Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Opiskelijat kompastuvat yhä määräaikaisiin vuokrasopimuksiin

Lainoppineeltakaan ei löydy vihjeitä ennakkoperinnön perintään

Asianajaja Eija Karimaa tai joku hänen kollegoistaan vastailee opiskelijoiden kysymyksiin Ylioppilastalolla joka maanantai. Kuva: Ilkka Pernu
Asianajaja Eija Karimaa tai joku hänen kollegoistaan vastailee opiskelijoiden kysymyksiin Ylioppilastalolla joka maanantai. Kuva: Ilkka Pernu

Vuokra-asuminen on edelleen suurin ongelma, kun opiskelijat hakevat ylioppilaskunnalta lakineuvoja. Näin oli myös 1970-luvulla, kun asianajaja Eija Karimaa aloitti opiskelunsa ja 1990-luvun alussa, kun hän ryhtyi hoitamaan Tamyn lainopillista neuvontaa.

Kymmenen viime vuoden aikana vuokralaisen asema lain edessä on tosin heikentynyt, Karimaa kertoo. Uusi huoneenvuokralaki astui voimaan 1995. Siihen on sen jälkeen tehty muutoksia 2002 ja 2003.

"Laissa on tapahtunut periaatteellinen näkökulman muutos", Karimaa sanoo.

Kärjistäen: aiemmin vuokranantajan oli vietävä asia oikeuteen, mikäli halusi yksipuolisesti muuttaa vuokrasopimusta.

Nykyään vuokralaisen on lähdettävä käräjille, mikäli tämä ei halua alistua vuokranantajansa vaatimiin sopimusmuutoksiin.

Opiskelijat kompastuvat usein etenkin määräaikaisiin vuokrasopimuksiin.

Määräaikaista sopimusta ei lain mukaan voi irtisanoa ennen sovittua aikaa, mikä on tullut monelle yllätyksenä.

Vuokravakuuksista
usein vaivaa

Toinen yleinen ongelma ovat vuokravakuudet, joita vuokranantajat ovat Karimaan mukaan monesti haluttomia maksamaan takaisin.

Tällaiset tapaukset Karimaa ohjaa oikeusaputoimistoon ja kehottaa pyytämään sieltä lakimiehen laatimaa kirjettä vuokranantajalle lähetettäväksi.

Usein lakimiehen yhteydenotto saa pihin vuokranantajan muuttamaan mieltään.

Tamy maksaa asianajotoimisto Karimaa&Vähätalolle vain suullisesta neuvonnasta, joten asiakirjojen laatimista tai oikeudenkäyntiapua opiskelijan on haettava muualta.

Aina opiskelijat eivät ole kärsimään joutunut osapuoli. Toisinaan Karimaan vastaanotolle Yo-talolle saapuu opiskelija niskassaan syyte baarijonossa tapahtuneesta pahoinpitelystä, uhkailusta tai vahingonteosta.

Jonkin verran opiskelijoita jää kiinni myös opinto- tai toimeentulotukiväärinkäytöksistä.

"Osa tapauksista on tahattomia, mutta aina ei ymmärretä, että voi tulla myös syyte, vaikka rahat takaisin maksaisikin", Karimaa kertoo.

Yleensä opiskelijat ovat Karimaan mukaan mukavia ja fiksuja asiakkaita, jotka myös kuuntelevat, mitä heille kerrotaan.

Itse omat ongelmansa aiheuttaneista löytyy kuitenkin huonompiakin esimerkkejä.

"Välillä tullaan sillä asenteella, että Â’eihän tästä tarvitse vastata, kun on niin mitätön asiakin, annat vain pari vinkkiä millä tästä selviääÂ’."

Ihmetellyt Karimaa on myös niitä asiakkaita, jotka tulevat kysymään, miten lunastaa vanhemmiltaan ennakkoperintöä.

Tuomo Tamminen
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto