Velat eivät katoa

Vaikka heinäkuun G8-kokous peittyikin terrori-iskujen alle, monille jäi mieleen Afrikkaa koskevia valoisia uutisia. Rikkaiden teollisuusmaiden johtajat siunasivat valtionvarainministerien aiemman sopimuksen antaa 18 köyhimmän valtion velat kokonaan anteeksi.

Kuluva vuosi on kansainvälisten köyhyyden vähentämistavoitteiden kannalta tärkeä, ja G8-kokoukseen liittyikin paljon odotuksia.

Lehtiartikkelien perusteella odotusten voisi kuvitella toteutuneen, sillä johtajien päätöstä juhlittiin monessa tekstissä “historiallisena läpimurtona".

Kuitenkin siitä, kuinka historiallinen ja antelias tuo päätös oli, voi olla montaa mieltä.

Korkojen
korko

Rikkaiden ja köyhien maiden taloudelliset suhteet ovat järjestyneet niin, että köyhät kehittävät rikkaita.

Vaikka kehitysavusta puhutaan paljon enemmän kuin velkaongelmasta, yhteenlasketut rahavirrat kulkevat vastakkaiseen suuntaan kuin kehitysapu.

Köyhimmät maat maksavat velanhoitokuluina teollisuusmaille huomattavasti enemmän kuin saavat niiltä apuna.

Köyhimpien maiden velkatilanne on ollut kriisiytynyt jo yli 20 vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että maat ovat tilanteessa, jossa niillä ei ole kykyä maksaa velkojaan takaisin. Käytännössä suuri osa velanhoitokuluista on korkojen korkoja. Alkuperäiset summat on usein maksettu jo takaisin.

Velan ongelmallisuutta lisää se, että usein lainat on annettu sotilashallituksille, joiden menoja demokraattiset hallitukset joutuvat nyt maksamaan.

Vaikka velkakriisiä on pyritty ratkaisemaan 1980-luvun lopusta saakka, yritykset ovat epäonnistuneet. Jokainen aloite tähän mennessä on osoittautunut riittämättömäksi. Velkaa ei ole saatu kestävälle tasolle, vaan se on alkanut kasautua uudestaan.

On tosin kyseenalaista, kuinka aitoa halu kriisin ratkaisemiseen on ollut. Rikkaiden maiden kontrolloimat rahoituslaitokset ovat kyenneet sanelemaan poliittisia ehtoja köyhille maille velkatilanteen ansiosta.

Useissa maissa on vaadittu esimerkiksi koulu- ja lääkärimaksujen käyttöönottoa.

Lupauksia
riittää

G8-maiden uusimmasta eleestä on uutisoitu yleensä köyhien maiden velkojen täydellisenä anteeksiantona.

Tämä on sikäli harhaanjohtavaa, että 18 maata saa anteeksi ainoastaan velkansa kolmelle suurimmalle rahoituslaitokselle. Velat 19:lle kehitysorganisaatiolle, vientiluottolaitoksille ja yksityisille tahoille jäävät voimaan.

Monen köyhän maan veloista suurin osa on juuri yksityistä velkaa. Esimerkiksi rutiköyhän Etiopian velanhoitokuluja aloite leikkaa vain 29 prosentilla.

Samat velkahelpotukset on myös jo kertaalleen luvattu - nykyistä aloitetta reilumpina. G8-johtajat lupasivat vuonna 1999 kansainvälisen Jubilee-liikkeen kampanjoinnin jälkeen, että köyhien maiden velkoja annetaan anteeksi 100 miljardin dollarin edestä. Tähän mennessä lupauksesta on toteutunut kolmasosa.

G8-johtajien uusi “historiallinen läpimurto" sisältää velkojen anteeksiantoa noin 40 miljardin dollarin edestä. Toisin sanoen vuoden 1999 lupauksesta jää vielä toteutumatta vajaat 30 miljardia.

Useat kehitysmaa-aktiivit ovatkin olleet aloitteeseen huomattavasti pettyneempiä kuin läpimurtofraaseja toistelevat viestimet.

Suunta on ilmeisen oikea, mutta läpimurrosta puhuminen on tuskin paikallaan.

Teppo Eskelinen
Kirjoittaja on globaaleihin
oikeudenmukaisuuskysymyksiin
erikoistunut filosofian tutkija.