Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Lainaluukun autuus

Jos vuokra-asuminen tuntuu painajaismaiselta (ks. s. 8-9), ei ole helppoa omistusasunnon hankkiminenkaan. Olin kuunnellut jo jonkin aikaa omistamisen perusmantraa erinäisiltä tuttaviltani: "On se eri asia itselle maksaa!", "Omaa saa sentään laittaa mieleisekseen!" ja "Eihän kukaan asu vuokralla, jos voi ostaa!".

Sisäistin sanoman ja kävin pankissa ja asunnonvälitystoimistossa. Jotkut kiinteistövälittäjät olettavat alle kolmekymppisten olevan opiskelijoita, joihin he kuvittelevat voivansa suhtautua alentuvasti. Se tuntuu oudolta, koska hyvin harva opiskelija ostaa asunnon.


Lainataakkaan sitoutuminen on kuitenkin mahdollista myös opiskelijalle, jolla on yli tuhannen euron tulot kuussa. Nella Keski-Ojan artikkeli heinäkuun Aamulehdessä paljasti, että noin 1400 euron kuukausipalkan edestä pätkätöitä tekevä opiskelija voi saada noin 90 000 euroa lainaa ainakin, jos hänen oletetaan tienaavan valmistuttuaan hyvin.

Ylioppilaskunnan vakituisella palkalla saa lainaa puolestaan noin 100 000 euroa eli pienen yksiön tai lähiökaksion verran. Nyt kun olen lukenut, että melkein saman summan saa silpputöilläkin, ketuttaa. Pankin näkökulmasta parin tonnin kuukausipalkka on mitä ilmeisimmin kehno. Vaatimaton lainasumma johtuu siitä, että lainan kulut saavat ylivarovaisten lama-ajan pankkien mukaan olla vain noin 40 prosenttia nettotuloista. Olen alkanut ymmärtää, miksi ihmiset arvostavat niin paljon palkan suuruutta: sillä on todella paljon merkitystä asunnon ostossa.

Kukaan ei kuitenkaan määrittele vuokralaisen maksimivuokran määrää. Veikkaisin, että lähes kaikilla opiskelijoilla vuokran suuruus on yli 40 prosenttia kuukaudessa käteen jäävästä rahasta.


Itse olen pystynyt hankkimaan vuokrakaksion ydinkeskustasta ilman mitään ongelmia. Samaisen asunnon ostaminen olisi tuloillani mahdotonta. Vuokralla asumisen hyvät puolet alkoivat taas muistua mieleeni: vapaus muuttaa, ei vuosikymmenten lainataakkaa ja remontit ovat ainakin periaatteessa vuokranantajan vastuulla.

Vuokralaisenkin kannattaa silti katsella asuntojen myynti-ilmoituksia. Esimerkiksi Nekalassa ja Viinikassa on myynnissä paljon suhteellisen halpoja asuntoja, joten vuokrienkin pitäisi olla edullisia. Jos ei ole, vuokranantaja on kiskuri.


Hertta-Mari Kaukonen
Kirjoittaja jatkaa toistaiseksi tyytyväisenä vuokralaisena

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto