Ode leikkii maailmanvaltiasta

Tietokonepelejä on moneen lähtöön. Yksi merkittävä jakoperuste on se, minkälaista taitoa peli vaatii. Valtaosa nykypeleistä edellyttää sorminäppäryyttä, tarkkuutta ja nopeita refleksejä. Toisessa ääripäässä tarvitaan erilaista osaamista: keskittymistä ja harkintakykyä.

Eettisesti arveluttavan tappamisen ja hektisen räiskinnän rinnalla poliittinen juonittelu, kaupankäynti ja pelin verkkainen tempo ovat selkeitä valtteja. Strategiapelit kuuluvat kaikkein hyväksytyimpään kastiin, siihen jota valtion virkamiehetkin voivat häpeilemättä tahkota.

Kaikkien aikojen suosituimmaksi ja arvostetuimmaksi strategiapeliksi tituleerattu, Sid Meierin luoma Civilization, on saanut pauloihinsa monia epätodennäköisiä pelaajia. Ei ihme, että entinen peruspalvelusministeri ja nykyinen oppositiokansanedustaja Osmo Soininvaara tunnetaan peliharrastuksestaan. Hän on näprännyt Civilizationin parissa sellaisella antaumuksella, ettei lähipiiri ole sitä aina ymmärtänyt.

"Strategiapeliä voi pelata levätäkseen. Se korvaa tupakkatauon. Nopeutta vaativat pelit nostavat adrenaliinitason korkealle ja saavat aikaan hirveän hermostuneen olon. Yritän välttää niitä", Soininvaara kuvailee harrastustaan.

Muutama vuosi sitten hän herätti kummastusta pelaamalla eduskunnassa muiden pitäessä puheita.

"Saatan joskus tehdä sitä, että kun olen kuuntelijana seminaarissa, pelaan joko pasianssia tai Civilizationia. Muussa tapauksessa viidentoista minuutin kuluttua keskittyminen alkaa kuitenkin harhailla muualle."

Kuunteleminen ei siis välttämättä vaadi sitä, että näyttää kuuntelevan:

"Luulen, että naisten muinainen tapa kutoa sukkaa on hyvä keskittymiskyvyn ylläpitäjä. Sitä eivät kaikki ihan ymmärrä, että silloin todellakin samalla myös kuuntelee", Soininvaara toteaa.

Peli opettaa
tekemään päätöksiä

Civilization on malliesimerkki monipuolisesta strategiapelistä. Soininvaaran mukaan se "kutkuttaa samoja aivosoluja kuin salapoliisiromaanit ja on varsin addiktoiva."

Pelissä kamppaillaan maailman herruudesta.

Peli alkaa vuosituhanten takaa, 4000 eaa. Uudisraivaajille etsitään otollinen maaperä, johon pystytetään ensimmäinen siirtokunta. Pelin edetessä tutustutaan muihin kansoihin, levittäydytään laajemmille alueille ja kehitetään omaa yhteiskuntaa, soditaan ja pyritään maailmanvaltiaaksi. Peli voitetaan tuhoamalla kaikki muut kansat tai vaihtoehtoisesti karistamalla maapallon pölyt jaloista keksimällä avaruusalus ja kääntämällä sen nokka kohti Alpha Centauria. Uudemmissa peliversioissa on useampia pelinpäättämistapoja.

Kuulostaa suuruudenhullulta, mutta Civilization onnistuu siinä missä monet vastaavat pelit eivät.

Pelkän sotimisen ja väkivaltaisen politiikanharjoittamisen ohessa pelin keskiössä on diplomatia, yhteistyö muiden kansojen kanssa. Pelissä käydään politiikkaa samanlaisilla areenoilla kuin todellisuudessakin. Ulkopoliittisia suhteita täytyy vaalia. Naapurin kanssa neuvotellaan, tehdään sopimuksia, uhkaillaan, kiristetään ja puukotetaan selkään.

Soininvaara ei kuitenkaan yhdy näkemykseen, että Civilizationia voisi käyttää politiikanteon oppikirjana tai että siitä opittuja strategioita voisi sellaisenaan soveltaa käytäntöön.

"Eri näkökohtien punnitsemisesta on hyötyä, mutta ei pelimaailmalla muuten reaalimaailman kanssa ole tekemistä. Pelasin jossain vaiheessa Sim Citya, joka on varsin hyvä kaupunkisuunnittelupeli. Siitä voisi jopa oppia jotain."

Vaikka Soininvaara haluaa pitää pelit ja todellisuuden toisistaan erillisinä, ei hän turhanpäiten ole kuluttanut arvokasta kansanedustajan aikaansa peleillä leikkien.

"Strategiapeliä kannattaa pelata tosissaan. Loogisissa peleissä kuten Civilizationissa on niin paljon todennäköisyyksiä ja muuttujia, ettei niitä voi ajatella laskevansa. Täytyy käyttää intuitiota ja hyvää kokemusta. Pelissä oppii rauhallisen tavan ratkoa vaikeita päätöksentekotilanteita."

Aika loppui,
levy katkesi

Civilizationissa eri kansakunnilla on omat etunsa ja puutteensa. Soininvaara nimeää lempilapsikseen roomalaiset, joiden nahoissa hän on toteuttanut maailmanvalloituspolitiikkaansa.

Pelissä on mahdollista omaksua jokin rooli, käyttäytyä toisin kuin todellisuudessa tekisi, eläytyä vaikkapa sotahullun diktaattorin rooliin. Houkutuksista huolimatta Soininvaara ei ole antanut sisäiselle militaristilleen tilaa.

"Koska olen pasifistinen luonteeltani, pyrin välttämään sotaa kaikin tavoin. Huomasin, että pelin laatijatkin ovat pasifisteja, koska se, joka pelaa mahdollisimman rauhanomaisesti, voittaa aina. Toisaalta ei se oikeastaan harmittanut, että naapurin sivilisaatio sai siipeensä. Jossain vaiheessa kilpailin kuinka nopeasti pystyn valtaamaan maailman. Kärsin aina siitä, kun sivilisaationi tuhotaan ydinsodassa."

Nykyään tietokonepelaajan ei tarvitse tyytyä ennalta arvattavaan tai vaihtoehtoisesti epäinhimillisen täydelliseen tietokonevastukseen. Vaikka tietokonepelien tekoälyä on kehitetty roimasti, on verkkopelaaminen avannut mahdollisuuksia testata taitojaan erheellistä yksilöä vastaan.

"Koneen strategiat ovat mielikuvituksettomia. Se ei esimerkiksi tee hienoja hyökkäyssuunnitelmia. Ihmistä vastaan pelaamisessa strategiat muuttuisivat mielenkiintoisemmiksi", Soininvaara toteaa.

Soininvaara on pelannut Civilizationia ainoastaan tekoälyä vastaan, mutta ihanteellista ihmisvastustajaa ei tarvitse kauaa miettiä.

"Eero Heinäluoma voisi olla kiinnostava vastus."

Maailmanvalloitushaaveet hiipuivat hiljalleen. Soininvaara ei enää aikoihin ole pelannut Civilizationia, mutta lopettamiseen on raadollisemmat syyt kuin tylsistyminen.

"Levy meni rikki, enkä tietenkään ollut ottanut kopiota. En viitsinyt ostaa uutta."

Sittemmin hän on siirtynyt perinteisempiin kamppailulajeihin. Nykyään hän pelailee shakkia verkossa - aina ihmistä vastaan. Intensiiviset shakkiottelut ovat toisen luontoisia kuin kuukausia kestävät Civilization-sessiot.

"Enää ei ole oikein aikaa. Pelasin kyllä tänään tunnin shakkia netissä."

Civilization 4 ilmestyy 21.10.2005