Tampereen musiikkielämä tarvitsee edunvalvontaa

Tampere tunnetaan musiikkikaupunkina. Täällä voi opiskella monipuolisesti musiikkia, nähdä maailmanluokan artisteja livenä, mennä täysimittaisen sinfoniaorkesterin konserttiin ja löytää niin musiikin tekijänä kuin kuuntelijanakin oman ekologisen lokeronsa useiden musiikkialakulttuurien kirjosta.

Kaupungissa toimii todennäköisesti tuhansia bändejä. Aina silloin tällöin joku niistä nousee esiin joko omassa (ala)kulttuurissaan tai laajemminkin. Moni harrastaa huvikseen. Toiset keskittyvät välittämään viestiä. Jotkut suuntaavat levyjulkaisunsakin suoraan omaan globalisoituneeseen alakulttuuriinsa, jota ei Suomessa välttämättä edes tunneta. Toiminta on äärimmäisen monipuolista.

Bändiharrastajien näkökulmasta Tampere voisi kuitenkin olla enemmän. Bänditoiminnan olosuhteet eivät valitettavasti ole ajan tasalla.

Huokeista bändikämpistä on krooninen pula. Vanhan teollisuuskaupungin tyhjilleen jääneet hukkatilat ovat tarjonneet helpotusta kysyntään aiemmin, mutta nyt nekin on käytännössä tehostettu pois. Menneiden vuosien väliaikaisratkaisut eivät enää toimi eikä uusiin vastaaviin ole rahaa.

Tilanne ei korjaannu hetkessä, mutta mahdollisuuksia on. Meidän tulee saattaa elävän musiikin edunvalvonta Tampereella ajan tasalle. Nyt tällaista ei käytännössä bänditoiminnan ja popkulttuurien puolella ole.

Muualla edunvalvontaa tekevät mm. elävän musiikin yhdistykset yksin tai yhdessä kunnan ja yritysten kanssa. Vastaava toiminta on käynnistettävä myös Tampereella. Yksinkertaisin ratkaisu olisi yhdistys, joka kokoaisi eri musiikkiskeneissä ja niiden ympärillä pyörivää väkeä yhteen. Kaupunki voi auttaa toiminnan alkuun ja tukea sitä, mutta musiikillinen osaaminen ei löydy kaupungin virastotalolta, vaan tekijöiltä itseltään. Asian suunnittelu on osaltamme käynnissä. Otan ideoita vaikkapa yhteistyökumppaneista ilolla vastaan.

Yhdistys voisi toimia välittäjäorganisaationa bändikämppäasioissa ja myös kannustaa eri toimijoita vuokraamaan tilojaan. Se voisi nostaa paikallisia kykyjä esiin yhdessä keikkapaikkojen ja tapahtumajärjestäjien kanssa. Se voisi luoda verkostoja ja hyödyntää niitä. Yhdistys voisi myös muistuttaa kaupungin päättäjiä siitä, että elävät musiikkikulttuurit eivät ole pelkkää nuorten harrastamista, entisten nuorten manserock-nostalgiaa tai poliittisesti korrektia viihdettä. Ne ovat kiinteä ja välttämätön osa Tampereen kulttuurielämää.

Monilla muilla musiikkikulttuurin osa-alueilla edunvalvontaa on jo olemassa. Filharmonian toiminta on saatu turvattua vaikeista ajoista huolimatta, ja lasten musiikkiharrastuksilla ja musiikin koulutuksella on kaupungissa kohtuullinen asema. Pop- ja alakulttuureista ammentavan musiikin edunvalvonnan puute johtaa toistuvasti umpikujaan, jossa päättäjien on liian helppo sivuuttaa asian tärkeys kaupungin vetovoimalle ja elinvoimaisuudelle.

Tampereen pormestariohjelmassa korostetaan Tampereen roolia tapahtumakaupunkina ja kaavaillaan Tullin alueesta elävän musiikin keskittymää, jonka keskellä kaupungin omistama Pakkahuone sykkisi entistä kirkkaammin. Jotta sinnekin riittäisi myös paikallisia esiintyjiä ja olisimme mielenkiintoisia myös muualta tuleville, on artistien ja harrastajien ääni saatava kuuluviin.

Yhteinen edunvalvontaorganisaatio antaa asialle suuremman äänen ja uskottavuutta. Sitoudun tekemään voitavani, että kaupunki auttaa toimintaa käyntiin ja tukee sitä parhaansa mukaan. Tämä toiminta ei voi kuitenkaan olla yhtä kuin kaupunki. Sen on lähdettävä ihmisistä itsestään.

Olli-Poika Parviainen

Kirjoittaja on Tampereen kaupunginvaltuutettu ja kulttuuripalveluista vastaava apulaispormestari