Musanörtit hifimaassa

Jos tietokonemusiikin teko kiinnostaa, alan lehdistä ei pitäisi tulla pula. Brittein saarilta Suomeen tuodaan värikkäitä ja kiiltäväkantisia paketteja, ja harrastelijalla on mistä valita.

Computer Music on suunnattu enemmän aloittelijoille, ja lehdessä onkin paljon tutoriaaleja, joissa musiikintekoa selostetaan vaihe vaiheelta. Jutuissa käsitellään pääasiallisesti softwarepuolta; oikeita syntikoita ja rumpukoneita toki lehden sivuilla satunnaisesti seikkailee. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että CM on muistanut Linuxin käyttäjiä omalla minimalistisella pingviini-palstalla.

Ärsyttävä piirre on toimituksen Reason-ohjelman palvonta. Jotta viesti menisi varmasti perille on lehden dvd:llä mukana kyseisen ohjelman demoversio; aivan kuin sitä ei netistä saisi ladattua. Lehti on myös keskittynyt lähinnä moderniin tanssimusiikkiin, kokeellisemman ja omaperäisemmän musiikin tekoon ei vinkkejä anneta.

Future Musicin tarkoituksena olisi palvella pidemmälle ehtineitä, tai kuten lehden alaotsikko kuuluu viedä musiikki seuraavalle tasolle. Future Musicissa onkin enemmän arvosteluja ja tutoriaalit loistavat poissaolollaan. Sen aihealue on myös hiukan CM:ia laajempi käsittäen muita musiikin tekoon liittyviä laitteita kuten esimerkiksi mikrofoneja ja monitoreja. FM tuntuu olevan suunnattu ihmisille, jotka ovat jo sen verran edenneet harrastuksessaan, että haluavat panostaa äänenlaatuun enemmän. Taittonsa sekavuuden ja arvioiden köykäisyyden takia FM jää kuitenkin sekasikiöksi, joka ei oikein tiedä minne asettua.

Sound On Sound -lehtijärkäle on paksumpi kuin kaksi edellä mainittua yhteensä. Osa sivuista paljastuu mainoksiksi, mutta tuhti paketti SOS silti on. FM:iin ja CM:iin verrattuna lehti on selkeä. Vaikka asiaa on paljon palstoitus on selkeää ja lehteä on miellyttävä lukea. Lehdessä on omat palstat yleisimmille musiikkiohjelmille, toisin kuin esimerkiksi CM:issa, jossa eri ohjelmien käyttövinkit on sekoitettu eri palstoille.

SOS tutkailee vanhempaakin musiikkia, sekä perinteisempien instrumenttien nauhoitusta, eli se ei keskity pelkästään uusimpaan tanssimusiikkiin. Muutenkin yleisilme on asiantuntevamman ja vähemmän kaupallisen oloinen kuin edellä mainituissa lehdissä.

Suomalaisesta näkökulmasta lehden ehdoton miinuspuoli on sen huono saatavuus: SOS ei kuulu Lehtipisteen tai pääkirjaston lehtivalikoimiin, vaan löytyy ainoastaan Akateemisesta Kirjakaupasta. Kaikki lehdet ovat hinnaltaan kalliita, 10-15 euroa. Mukana tosin tulee dvd-levy (Sound On Soundin tapauksessa cd), jolta löytyy kaikenlaista haastatteluista tutoriaalien kautta sampleihin.

Lehtien esittelemien uutuuslaitteiden paljouden keskellä mieleen tulee väistämättä kysymys, kenellä on näihin varaa. Hyvä kun on varaa edes itse lehteen. Käytännönläheisintä antia lehdissä edustavatkin kysymyspalstat, jossa tavalliset ihmiset tappelevat tavallisten ongelmien kanssa. Tärkeintä tietokonemusiikin teossa olisi hallita se oma ohjelma, oli se sitten kallis ja monimutkainen tai simppeli ja ilmainen. Hifimaassa seikkeilu ei paljoa auta, jos sävellyspuoli ei suju. Viime kädessä musiikkia tekevät ihmiset, eivät koneet.