Ilmalla

"Äh, emme me sitä tarvitse", purjelennon opettaja Kai Tynkkynen vastaa. Hyppäämme koneeseen.

Olin kysynyt, miten selässäni oleva laskuvarjo toimii.

Meidät taivaalle hinaava moottorilkone starttaa. Pian tuntuu kevyt nykäisy, ja saamme vauhtia. En edes huomaa, kun pyörät irtoavat maasta. Pian olemme puolessa kilometrissä, ja hinaajan köysi irtoaa. Persuksissa tuntee, ettemme ole ilmassa vaan sen päällä. Ilmalla.

Maisemat Räyskälän lentokentän ympärillä Lopella ovat kauneinta Suomea. Paljon pieniä järviä, metsää sekä hyppysellinen peltoa.

Purjelentokone kaartaa silmukkaa ylös lämpimien ilmavirtojen myötä. Parhaat nostot saadaan hakkuuaukeilla, huonoimmat tietysti järvien päällä.

Saan ohjata konetta. Ohjaussauva, joystick, on yllättävän herkkä. Kun sitä työntää eteenpäin, hiilikuitukoneen nokka syöksähtää kohti vihreää maata. Kun sauvaa vetää itseensä päin, katsellaan sinistä taivasta.

Kai Tynkkynen asuu vaimonsa Sirpan kanssa kesät Räyskälän kentällä. Heillä on talo Helsingissä, mutta siinä tulee asuttua vain hetken syksyllä ja keväällä. “Sanotaan, että me olemme varsinaisia asuntosäästäjiä."

Talvet pariskunta kiertää matkailuautollaan pitkin Espanjaa.

Kerran Tynkkyselle tuli Räyskälään laskeutuessa tiukka paikka. Lasku jäi vajaaksi, ja ainoa mahdollisuus oli ohjata kone järveen.

“Kun koneen runko alkoi vajota veden pintaan, tuli todella raju nokka alas -momentti. Silloin sukellettiin. Kuomu hajosi etuosasta ja vettä tuli reippaalla nopeudella päälle. Tuli täydellinen pimeys, eikä kuomu auennut kolmannellakaan reippaalla yrityksellä."

Silloin kone pulpahtikin pintaan ja kuomu aukesi. Tynkkynen ja kyydissä ollut oppilas hinasivat koneen saman tien rantaan uimalla.

Nyt Tynkkynen kaartaa koneen taas kohti laskeutumissuoraa. Edessä kiitoradan alussa on toinen lentokone. Tynkkynen kokeneena pilottina ei ole moksiskaan, vaan vetää koneen viereiselle nurmelle.

Laskeutuminen on uskomattoman pehmeä.