Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Opintoraha on rikos

Kahdeksan opiskeluvuoden aikana sitä koettaa kaikenlaista: opintorahaa, lainaa, apurahoja, dyykkaamista, pummimista, opiskelijapolitiikkaa ja tilanteen eskaloituessa jopa töitä. Käytännössä olen ollut kahdeksan vuotta persaukinen.

En ole ainoa. Vuonna 2012 joka toinen suomalainen korkeakouluopiskelija koki olevansa köyhä. Todellisuudessa jopa kahdeksan kymmenestä meistä eli köyhyydessä. Käytännössä jokainen opiskelija, joka ei ole syntynyt Wallenbergien sukuun tai työskentele opintojen lomassa, on köyhä.

Työt pitävät hengissä, mutta hidastavat valmistumista. Otti lainaa tai ei, nykyjärjestelmä pakottaa kandit haravanvarteen. Järjestelmä “kannustaa" töihin, muttei valmistumaan. Sanovat, että huomenna kaikki on paremmin, koska indeksi.

Jos opintotuki sidotaan vuonna 2014 kansaneläkeindeksiin kuten on luvattu, opiskelijan ansiot nousevat noin kympin kuussa. Opiskelijaksi tämä tarkoittaa kahta keppanaa ja Jalostajan hernaria.



Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniaisen mukaan käsite opiskelijoiden heikosta tulotasosta on ajatusvirhe, sillä opiskelijat ovat oman elämänsä investointivaiheessa. Voimme siis pahoin, jotta voisimme joskus paremmin.

Valitettavasti ihminen ei ole yritys, joka voi paskan investoinnin jälkeen tehdä konkurssin ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Eihän sairasloma ole investointi terveyteen eikä toimeentulotuki starttiraha. Ne ovat pakkoja. Yritys ei voi joutua kodittomaksi, mutta opiskelija voi. Olen kokeillut, enkä suosittele.

On paradoksaalista, että helpoin tapa nostaa tulojaan opiskelijana ottamatta lainaa on menettää luottotietonsa ja vaihtaa opintoraha sosiaaliturvaan. Ei se köyhyyttä poista, mutta nopeuttaa valmistumista.

Toimeentulotuen perusosa on 477 euroa. Vertailun vuoksi opintotukeen täytyisi tehdä 170 euron tasokorotus ennen kuin pääsemme edes fattan tasolle. Niin köyhiä me olemme.

Ongelman ratkaisun ensimmäinen askel on ongelman tunnustaminen. Nykyisellään opintotukijärjestelmä on ristiriidassa perustuslain takaaman perusturvan kanssa. Järjestelmä ei kata perustoimeentuloa eikä indeksi tätä korjaa.

Opiskelijoita ei nosta köyhyysloukusta kukaan muu kuin opiskelijat itse. Nykyisellään opintoraha on rikos, josta meistä jokainen on vastuussa.



Taneli Hämäläinen

kirjoittaja on kahdeksannen vuoden

opiskelija ja kustannusneutraali köyhä



| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto