Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kulmahuone: Vaadi omannäköistäsi oppimista

Yliopistomme lienee kiinnostunut tekemään opiskelustamme tehokkaampaa. Budjettiriihen päätöksen mukaisesti se saa tulevaisuudessa 55 opintopistettä vuodessa suorittavista opiskelijoistaan entistäkin enemmän massia.

Toivoisin, että opinahjomme saisi strategiansa mukaisesti olla ennemmin kiinnostunut siitä, kuinka se voisi kouluttaa opiskelijoistaan maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia. Se on kuitenkin joutunut taisteluun valtion rahoista hallituksen kyseenalaisilla säännöillä. Miten meistä siis voisi tulla entistä aktiivisempia noppien kerääjiä?

Toisin kuin opintotukea entistä joustamattomammaksi tekevillä uudistuksilla, voidaan opiskelua helpottamalla päästä hallituksen näkökulmasta mieluisiin lopputuloksiin. En tarkoita, että työmääräämme pitäisi laajasti vähentää, sillä akateemisen pätevyyden voi saavuttaa vain ahkeroimalla. Työnteko sujuu kevyemmin, kun sille luodaan motivoivat puitteet.

Ihmisiä motivoivia tekijöitä on tieteellisestikin etsitty. Pääsin käsiksi motivointia koskevaan tutkimukseen lukiessani kesällä kasvatustieteitä yleisen hengailun ja elämänfiilistelyn lomassa. Opin, että jotta ihminen innostuisi tekemisestään, hänen täytyy voida vaikuttaa siihen. Yliopistossamme vapaa sivuaineoikeus ja toivottavasti tulevaisuudessa jokaisen oppiaineen opiskelijalle mahdollistuva sähköinen tenttiminen tarjoavat opiskelijalle valinnanvaraa opiskelun sisällössä ja tenttien suoritusajankohdassa.

Myös opiskelu- ja suoritusmuotojen tulisi entistä useammin olla opiskelijan valittavissa, jotta aktiivinen opiskelu olisi mahdollista. Kaikille persoonaan ja elämäntilanteeseen sopiva opiskelu ei tarkoita kirjastossa yksin pänttäämistä kello yhdeksän ja viiden välillä. Opiskelijakunta on moninainen massa, jonka raaka-aineisiin kuuluu työssäkäyviä, perheellisiä, yökyöpeleitä ja etäopiskelijoita. Niitä, jotka tykkäävät perehtyä asioihin yksin, ja niitä, jotka oppivat parhaiten ryhmässä tekemällä.



Opiskelijan on voitava tehdä oppimisestaan mahdollisimman omannäköistä. Yliopiston täytyy olla auki opiskelijoilleen ympärivuorokautisesti, jotta päivällä töissä käyvät tai muuten vain illalla inspiroituvat pääsevät hyötymään sen tiloista. Yhdessä opiskelusta pitäville on tarjottava mahdollisuus suorittaa opintojaan vertaisoppien. Porukassa tehtävälle työlle tulee taata tarpeeksi sille soveltuvia tiloja unohtamatta niitä, joille flowÂ’hun pääseminen vaatii hiljaisuutta.

Kesällä opiskelevia varten yliopiston tulee mahdollistaa ympärivuotinen opiskelu. Hallitus on asiasta samaa mieltä tehtyään budjettiriihessä asiaa puoltavan linjauksen. Toivottavasti kesällä tarjottavat opinnot vastaavat opiskelijoiden tarpeita niin, ettei tarjolla ole vain satunnaisia kursseja sieltä sun täältä. Motivaatio oppimiseen kasvaa silloin, kun saa omaksua jotain itselle mielekästä.

Omannäköinen opiskelu takaa sen, että meistä tulee entistä tehokkaampia opintojen suorittajia. Toivon, että meistä ehtii siinä sivussa tulla myös maailman muuttajia. Juuri nyt olisi hyvä hetki muuttaa ainakin yliopistoa, joka on yliopistojen rahoitusmallin tehokkuusvaatimuksen puristuksessa. Kerro siis oppiaineellesi, millaiset uudistukset innostaisivat juuri sinua opiskelemaan.


Anne Soinsaari

Kirjoittaja on Tamyn hallituksen jäsen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto