Olen Aviisi

Koska olen ensimmäinen kaupungilla kädestä käteen jaettava Aviisi sitten 1980-luvun, emme ehkä ole tavanneet. Olen Tampereen ylioppilaslehti, terve.

Se, että olen ylioppilaslehti, jakaa minut mitä ihmeellisimpiin kategorioihin. Niitä ovat ainakin "mikä ihmeen lukiolehti?", "niin se hiton hippilehti" ja "sisäänpäin kääntynyt järjestölehti".

Ensimmäinen kommentti tulee usein yliopistoa käymättömiltä, toinen käyviltä ja kolmas käyneiltä.

"Mikä ihmeen lukiolehti" on syy, miksi minusta on nyt otettu tuplapainos. On nääs ihan kiva, että tamperelaiset tuntevat muitakin paikallisia lehtiä kuin Tamperelaisen ja Aamulehden.

"Niin se hiton hippilehti" taas kuuluu lähinnä opiskelijoilta, jotka eivät kannata vahvaa ylioppilaskuntaa eivätkä vahvaa minua. He eivät halua, että yhteisiä rahoja syydetään julkaisuun, jossa on juttuja muustakin kuin opiskelijaelämästä. Niistä koostun suurimmalta osaltani.

"Sisäänpäin kääntynyt järjestölehti" on monen mielipide varsinkin tämän numeron jälkeen. Alkuosassa minua on juttuja, jotka eivät taatusti kiinnosta muita kuin Tampereen yliopiston opiskelijoita.

Tunnustan, olen noita kaikkia.

Olen "mikä ihmeen lukiolehti", koska koko ylioppilasliike on heikompi kuin esimerkiksi punaisella 1970-luvulla, jolloin ylioppilaslehdet pystyivät kunnolla osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kollegani silloin myös halusivat tehdä politiikkaa. Minä pyrin tylsästi tasapuolisuuteen, mutta ei minulla huonosti mene. Päinvastoin. Olen paremmassa kunnossa kuin pariinkymmeneen vuoteen, kiljun ja rummutan kapeaa rintakehääni.

Olen "niin se hiton hippilehti", koska ylioppilaslehden tehtävänä on herättää keskustelua koko kaupunkia koskevista aiheista, joista alueen valtalehti ei kirjoita.

Ja olen "sisäänpäin kääntynyt järjestölehti", koska kaupungin valtalehti ei ainakaan kirjoita kaikista opiskelijoita koskevista asioista. Sanoo Aamulehden päätoimittaja sivulla 9 mitä hyvänsä.

Aviisi
juha.honkonen@uta.fi