Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Omahyväistä muistelua

Ensimmäisen ja toisen pääsiäispäivän välinen yö vuonna 2004. En saa unta, koska olen juuri saapunut ulkomaanmatkalta toiselta puolen maapalloa. Sekavassa mielentilassa päätän lähteä töihin, koska lehti on taittamatta.

Puikkelehdin Kauppakadulle väistellen yökerhoista häädettyjä humalaisia. Perillä hämmästyn, kun ylioppilastalon ikkunoista pilkottaa valo.

Kuvittelen löytäväni talosta murtovarkaan, mutta vielä mitä: iltajunalla kaupunkiin saapunut toimituksen sivari tekee rästitöitä ja lukee sähköposteja. Vaihdamme vahtivuoroa ja toteamme naureskellen, että Aviisi päivystää myös pyhisin ja öisin.

Yllä oleva tarina on tosi mutta epätavallinen. Normaalisti tämän lehden synnyttäminen ei vaadi aivan moista iskurityöläisyyttä. Itse asiassa Aviisi syntyy osaltani jo rutiinilla, siispä on oikea aika siirtyä muihin töihin.

Takana on nyt reilut puolitoista vuotta ylioppilaslehteä. Käteen jäi 26 numeroa, vähän enemmän kuin opintotuesta ja hyvät muistot, vyötärölle muutama kilo.

Työpaikkana Aviisissa on enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Huono puoli lehdessä on se, että toimitus sijaitsee yliopiston kannalta väärällä puolen koskea.

Kun opintojakaan ei ole juuri jäljellä, yliopistolla tulee käytyä valitettavan harvoin. Tänä syksynä olen käynyt kampuksella tasan kerran.

Ylioppilaskunnan tilat Kauppakadulla ovat messevät, mutta opiskelijan arki on täältä yli kilometrin päässä. Kosketus opiskelijaelämään on väistämättä pintapuolinen, vaikkei Doris mikään pintaliitopaikka olekaan.

Lukijoiden palaute helpottaa lehden tekemistä, koska silloin on helpompi arvailla, mitä tältä lehdeltä oikein halutaan. Negatiivinenkin palaute on toivottavaa - jos pitää valita haukkujen ja palautteen puuttumisen välillä, otan haukut. (Joku voisi sanoa, että helppohan minun on nyt sanoa. Ja olisi ihan oikeassa.)

Palaute on toivottavaa myös siksi, että loppujen lopuksi sinä, arvon lukija, maksat tämänkin lystin. Viime lukuvuonna jokainen opiskelija maksoi yhdestä Aviisin numerosta 17 senttiä.

Antakaa siis mielipiteenne kuulua. Aviisin verkkosivujen kautta palautetta voi antaa helposti myös nimettömästi.

Ja vielä lopuksi: nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa, aika velikultia, aamen.

Juhani Saarinen
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto