Sinut sormiensa kanssa

Kanta-Tampella. Betonin ja uutuuttaan kiiltelevien kerrostalojen saartama vanha puutaloalue on poikkeuksellinen ilmestys. Vaikka korkealla kallion päällä nököttävä Herrainmäki on tätä nykyään suojelukohde, ei vuosisadan alun puutaloja ole jätetty autioiksi museoesineiksi.

Villa Sakari on vuonna 1916 rakennettu entinen insinöörin koti. Rakennus kunnostettiin toimistokäyttöön, mutta tällä hetkellä se on nykypäivän käsityöläisten tyyssijana. Muusikot harjoittelevat ja äänittävät siellä.

Olen menossa tapaamaan miestä, jonka ansioluettelo herättää kunnioitusta. Bomfunk McÂ’s, Janne Haavisto & Farangs, Liekki, Nylon Beat, Paleface, Seremoniamestari, SF-Blues, Skillsters ja Super.

Suomen monipuolisimmaksi kosketinsoittajaksi tituleerattu Okke Komulainen avaa Villa Sakarin oven ja ohjaa peremmälle.

"Tämä on mahtava, yllättävän hiljainen paikka siihen nähden, että ollaan ydinkeskustassa. Soittaessa voi katsella Näsijärveä tai mennä vaikka ulos musisoimaan."

Vanhan talon lämmin ilmapiiri on käsin kosketeltava. Sama lenseä ja ajaton henki on välittynyt myös Liekin keväällä ilmestyneelle Rajan piirsin taa -levylle, jota valmisteltiin ja äänitettiin Villa Sakarissa.

Myös Bomfunk McÂ’s harjoittelee siellä - niinä harvoina kertoina, kun yhtye harjoittelee.

Yksi huone on varattu Komulaisen ja Riku Pentin eli dj Infekton epäkaupalliselle Pyssy-studiolle. Yhdessä miehet tunnetaan paremmin Skillsters-kaksikkona. Pitkäsoittoa suunnitteleva pari on tehnyt keikkoja harvakseltaan, mutta remixejä ja taustoja muille artisteille sitäkin tiuhempaan tahtiin.

"Meillä on sellainen periaate, että kolmea keikkaa enempää ei tehdä vuodessa. Nyt alkaa olla taas kiintiö täysi tältä vuodelta."

Okkella ja Infektolla on myös oma jo kuudetta vuotta säännöllisesti pyörinyt nimikkoradio-ohjelma, jonka nimissä he voivat vapaasti hehkuttaa omia suosikkilevyjään.

Mukana elämänsä
bändissä

Massiivisen kakluuniuunin hallitseman huoneen lattia on päällystetty persialaismatoilla. Keikkojen jäljiltä epämääräisiin kasoihin lojumaan jääneet soittimet odottavat kokoamista.

Entisen tehdasalueen tehokkuudesta jäljellä on tuskin vihjettäkään. Komulainen viihtyy Villa Sakarissa kuin kotonaan, eikä vertaus ole kovin kaukaa haettu; päivät studiolla saattavat huomaamatta venyä yön tunneille saakka.

"Tämä on niin upea paikka, ettei täältä millään malta lähteä. Yksinäänkin on kiva nyhjätä."

Komulaiselle soittaminen ja värkkääminen studiolla ovat lähempänä harrastusta ja leikkimistä kuin raatamista niska limassa.

"Musiikkiterapiaahan tämä on. Paiskon paljon hommia, mutta olen tosi laiska. Ei haittaa yhtään, että kaikki aika menee tähän, kun en oikein osaa mitään muutakaan."

Työteliään muusikon elämä voi toisinaan olla yhtä kilpajuoksua aikatauluja vastaan. Hektisimpinä aikoina Komulaisella saattoi olla samana päivänä kolmekin keikkaa. Kaikki eri kaupungeissa, jopa eri maissa.

"Muutama vuosi takaperin, kun soitin Nylon Beatissa, Bomfunk McÂ’sissa ja Liekissä, oli monesti ihmeellisiä päiviä, että herään jostain uudesta kaupungista, lennän nopeasti Itävaltaan ja illaksi vielä Kuopioon."

Musiikki vei lähes koko elämänsä Tampereella eläneen kuvisluokkalaisen mukanaan jo nuorena. Piirtäminen jäi, kun Komulainen haksahti jazziin ja hiphoppiin. Siltä tieltä hän ei ole vieläkään palannut. Bändikuviot tulivat kuvioon vasta myöhemmin.

"Ne hommat eivät edes pahemmin kiinnostaneet. Silloin kun hankin ensimmäiset samplerit ja levarit, nyhjäsin aikalailla itsekseni."

Ensimmäinen yhtye, jossa Komulainen soitti koskettimia, oli vuosituhannen vaihteessa lopettanut Super. Kevyttä loungepoppia esittänyt yhtye herätti suurta kiinnostusta aina Japanissa saakka. Nykyään 60 prosenttia jo kuopatun Superin jäsenistä on mukana myös Liekissä.

Yhtyeessä kakkoskitaran roolin koskettimilla korvaava Komulainen tuntuu olevan varma ainakin yhdestä asiasta:

"Liekki on elämäni bändi, ei mikään projekti. Kaikki loksahti kohdalleen heti ensimmäisistä treeneistä lähtien. Me ollaan ihan oikea vanhakantainen bändi. "

Pelimannien
jalanjäljillä

"Nämä ovat ihan oma instrumenttinsa. Parhaat kaikista."

Komulainen intoutuu kehumaan luottokoskettimiaan, 30 vuotta vanhoja Rhodeseja. Ne lähtevät mukaan jokaiselle Liekin keikalle. Valokuvaa varten tyhjään huoneeseen koottu vanha sähköpiano on yhtä oleellinen osa Komulaisen työkaluja kuin modernit sampleritkin.

Komulainen harkitsee kaiken muun ohessa myös omaa sooloalbumiaan. Aikarajan hän asettaa viiden vuoden päähän.

Toteuttamistapakin on jo selvillä - Komulainen haluaa pitää kaikki langat omissa käsissään.

"En tiedä mitä se tulee olemaan, mutta ehdottomasti teen sen. Soitan todennäköisesti kaikki soittimet itse."

Sanonta suutarista, jonka olisi syytä pysyä lestissään, ei tunnu pätevän Komulaiseen. Musiikin sekatyömies ei ole jäänyt yhden musiikkityylin vangiksi. Se on ollut hänelle yhtälailla tietoinen valinta että pakko.

"Minulla ei ole vaihtoehtoja. Jos soittaisin yhdessä bändissä, varmaan pää sekoaisi. Haluan soittaa erilaisten ihmisten kanssa monenlaista musiikkia."

Edes muusikkorooli tulevassa Kummeli-elokuvassa ei tunnu vieraalta. Elokuvassa Komulainen soittaa Toto-yhtyeeseen seonneessa humppabändissä.

Kanssasoittajien mukaan Komulaisella on ilmiömäinen kyky omaksua suvereenisti eri tyylilajit.

"Minulla on häikäilemätön tyyli soittaa. Muusikot, jotka kyselevät minua bändeihin tai levyille mukaan, tietävät vahvuuteni ja rajoitteeni."

Julkisuuden valokeiloihin Komulainen on halunnut astua puhtaasti muusikkona. Haastatteluita hän on antanut yhtyeen jäsenenä ja laitesponsorien velvoittamana. Järjestelmällinen kieltäytyminen muista yhteydenotoista on ollut hänelle itsestään selvää.

"Haluan nimenomaan olla pelimanni, varsinkin näinä aikoina, kun kaikki tahtovat julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä."