo muuttunut. Sen ei ole enää määrä ensisijaisesti niinkään tehdä jotain kuin näyttää joltain. Kehomme ovat muuttuneet projekteiksi, joissa on aina jotain tekemättä. Lihakset voivat aina olla hieman isommat, rasvaprosentti voi aina olla hieman alhaisempi, ja ruumiimme voi aina olla vielä vähän sopusuhtaisempi. Täytettä voidaan lisätä tai poistaa. Pintaa voidaan värittää ja leikata. Ruumiinsa muokkaaminen on kaksipiippuinen juttu. Aiheen ympärillä pyörii myös paljon kaksinaismoralismia.

Kauneusihanteet ja niihin liittyvät käytännöt näyttäytyvät sitä omituisempina, mitä enemmän niitä ajattelee. Niiden absurdius naurattaa siihen saakka, kunnes tajuaa, miten paljon ne vaikuttavat myös omaan elämään. On helppoa kauhistella ihmisiä, jotka eivät peittele haluaan muokata ruumistaan. Tuskin kukaan voi kuitenkaan rehellisesti väittää, että harrastaisi liikuntaa vain ja ainoastaan henkisen hyvinvoinnin takia, tai että välttelisi herkkuja, koska ne eivät yksinkertaisesti maistu hyvältä. Kauneuskirurgiaa kritisoivat saattavat samalla kantaa ylpeänä ihoonsa neulottuja tatuointeja tai huhkia salilla saavuttaaksen sen viisi senttiä kapeamman uuman.

Aloitin itse kuntosalilla käymisen joitakin vuosia sitten, koska olin rapakunnossa. Ja - myönnetään - koska en mielestäni näyttänyt tarpeeksi timmiltä. Kuntoni koheni, hartiavaivani vähenivät ja mieleni piristyi, mutta myös ruumiini muoto muuttui, ja se miellytti minua. Pitemmän päälle oli lähestulkoon humalluttavaa huomata, miten ruumistaan tosiaan pystyi muokkaamaan. Nautin siitä, kun hartiani kasvoivat leveyttä, ja etureisieni lihakset alkoivat erottua. Onneksi olin valinnut muokkauskeinokseni ensisijaisesti liikunnan esimerkiksi syömättömyyden sijaan. Olen aivan liian laiska liikkumaan niin paljon, että se olisi terveydelleni haitaksi.

Kauneusihanteet eivät ole mikään uusi asia. Uutta on vain se, että ihanteet tunkeutuvat yhä varmemmin jokaisen länsimaalaisen elämään. Nykymedian välityksellä kauneusihanteet leviävät niihinkin kansanosiin, jotka eivät aiemmin eläneet pelkälle ulkonäölleen. Siinä missä korsetit olivat yläluokan juttu, syömishäiriöitä esiintyy kaikissa yhteiskuntaluokissa.

Kuntosalikokemusteni perusteella ymmärrän hyvin, miksi ihmiset hurahtavat korviaan myöten laihduttamiseen, pakonomaiseen liikuntaan tai kauneuskirurgiaan. Tunne, että voi kontrolloida jotain, jonka ajatteli olevan kontrollin ulottumattomissa on huumaava.

Toisaalta salilla olen käsittänyt myös toisen asian. Ruumiimme on olemassa nimenomaan sen takia, että voisimme tehdä asioita. Reisiemme tarkoitus ei ole olla koskettamatta toisiaan, vaan viedä meitä paikasta toiseen. Käsivarsiemme ei ole määrä näyttää hyvältä iltapuvuissa, vaan auttaa meitä nostamaan ja kantamaan tavaroita. Ruumiimme ei ole meistä erillään, vaan me olemme ruumiimme. Ilman ruumistamme emme kirjaimellisesti voisi elää, eikä sillä ole loppujen lopuksi mitään tekemistä ulkonäön kanssa.

Laura Myllykoski

Kirjoittaja on Aviisin vt. päätoimittaja.