Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Matka suomalaiseen blues-unelmaan

Blues-kulttuuri elää Suomessa itsepintaisesti. Lähdimme muusikko Jantso Jokelinin kanssa mikkeliläiselle minifestivaalille selvittämään, miksi orjien jälkeläisten musiikilla on käyttöarvoa 2010-luvun Suomessa.

Lastenmusiikkiyhtye Orffit oli tämänvuotisten juurimusiikkifestivaalien ensimmäinen esiintyjä. Alkuillasta yleisöstä löytyi paljon lapsiperheitä.
Lastenmusiikkiyhtye Orffit oli tämänvuotisten juurimusiikkifestivaalien ensimmäinen esiintyjä. Alkuillasta yleisöstä löytyi paljon lapsiperheitä.
Jantso Jokelinin ja Touko Hujasen Ataturk Band valittiin viime keväänä osaksi Tampereen brändiä. Valinta tuntuu äkkiseltään erikoiselta. Bluespohjalta ponnistanut duo saa harvoin mainostoimistojen huomion.

Jokelinin mukaan blues puhuttelee suomalaisia, vaikka sitä soittaa vain marginaalinen muusikkojoukko.

"En pysty kunnolla selittämään sinulle, mikä bluesissa vetää puoleensa. Joidenkin vain täytyy kokoontua kellareihin ja räkälöihin bluesin vuoksi. Ristiriitaiselta se tuntuu minustakin."



Blues-unelmaa tuntuu olevan mahdotonta selittää sanallisesti, joten päätämme tutustua siihen kokemuksellisemmin. Valitsemme tutustumisympäristöksi mikkeliläisen juurimusiikkifestivaalin. Google löytää tapahtumasta kolme osumaa, jotka vievät tuntemattomien bändien MySpace-sivuille. Joudun tarkistamaan festivaalia järjestävältä Heikki Ruuttuselta, koska tapahtuma alkaa.

"Aloitamme festivaalin joka vuosi kahdentoista aikoihin. Silloin nautitaan joku juoma. Sen jälkeen muusikot siirtyvät rakentamaan lavaa."

Haemme valokuvaajan kanssa Jokelinin Kuopiosta ennen festivaalia. Päätämme tulla kaupunkiin jo kaksi päivää ennen Mikkelin festivaalia. Jokelinin mukaan matkustaminen ja tarkoitukseton norkoilu on paras tapa tutustua blues-elämäntapaan.

"Blues on syntynyt maailmassa, jossa pysähtyminen on ollut hengenvaarallista. Vainojen ja väkivallan takia orjien jälkeläiset eivät olleet kotonaan oikein missään. Bluesin ja jamien avulla ihmiset ovat vaalineet yhteisöllisyyttä."



Jamit toimivat edelleen bluesmuusikoiden korkeakouluna. Silti bluesin yhteisöllisyys ei ole ristiriidatonta.

"Olen joutunut tilanteeseen, jossa keski-ikäinen huuliharpisti sai raivarin pitkälle hiotun tekniikkani vuoksi. Äijän kaverit joutuivat kantamaan tyypin ulos huoneesta, koska hän karjui soittavansa jo seuraavana päivänä samalla tavalla kuin minä. Blues-maailma on täynnä täyttymättömiä egoja."

Myöskään yhteinen blues-matkamme ei suju ristiriidattomasti. Kuopiolaisessa baarissa valokuvaajamme Eino Ansio saa päähänsä, että kaupunki on jonkinlainen Suomen Pattaya. Tarkalleen ottaen hän väittää, että hänet on lahjottu matkalle lupaamalla Kuopiosta helppoja naisia. Kun asian todellinen laita selviää, hän raivostuu.

Naiset katoavat ympäriltä. Sen sijaan tapaamme baareissa kolme tamperelaista miesseuruetta, jotka jakavat Kuopiosta saman käsityksen kuin Ansio. Kuulotiedon mukaan kuopiolaiset pakkautuvat viikonloppuisin Kauppakadulle, jossa on suuri baarikeskittymä. Jos kadulle ilmestyy tuntematon juhlija, jotain tapahtuu varmasti.

Jätämme valokuvaajan riehumaan savolaisen seksiturismin mekkaan. Jokelin on saanut uuden ajatuksen bluesin olemuksesta. Hänen mukaansa bluesia voi oppia ymmärtämään myös iskelmän kautta, koska iskelmän kulttuurinen merkitys Suomessa on samankaltainen kuin bluesin Amerikassa. Otamme taksin Rauhalahteen, jossa esitetään Olen suomalainen -iskelmänäytelmää.

Näytelmä paljastuu tragikomediaksi. Päähenkilö Voitto Suomalaisen täytyy sisäisen pakon takia juosta joka vuosi samaan aikaan kymmenen kilometriä Lasse Virénin kunniaksi. Kuitenkaan hänen jalkansa eivät enää kanna sydäninfarktin takia. Lasse Virén -hallusinaatioiden riivaama Voitto menettää jääräpäisyytensä vuoksi perheensä.

Näytelmä keskeytyy säännöllisesti, koska jumppaava kuoro esittää suomalaisen iskelmäkaanonin klassikoita. Tarina tavoittaa kansallisen urheilutrauman, mutta Jokelinin suitsuttamaa yhteyttä bluesiin on mahdotonta huomata. Kaiken lisäksi lippu maksaa 25 euroa, mikä on budjettiimme nähden kohtuutonta. Blues-kokemukseni jää juurimusiikkifestivaalin varaan.



Seuraavana päivänä saavumme Ryyttelin tilalle tunnin myöhässä. Pihatietä kehystävät ruostuneet leikkuupuimurit, AIV-rehupaketit ja vanerilaudoista kyhätty työmaakoppi. Pihalla seisoskelee kolme ihmistä ja kaksi työtöntä karjanajokoiraa. Lavan rakentaminen on keskeytynyt, koska Ruuttunen on lähtenyt hakemaan lähistöltä äänentoistolaitteita ja soraa.

Pihalla seisoskeleva Seppo Relander kertoo meille, että tilan karjatalous on ajettu alas edellisenä kesänä. Sitä ennen festivaalia on järjestetty, koska ihmisiä on täytynyt saada tilalle talkootöihin. Toinen syy festivaalille on Ruuttusen äidin kuolinvuoteella esittämä kehotus: pitäkää hauskaa.

Saamme tuopilliset tilan kuusenkerkkäolutta. Tästä huolimatta Jokelin vaikuttaa hermostuneelta. Länsisuomalaisen taustansa vuoksi hän ei kuulemma ole tottunut näin hitaaseen työtahtiin. Jokelin rauhoittuu vasta, kun Ruuttunen saapuu ja käskee hänet lapioimaan multaa festivaalialueen kuoppiin.

"Suunnilleen tällaisissa oloissa blues on syntynyt 1900-luvun alussa", Jokelin kiteyttää.

Talkooväkeä saapuu paikalle vähitellen. Osa siirtyy rakentamaan lavaa. Loput niittävät heinää tai kasaavat sitä hangoilla seipäille. Kuitenkin ihmisiä tulee kunnolla paikalle vasta kun Orffit-yhtye kiipeää lavalle ja musiikki alkaa.

Illalla kiittelen Ruuttusta ensimmäisestä oikeasta blues-kokemuksestani. Innostumme heittelemään toisiamme ilmaan. Läimäytämme yläviitoset ja naukkaamme siivut koskenkorvaa. Ruuttunen juo pullosta ainakin desilitran ja katuu päin levyhyllyä. Autan hänet lepäämään. Itse kaipaan raitista ilmaa.



Blues on hiljentynyt. Ulkona seisoo enää yksi nainen ja kaksi miestä, jotka toistelevat samaa lausetta.

"Meidät on tuomittu ystävyyteen, vaikka olemme kaikista asioista eri mieltä."

Toinen miehistä on virittänyt pihatien työmaakoppiin varjofestivaalin. Hän on tuonut sisälle karaokelaitteet, jouluvalot ja Heikin Lauzi bar -kyltin. Miehet kävelevät kahdestaan koppiin. He ovat päättäneet ratkaista kiistan laulamalla kilpaa Olen suomalainen -kappaletta.


Mikko Gustafsson, teksti
Eino Ansio, kuva





Turkkilainen blues syntyi Tampereella


Olympiapainija Kalle Anttilan haudalta kaivettu multapussi selättää kullatun miehen helsinkiläisessä Le Bonk -ravintolassa. Muusikoiden lisäksi lavalle kapuaa kokovartalopapukaija ja ihmisbanaani. Yleisölle jaetaan suklaakonvehteja ja lihaa. Jotain on tapahtunut.

Jantso Jokelin ja Touko Hujanen perustivat Ataturk Bandin vuonna 2007. Jokelin ja Hujanen käyttivät soittiminaan huuliharppua ja turkkilaista turistiluuttua. Bluesiin ja opiskelijahuumoriin nojaavan bändin oli tarkoittus jäädä kesäiseksi katusoittoyhtyeeksi, mutta duo voittikin perustamiskesänään katusoiton SM-kilpailun.

Ataturk Band sai SM-voitosta palkinnoksi keikan seuraavalle Faces-festivaalille, joten esiintymisten jatkaminen tuntui luontevalta. Hujasen oli hankittava Turkista oikea saz-luuttu. Lisäksi bändiltä vaadittiin täysimittaista keikkasettiä. Kesäinen flirttailu bluesin kanssa alkoi muuttua vakavammaksi.

Vuonna 2011 Ataturk Band on esiintynyt ranskalaisella Zinc blues -festivaalilla, sulauttanut musiikkiinsa beatboxausta ja valikoitunut osaksi Tampereen brändiä. Yhtyeen musiikkiin on tullut vaikutteita hevistä, juutalaisesta kansanmusiikista ja teknosta. Opiskelijahuumori ei ole kadonnut, mutta performanssit ovat muuttuneet aiempaa dramaattisemmiksi.



Le Bonk -ravintolan tapahtumat eivät ole sattumaa. Perussuomalaiseksi julistautunut yhtye vastustaa tekotaidetta ja rakastaa suomalaista urheilujuhlaa. Bändi kerää keikkapaikat täyteen Suomessa, mutta myös Turkissa yhtye on otettu vastaan isänmaallisin tuntein.

Ataturk Bandin ensimmäinen levy Anatolia beat julkaistiin omakustanteena vuonna 2010. Yhtye valmistelee parhaillaan hevimusiikilla leikittelevää levyä.



Lisätietoa Ataturk Bandista: www.jantsojokelin.fi
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto