Tm on arkistosivu.
Voit siirty Aviisin uudelle sivustolle tst.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Älähdys!: Miksi Linnasta tehtiin liian pieni?

Yliopistomme pääkirjasto muutti lukuvuoden alussa uutuuttaan hohtavaan Linna-rakennukseen tehtailija A. K. Attilan vanhasta kenkätehtaasta.

Vaikka Linna rakennuksena onkin arkkitehtonisesti sangen ansiokas ja silmää hivelevä, niin siinä on kuitenkin tiettyjä puutteita verrattuna Attilaan. Erityisenä heikennyksenä aiempaan verrattuna olemme kokeneet opinnäytetöiden saatavuuden.

Aiemmin esimerkiksi pro gradu -työt olivat kätevästi kaiken kansan saatavilla ja vapaasti luettavissa. Nykyisin kaikki opinnäytteet on siirretty tilanpuutteesta johtuen suljettuun varastoon, josta ne ovat saatavilla vasta seuraavaksi päiväksi erikseen tilaamalla.

Tilausmenettelykään ei ole mistään helpoimmasta päästä, sillä tilaus on suoritettava kirjaston aukioloaikana paperilomakkeella tai suusanallisesti kirjastovirkailijalle. Tilausta ei ole ainakaan vielä mahdollista suorittaa sähköisin etäviestimin.

Nykyinen menettely haittaa merkittävästi tutkimustyötä, koska lähdemateriaalit eivät enää ole käden ulottuvilla tutkimustyön hektisimpinä hetkinä.

Moni lähdeteos jää useasti kokonaan tutkimatta hankalan ja hitaan tilausmenettelyn johdosta. Voidaankin todeta, että nykyinen käytäntö vaikeuttaa ja hidastaa tutkimustyötä, mikä ei liene kenenkään etu.

Toivommekin, että opinnäytetöiden sähköinen tilausmenettely otettaisiin mahdollisimman pikaisesti käyttöön.

Jarno Lahtinen
vanhempi tieteenharjoittaja

Mikko Heikkinen
valmistuva ekonomi

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Tyt kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitteriss
Tampereen yliopisto