Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kolmen dj:n sarjakuva

Pauli Kallio ja Ville Pirinen: Ornette Birks Makkonen - Liian paha groove. Suuri Kurpitsa 2005, 48 s., 16 e

Helsingin Sarjakuvafestivaalien tienoo (tänä vuonna 17. ja 18.9.) saa yleensä jo useamman kerran toimintaansa alas ajaneen Suuren Kurpitsan ryhdistäytymään ja pukkaamaan sarjakuvateosta kansalle. Näin käy tänäkin vuonna, eli lähitulevaisuudessa on luvassa Christer Nuutisen uusi albumi, mutta jo nyt kirjakauppojen hyllyillä kuumottaa uusi Ornette Birks Makkonen alaotsikolla Liian paha groove.

Orneten tekijäkaksikosta Pauli Kallio on tanssaavalle tamperelaisväestölle tuttu Yo-talon dj-kopista, mutta viime aikoina on myös kuvittava osapuoli päässyt pahasti tamperelaistumaan, eli Ville Pirinen on saapunut itärajan tienoilta tarjoamaan kuvallista ja äänellistä panosta svengaavaan Tampesteriin.

Liian pahan grooven yhden sivun stripit ovat Soundin sivuilta tuttuja, mutta tulitukea tarjoaa Tampere Jazz Happeningin lehdessä julkaistu materiaali vahvistettuna ihkauudella neljän sivun loppurevittelyllä, joka toimii myös albumin nimisarjana.

Kyseessä on aivan mainio tiskijukan märän unen ja painajaisen risteytys, jossa Pirinen laittaa musteen ja värimaailman tanssimaan. Artistin historia levyjenpyörittäjänä ilmeisesti jättää jälkensä myös kiihkeiden klubitunnelmien graafiseen esillepanoon.

Albumin painojälki on esimerkillistä työtä, mutta tuhdeimmat lisäpisteet irtoavat toimituksellisesta työstä. Jokaista sarjaa tuetaan käsikirjoittajan ja piirtäjän kommentein, joissa niissäkin sanan säilä kohtaa graafisen osaamisen hykerryttävästi.

Vaikka Soundit jo hyllystä löytyisivätkin, niin Orneten ystävien on viimeistään tämän lisän ansiosta syytä raivata levy- tai kirjahyllyyn albumin verran tilaa. Henkilö- ja bändihakemistokin on laitettu albumin loppuun, joten viittauksen omaan artistisuosikkiin löytää mukavan vaivattomasti.

Liian paha groove on siinä määrin musiikkiin kiinnittyvää sarjakuvaa, että aihetta vierastavan on syytä jättää teos tavaamatta. Populaarimusiikin kentällä Ornette kuitenkin seikkailee sen verran sulavasti, että jazzia ja muuta tummaa rytmimusiikkia vihaavillekin on huvinsa tarjolla, vaikka Kallio niissä tunnelmissa parhaiten viihtyykin.

Pirinen on rokimman ilmaisun mestari, joten silmänruokaa piisaa ja rämisevämpi musiikkikin pääsee valokeilaan kuin varkain. Kallio hoitaa oman tonttinsa ammattilaisen rutiinilla, joten hutiprosentti on pieni.

Janne Suominen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto