Maisteri valintakokeessa

Miten pitkälle yliopiston kurssit kantavat, jos pääsykokeeseen ei lue lainkaan?

Yritän epätoivoisesti muistella, miten epäyhtälö ratkaistaan. Yhdeksän vuoden matematiikkatauko on tehnyt tehtävänsä, sillä en muista alkeellisimpiakaan laskusääntöjä. Kun en millään muista, päättelen helpoimmasta laskusta, mikä vastauksen pitäisi olla. Sen jälkeen alan raivokkaasti miettiä, miten minun olisi oikeasti pitänyt laskea päästäkseni samaan vastukseen. Kun ensimmäinen lasku on takana, aikaa on tuhraantunut jo yli puoli tuntia.

Olen pyrkimässä opiskelemaan matematiikkaa ja tilastotiedettä Tampereen yliopistoon. Olen valmistautunut kokeeseen ainoastaan opettelemalla käyttämään päätoimittajan lainaamaa funktiolaskinta. Osaan siitäkin vain perustoiminnot.

Minut erottaa suurimmasta osasta pyrkijöistä se, että olen jo valmistunut maisteriksi. Olen jopa kertaalleen läpäissyt matematiikan valintakokeen ja olen edelleen kirjoilla Joensuun yliopistossa.

Vaikka tunnen erottuvani nuoresta hakijajoukosta, tilastototuus väittää toista. Melkein joka toisella fuksilla oli aikaisempia korkeakouluopintoja, kun he pääsivät aloittamaan opintoputkensa Tampereen yliopistossa.

Osalle aikaisempia opintoja kertyy, koska he eivät heti pääse opiskelemaan unelma-alaansa. Nämä pyrkijät alkavat opiskella edes jotain. Moni hankkii lisäpätevyyttä hajaopinnoilla. Röyhkeimmät hankkivat toisen opinto-oikeuden opiskelija-alennusten takia.

Itse olen pyrkinyt opiskelemaan lähes kaikista yllä mainituista syistä. Nyt istun taas karsinnoissa journalistinen uteliaisuuden takia: Miten pitkälle yliopisto-opinnot kantavat ilman minkäänlaista pääsykokeeseen valmistautumista? Muistaako vuosien takaisista opinnoistaan mitään?

Pääministeri Matti Vanhanen ja opetusministeri Henna Virkkunen yrittävät parhaillaan helpottaa uusien ylioppilaiden yliopistoon pääsyä. Heidän suurin pelkonsa ovat toista opiskelupaikkaa saalistavat pääsykokeiden tukkijat. Vanhempien opiskelijoiden ja varsinkin maisterien ajatellaan haalivan uusia opintopaikkoja helposti alalta kuin alalta. Ei siltä tunnu. Ei myöskään sosiologian valintakokeessa, vaikka olen lukenut sitä sivuaineena perusopintojen verran.

Sosiologian valintakokeessa on termin määrittelyjä ja esseevastauksia. Kaikkiin kysymyksiin pitäisi vastata valintakoekirjan perusteella, jota en ole edes nähnyt. Suurin osa termeistä on minulle hämärän peitossa, mutta yritän arvailla ja yhdistellä niitä teorioihin ja teoreetikoihin, joista olen muistavinani jotain.

Esseet ovat myös vaativia. Ainut, mistä tiedän jotain, on sosiologian ja arkitiedon ero. Aloitan siitä, jotta itsetuntoni kohenisi. Ei auta. Muut esseet ovat melkoista arvailua. Pahimpia ovat kuitenkin aineistoesseet, koska niissä pitäisi osata soveltaa kirjan teoriaa kokeessa jaettaviin lehtijuttuihin. Soveltamiseksi menee ja pahasti. Istun kuitenkin tappiin asti irtopisteiden toivossa.

Melkein kaikki sosiologiaan pyrkivät tuntuvat olevan tosissaan, sillä harva lähtee kesken pois. Toisin on matematiikassa ja tilastotieteessä. Hämmästyn aika lailla, kun en ole ainut huonosti kokeeseen varautunut, jolla ei ole edes taulukkokirjaa mukanaan. Läheskään kaikilla ei ole edes laskinta, vaikka pitäisi. Kokeen valvojat ovat varautuneet laskinten puutteeseen ja jakavat niitä. Taulukkojen puuttumista he eivät ole ennakoineet, joten saamme pärjätä ilman. Muutama lasku jääkin sen takia laskematta, etten muista kirjan kaavoja.

Tilastotieteen yhdessä tehtävässä ei tarvitse tehdä muuta kuin osata lukea tilastoa. Se sentään onnistuu. Muut tehtävät ovatkin sitten tuskaisia. Geometria, lukujonot ja funktiot sujuvat heikosti. Tuherran tyhmyyttäni koevastauksia suoraan vastauspaperiin, enkä sotkukonseptiin. En jaksa pyyhkiä kaikkia, kun tarkastaessani huomaan, että pieleen meni.

Pääsykoetulos tulee molempiin kokeisiin puolessa välissä heinäkuuta. En päässyt kumpaankaan. Pääsykokeet mittaavat niin yksityiskohtaista tietoa, että sisäänpääsy olisi ollutkin aikamoinen onnenkantamoinen.

Matematiikan opinnoissa laskutaitoni ei merkittävästi lisääntynyt, mutta ajattelutapani muuttui loogisemmaksi. Sosiologiasta muistan yksityiskohtien sijaan tieteen tavan jäsentää maailmaa. Tai näin voin ainakin selitellä koemenestystäni.

Käyn katsomassa vastauksiani ja pisteytyksiäni yliopistolla. Ei ole hyvin mennyt. Jopa sosiologiasta ja arkitiedosta tiesin vain yhden ainoan pisteen verran. Matematiikan vastauksiini on merkitty paljon kysymysmerkkejä, sillä kokeen tarkastaja ei ole pysynyt päättelyideni perässä. Toisaalta olen arvannut jotkut sosiologian termit oikein ja saanut yllättävän paljon pisteitä aineistotehtävistä.

Sosiologian kokeessa sain kaiken kaikkiaan 19/60 pistettä eli en sijoittunut lähellekään merkittyjä varasijoja. Hyväksymisraja oli 41 pistettä ja kokeeseen osallistuneiden pääsyprosentti 8,4.

Matematiikassa ja tilastotieteessä sain 15/60 pistettä. Pisteitä ei vaadita läheskään niin paljon sisäänpääsyyn kuin sosiologiassa, sillä vain 23 pistettä saanut kokelas pääsi sisään.

Matematiikan ja tilastotieteen aloituspaikkoja on 65, mutta jopa 103 opiskelijaa hyväksyttiin opiskelijoiksi. Pääsykokeeseen osallistui 135 kokelasta eli meistä noin 76 prosenttia pääsi sisään. Matematiikassa ja tilastotieteessä olikin kaikkein korkein hyväksymisprosentti koko yliopistossa.

Luvut selittyvät sillä, että hyvin moni peruu opiskelupaikkansa. Informaatiotieteiden tiedekunnassa kerrotaan, että koska varsinaisessa valinnassa opiskelijoita hyväksytään niin paljon, varasijoilta ei kutsuta juuri ketään opiskelemaan. Mutta jos perumisia tulee vieläkin liikaa, varalla on 20 opiskelijaa ennen minua. Eli melkein kaikki kokeeseen osallistuneet menestyivät minua paremmin, mikä on lohdullista, koska en osannut juuri mitään.

Ei siis pelkoa, että veisin kenenkään opiskelupaikkaa. Enkä edes hennoisi tehdä niin. En varsinkaan sen jälkeen, kun olin ollut katsomassa korjattuja vastauksiani. Vieressäni istunut nuori nainen yritti pidätellä niiskutustaan.

Hertta-Mari Kaukonen