Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kurssiajat vaikuttavat syksyiseen asuntopulaan

Kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet tänäkään vuonna ylioppilaskunnan järjestämään hätämajoitukseen.

Vuosittain toistuvasta ongelmasta on syntynyt hankausta Toasin, Tamyn ja yliopiston välille. Hätämajoituksessa on suurimmaksi osaksi vaihto-opiskelijoita.

"Yliopiston pitäisi ottaa enemmän vastuuta vaihto-opiskelijoiden kasvavasta määrästä. Yliopisto kasvattaa koko ajan vaihto-opiskelijoiden määrää, mutta Toasin resurssit eivät kasva", Tamyn pääsihteeri Mikko Aaltonen sanoo.

"Emme missään nimessä voi vähentää vaihto-opiskelijoiden määrää, sillä emme saisi silloin niin paljon vaihtopaikkoja omille opiskelijoillemme", Tampereen yliopiston kansainvälisten asioiden päällikkö Mikko Markkola puolustautuu.

Yliopiston toivotaan ottavan asuntotilanteen huomioon kursseja mietittäessä.

"Kansainvälisten opiskelijoiden orientoivien opintojen kaksi ensimmäistä päivää ovat elokuussa. Olisi järkevää, että ne siirrettäisiin syyskuun alkuun, jotta vaihto-opiskelijoiden ei tarvitsisi hakea asuntoa jo elokuussa", Tamyn asunnonvälitystä hoitanut projektisihteeri Kaisa Koskinen miettii.

Vaihto-opiskelijoiden pitää maksaa 250 euron maksu Toasille asunnonvälityksestä. Vaikka asuntoa hakisi ajoissa, Toas pystyy ruuhkan takia takaamaan asunnon vasta lokakuun alusta.

"Arviolta 95 prosenttia hätämajoituksessa olevista on hoitanut asiansa hyvin ja maksanut Toasin maksun ajoissa", Koskinen sanoo.

Ulkomailta tulevat opiskelijat voivat olettaa yliopiston asuntosäätiön järjestävän asunnon kaikille opiskelijoille kuten kotimaassa, jolloin hakemus viivästyy.

"Ei hätämajoitus ole mitenkään erityisesti Toasin hoidettava asia. Myös muut opiskelija-asuntojen välittäjät, Pirkan opiskelija-asunnot ja Insinöörioppilastalo, voisivat tulla mukaan talkoisiin", Toasin toimitusjohtaja Timo Lehto ehdottaa.

Toas aikoo lisätä kesämotellitoimintaa, josta saattaa löytyä yksi ratkaisu asunto-ongelmaan.

"Saamme kesällä tyhjillään olevia asuntoja käyttöön ja näitä voisi varata ulkomaalaisillekin opiskelijoille", Lehto sanoo.

Kaikki osapuolet toivovat, että tilanteesta voi keskustella yhdessä.

"Keskusteluyhteys on koko ajan olemassa ja yliopistolla on monia väyliä pohtia, miten ongelmaa saadaan ratkottua", Markkola sanoo.

Hertta-Mari Kaukonen

"Pakolaisetkin asuvat paremmin"

Peltolammin miesten hätämajoitussolun ovessa ei lue nimeä, seinillä ei ole mitään ja lattialla on patjoja. Kolmen huoneen solussa asuu kuusi opiskelijaa eri puolilta maapalloa.

"Maisteriohjelmien opiskelijat asetetaan samalle viivalle suomalaisten opiskelijoiden kanssa asunnonhaussa toisin kuin vaihto-opiskelijat. Meille ei luvata asuntoa tietyssä ajassa", Emmanuel Shey, 27, selittää.

Kamerunilainen Shey opiskelee kansainvälisiä suhteita. Hän haki Toasilta asuntoa elokuun ensimmäisellä viikolla.

"Sain tiedon pääsystä opiskelemaan vasta heinäkuussa ja olin silloin Lontoossa. Minulla ei ollut kaikkia tarvittavia papereita heti käsillä."

Shey on ollut majoituksessa elokuun toiseksi viimeiseltä viikolta asti. Samassa asunnossa on myös pakistanilainen tietojenkäsittelyä maisteriohjelmassa opiskeleva Shahzad Akhtar Awan, 23.

"Huoneistossa oli elokuussa 15 asukasta. Osa nukkui keittiössä ja osa huoneissa. Kaikki tavarat piti kuljettaa mukana", Awan kertoo.

"Ja tyttöjäkin oli, koska he olivat tulleet väärään paikkaan. Se oli ikävää. Ei voinut riisuutua rauhassa", Shey kertoo.

Awan on saanut asunnon Toasilta lokakuun alusta, mutta Sheyllä ei ole mitään tietoa asunnosta.

"Hätämajoituksesta pitää lähteä lokakuun alussa. Mihin minä sitten menen? En saa nukuttua, kun mietin tilannettani. Jos eurooppalaisella olisi tällainen stressi, hän olisi jo sairaalassa", Shey sanoo.

Shey käy Toasilla joka päivä kyselemässä asuntoa.

"Pakolaisetkin asuvat paremmin. Heillä on sängyt", Shey huokaa.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto