Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Ensikertalaiset pistävät parastaan 3 Simoa-elokuvassa

Huijarikomediassa varas vie irtaimiston lisäksi isyyden.

Niagaran seniorikinossa käsikirjoittajille satelee suoraa palautetta: "Kyllä mun viisikymppinen poika saattaisi tykätä tästä, kun tämä on sen verran junttia".

Junttia tai ei, niin iäkkään naiskatsojan pojan lisäksi muutkin sattaisivat pitää elokuvasta, sillä 3 Simoa on raikas piristys suomalaisten elokuvien joukossa.

Päähenkilöiden (Olli Rahkonen ja Rami Rusinen) unelmissa siintää ravintolan perustaminen Thaimaahan. Sen toteutumiseksi on tehtävä vielä muutama murtovarkaus. Rahojen hankintaa mutkistaa entisestään konstikas yhden illan suhde, josta on syntynyt lapsi.

Konkarinäyttelijöiden kuten Antti Reinin ja Matti Onnismaan rinnalla nähdään liuta ensikertalaisia, jotka sujahtavat taitavasti rooleihinsa. Näyttelijöiden välinen vuorovaikutus toimii jouhevasti.

Paula Vesalan PMMP-taustasta on katsojan vaikea päästä irti, siinä määrin Vesalan kasvot on totuttu liittämään yhtyeeseen. Mutta se on katsojan ongelma, sillä Vesala näyttelee moitteettomasti alkometriä tiuhaan käyttävää yksinhuoltajaa.

Aikaisemmin mainosalalla ja lyhytelokuvien parissa työskennellyille Teemu Nikille (käsikirjoitus, ohjaus, leikkaus, tuotanto) ja Jani Pösölle (käsikirjoitus, tuotanto) 3 Simoa on ensimmäinen pitkä elokuva. Aiempi kokemus näkyy, eikä farssimainen juoni jää pelkäksi takaa-ajoksi ja säheltämiseksi. Ohimennen päästään käsittelmään jopa isyyteen liittyviä kysymyksiä ja tuloeroja, joita heijastetelevat murtokohteiden valinnat.

Suurin pettymys elokuvassa on, että Nikin lyhytelokuvista tuttu hullunkurisuus on kadonnut pitkään elokuvaan siirryttäessä. Loppua kohden kerronta muuttuu entistä selittelevämmäksi, aivan kuin takariviin nukahtaneen katsojan haluttaisiin pysyvän loppuun asti kärryillä.


Sanna-Kaisa Lähdeaho

***


3 Simoa, OHJAUS: TEEMU NIKKI, PÄÄOSISSA: OLLI RAHKONEN, SAMI
RUSINEN, SUOMI 2012

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto